torstai 3. maaliskuuta 2016

Botskiajelulla Mandurahissa

Kyllä tää Mandurah onkin nätti paikka, tuumivat Mirva ja Amanda eilen botskiajelulla ollessaan. Ollaan nyt kumpainenkin kutsuttu tätä kaupunkia kodiksi melkein puoli vuotta tajuamatta kunnolla yhtä paikan upeimmista ominaisuuksista, vettä. Siis joo, tokihan ollaan ihailtu kaunista merinäköalaa auringonlaskuineen ja upeine biitsipäivineen. Mutta täältä löytyy mun mielestä jopa vielä hienompia/erikoisempia juttuja, nimittäin kanaaleja!
Tiesin näiden kanaalien olemassaolosta jo Suomessa paikkaa googletellessani mutta jostakin syystä niiden tutkailu on jäänyt olemattomiin enkä ole sitä sen kummemmin edes ajatellut. Eilen kuitenkin lähdettiin reippaaksi tunniksi kruisailemaan ympäri Mandurahin satamaa ja kanaaleja, sillä sain Heiditä joululahjaksi lahjakortin kahdelle Dolphin cruisesille. Molemmat astuttiin alukseen hieman epäilevin fiiliksin, "mennään nyt kun kerran lahjakorttikin on" ja tultiin sieltä leveät dollarihymyt naamalla. Me nähtiin ihkaeläviä, luonnossa vapaina uiskentelevia delfiinejä!!! En varmaan koskaan unohda sitä näkyä kun kaksi suloisuutta hyppelee aalloissa ja leikkii veneen kanssa. Niin paljon parempaa kuin missään eläintarhassa ikinä! Delfiinien lisäksi meidän leuat sai loksahtamaan kanaalien varressa olevat talot, vai pitäisikö sanoa linnat. Jopa kymmenen miljoonan lomamökit olivat toinen toistaan upeampia ja suurempia, sen jälkeen normitalot tuntuivat aika pieniltä hökkeleiltä. Melkein jokaisessa oli edustalla paremman väen botskit parkissa, puutarhurit hommissa, uima-altaat etupihalla ja löytyipä sieltä jopa oma tenniskenttäkin erään talon pihasta. Koitettiin siinä sitten huudella josko sieltä löytyisi kivoja sinkkupoikia tai vaihtoehtoisesti aupairia tarvitsevia perheitä, ei tullut vastauksia. Ehkä se johtui tosiaan siitä, että ne olivat ihmisten loma-asuntoja ja keskiviikkopäivänä talon omistajat pysyvät kaupunkien vilinässä, viikonloppuna sitten tullaan tänne maalle rentoutumaan. 
Veneilyn lisäksi alkuviikko on hurahtanut töiden, kahvittelun, reenailujen ja yleisen hengailun parissa. Oon myös käyttänyt jokusen tunnin lukien ja kuunnellen Bettina Gräsbeckin blogia/vlogia, mahtavaa juttua! Tämän myötä on tullut pohdiskeltua paljon ruoka & treenijuttuja, mietittyä omia tapoja menneisyydessä ja nyt. Paljon uutta, hyvää ja hyödyllistä, on tarttunut matkaan, superhyvä fiilis sen suhteen! Sunnuntaita odotellen, silloin pamahtaa uusi vlogi eetteriin hehhe.
Eipä täällä siis mitään arkea kummempaa ole tapahtunut, perusviikko. Sellainen kuitenkin etten pistä yhtään pahakseni huomista perjantaita ja vapaata, ihanaa päästä Amandalle yökyläilemään ja juoruilemaan. Suunnitelmia ei vielä ole, saa nähdä mitä keksitään! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti