First week gone

Heipat täältä Airlie Beachilta! Viikko on mennyt uskomattoman nopeasti, en voi ymmärtää että oon ollu reissussa jo/vasta niin kauan. Haikein mielin huomaan päivien vähenevän, kohta ollaan jo kotona. Mulla on tässä kirjoitettuna tunnelmia sunnuntailta, kun hengasin Mission Beachilla rauhallisessa hostellissa yhden yön verran. Varoitan, tästä tuli aikamoinen kilometripostaus!

Hyvää iltaa täältä pienestä Mission Beachin kaupungista/kylästä. Matkustin tänne tänään aamulla Cairnsista ja olin kyllä lievästi yllättynyt kun astuin bussista ulos: ei ihmisiä. Ollaan ihan landella! Tai siis, onhan täällä ihmisiä siellä täällä ja autoja menee mutta kun on kerinnyt tottua edes jonkinlaiseen ihmisvilinään niin onhan tämä tyhjää. Asiaan vaikuttaa tietysti myös sunnuntai, mikään paikka ei ollut auki joten ihmiset eivät myöskään olleet kaupoilla tms.

Mission Beach on tällainen pieni kyläpahanen pari tuntia Cairnsista etelään. Reppureissaajien matka tänne käy yleensä laskuvarjohyppyjen perässä, eipäs täällä paljoa muuta olekaan tehtävissä. Meno on tosi chilli, tämän yön majoitun tällaisessa pienessä hostellissa jossa perinteiset aussibiisit tai didgeridoo soi.  Työntekijät hengailevat asukkaiden kanssa lähes koko ajan eikä menoa häiritse basson jumputus tai autojen kaasuttelut. Ihan rennon letkeää menoa siis mutta en silti haluaisi jäädä toiseksi yöksi!

Koko päivä on mennyt hieman väsyneissä tunnelmissa, sillä lauantaina oli pitkä päivä. Heräsin 11 tunnin yöunien jälkeen edelleen hieman väsyneenä mutta päätin kuitenkin lähteä pyörimään kaupungille. Kävelin päättömästi Cairnsin keskustassa, tsekkasin sekä marketin että laguunin ja nappasin itselleni vedenkestävän kertakäyttökameran Whitsundaysin reissua ajatellen. Kaupunkikierrokselta palattuani kokkailin tonnikalapastaa ja nautiskelin sen terassin (silti liian kuumassa) varjossa. Täällä ei kyllä hiki pääse kuivamaan tai varpaat paleltumaan!

Ja kuten yleensä, kiirehän siinä sitten tuli. Mulla oli illaksi varattuna lippu Party Bussiin, joka kuljetteli meitä läpi Cairnsin parhaiden menomestojen kaksikerroksisessa bussissa. Tapasin heti alussa kolme tosi mukavaa jenkkityttöä, joiden kanssa tulikin koko ilta reivattua! Oli tosi hauskaa, tapasin paljon ihmisiä, osallistuin kisoihin ja nauroin maha kippurassa. EI kaduttanut yhtään lähteä vaikka aikaisemmin arvoinkin hieman, sillä tänään oli tosiaan lähtö puoli kahdeksalta.

Aamulla bussiasemalle suunnistaessa saattoi kyllä hieman mietityttää että miksen nukkunut muutamaa tuntia enemmän, mutta pienet torkut yllättävän mukavassa bussissa saivat fiiliksen kohoamaan. Kunnes saavuttiin määränpäähän eli Mission Beachille. Asiaa ei parantanut yhtään se fakta ettei täällä ole verkkoa! Mulla ei siis toimi kännykkä muutoin kuin wifin avulla, oli oikein kiva huomata asia siinä vaiheessa kun koitin soittaa Amandalle että missäs tytöt menee, milloin nähdään? Asioilla on onneksi tapana järjestyä ja niin kävi nytkin, juuri hetki sitten saattelin roadtrippaajat takaisin uskollisen Toyotansa luo ja vilkuttelin heipat.

Aamupäivä meni tosiaan wifin perässä juostessa, istuin muutaman tunnin erään resortin ruokailutilassa säätämässä kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Lopulta päätin raahata itseni laukkuineni päivineni lähimmälle hostellille, josta luojan kiitos löytyi vapaa sänky ja ilmainen wifi. Tunnin päiväreippailua lukuun ottamatta täällä onkin tullut hengailtua koko päivä, nyt illalla Aman, Miran ja heidän reissukavereidensa kanssa. Mulla kävi myös hyvä tuuri ja sain huonekamuikseni kaksi mukavaa Hollannista kotoisin olevaa tyttöä, joiden kanssa aika on kulunut ihan reipasta tahtia. Saatiin myös nauttia aina tervetulleesta ilmaisesta BBQ:sta, sillä hostelli päätti tarjota meille dinnerin! Gourmee ”hampparit” koostuivat iki-ihanista valkoistakin valkoisemmista leivistä ja makkaroista, nam. Mutta kun budjetissa pyritään pysymään niin ilmaiselle ruoalle ei sanota ei!

Nyt handlaan (toivottavasti) pyykit, järkkäilen kamat kasaan ja lähden unten maille. Huomenna tiedossa on 8h bussissa istumista, toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä saavani luettua edes jonkin verran pääsykokeisiin! Pitää koittaa potkia itseä hieman takamukselle niin jospa se tästä. 

29.4 Airlie Beach

Huhhuh millainen viikko mulla onkaan takana! Maanantai tuli istuttua bussin penkissä, torkkuen ja pääsykokeisiin lueskellen. 8h vierähti yllättävän nopeasti, sain sopivasti tilaa itselleni ja penkit olivat bussi-mittapuulla tosi mukavat! Toistaiseksi siis mun kokemukset Premierin busseista on ollu hyviä enkä (vielä) oo saanu ekstrahintaa ylimääräisestä laukusta (koputan puuta…). Matkattiin hostellille brittiporukan kanssa ja päästiin jopa samaan huoneeseen nukkumaan eli huonetoverit oli ihan jees! Ilta hurahti dinneriä kokkaillessa ja ihmisten kanssa jutellessa, vastaan tuli jopa yksi suomalainen tyttö, jonka kanssa oli kiva höpistä.

Tiistaihin heräsin jännittyneenä ja aikaisin. Kaupasta hieman evästä päivän ajalle, chekkaus botskille, pakkausta ja tulevien päivien kuvittelua. Hostellilla törmäsin kahteen samalle laivalle tulevaan brittityttöön, joiden kanssa hengailin ennen lähtöä. Puoli kahden aikaan tavattiinkin koko reissupoppoo matkatoimiston edessä, hypättiin bussiin ja ajettiin satamaan. Ensinäkemältä Clipperi vaikutti hieman pienemmältä kuin kuvissa mutta hyvin me kaikki 44 reissaajaa sinne mahduttiin!

Sinä iltana purjehdittiin pieni matka sopivaan lahteen, joka toimi meidän majapaikkana ensimmäisen yön. Laskettiin pienemmästä liukumäestä, hypittiin veteen (tein takaperinvoltin!!!) ja tutustuttiin toisiimme. Syötiin maukasta dinneriä, pelailtiin pelejä ja ihailtiin vedessä leikkiviä delfiinejä.

Keskiviikko alkoi aikaisella herätyksellä, sillä miehistö huuteli meidät aamupalalle puoli seitsemältä. Hieman tankattuamme jatkettiin torkkumista kannella laivan etenemistä katsellen. Aamun ohjelmassa oli koko saariston kuuluisimpien nähtävyyksien, Whitehaven beachin ja Hill Inlet-näköalapaikan katsastaminen. Käveltiin pienen sademetsän läpi saaren toiselle puolelle, jossa meidän silmiemme eteen avautui upea näkymä. Sää ei ollut täydellisen pilvetön koko aikaa, itse asiassa oli aika tuulista ja satoi vettä kun uitiin. Tämä ei kylläkään haitannut, sillä päästiin pelleilemään isoissa aalloissa! Ja meidän siirryttyä pois vedestä aurinko tuli esiin ja päästiin kahlailemaan kirkkaassa vedessä ja nauttimaan lämmöstä. Otettiin paljon kuvia, koitettiin tehdä ihmispyramidia useampaan otteeseen ja hengailtiin rantsussa.

Loppupäivä kului myöskin pitkälti vedessä, ensin päästiin snorklailemaan, hyppimään kannelta ja laskemaan suuremmasta ilmalla täytettävästä liukumäestä. Myöhemmin meidän tie vei syvemmälle veteen tutkimaan koralleja lähemmin, sillä päästiin sukeltamaan! Pienen ohjauksen, sopimusten kirjoittelun ja tavaroihin tutustumisen jälkeen löydettiin itsemme rantavedestä harjoittelemassa hengitystä ja muita perusjuttuja. Ennen kuin huomattiinkaan kaikki oli ok ja jatkettiin matkaa oikeasti sukeltaen kohti syvempiä vesiä. Ja kuinka upeaa se olikaan! Riutta oli kaunis vaikkei niin värikäs kuin mielessäni sen olin kuvitellut. Vajaa puoli tuntia hujahti kuitenkin nopeampaa kuin osasin kuvitellakaan,  pian mun puku täytettiinkin ilmalla ja kelluin pinnalla kuin korkki. Sukeltamista pitää päästä kokeilemaan joskus uudelleenkin! Sukeltelun jälkeen matka jatkui kohti seuraavan yön majapaikkaa upeasta auringonlaskusta samalla nauttien.

Viimeisen illan kunniaksi polkaistiin kunnon bileet käyntiin, miehistö toi meille kasan vanhoja (rumia) vaatteita, joista kokosimme toinen toistaan upeampia asukokonaisuuksia ja kisailtiin eri kisoissa. Muutaman tunnin hauskanpidon jälkeen jatkettiin tanssimista, kauniin tähtitaivaan ihailua ja delfiinien bongailua. Mukaan mahtui myös muutamat pelit ja tanssibattlet, hauskaa siis riitti!

Viimeinen päivä alkoi myös hirmuaikaisin ja matka jatkui kohti toista snorklailu/sukeltelupaikkaa. Olisin kovasti halunnut sukeltaa toisenkin kerran, olisimme saaneet ottaa jopa kamerat mukaan, mutta budjetti ei nyt tällä kertaa venynyt sinne asti. Tyydyin snorklailuun, kaloja oli vain murto-osa edellispäivän snorklailuun verrattuna mutta riutta itse oli upeampi. Nuudeleiden päällä lilluttelun lisäksi hypittiin muutamat hypyt ennen märkäpuvun riisumista viimeisen kerran.

Yhdentoista aikaan laiva ankkuroi itsensä satamaan ja oli aika siirtyä maan kamaralle (vaikka päässä heittää edelleen kuin laivassa olisi). Bussi kuljetti meidät takaisin matkatoimistolle ja oli aika suunnata valmistautumaan illan afterpartyihin. Mun tie vei kaupan ja keittiön kautta sängyn pohjalle päikkäreille, pienet nokoset oli enemmän kuin tervetulleet siinä hetkessä. Seitsemän jälkeen tavattiin suurin osa porukasta ensimmäisessä baarissa, jossa jatkettiin hyväksi todetulla pelilinjalla ja hauskaa pitäen. Myöhemmin vaihdettiin toiselle klubille, jossa ei ollutkaan yhtään ketään meidän saapuessa paikalle. Illan mittaan väki lisääntyi ja bileet parani, vaikkei musiikki ollutkaan parasta. Ihan viimeiset tunnit meni kunnolla veneporukalla reivatessa, oli niin hauskaa! Baarin mennessä (liian aikaisin) jo yhdeltä kiinni jäätiin pienemmällä porukalla hengailemaan ulos, vaelleltiin ympäriinsä ja käytiin syömässä. Pian pitikin jo sanoa heipat kaikille ihanille ihmisille, toivottavasti nähdään vielä joku päivä!

Tänään en olekaan tehnyt mitään erikoista, aamulla pakkailun ja ulos kirjautumisen jälkeen söin rauhassa aamupalaa ja kokkasin päivän ruoat. Nyt olenkin istunut tässä hostellin sohvalla parisen tuntia tätä naputellen ja kaikkea turhaa säätäen, samalla kaavalla jatketaan vielä seuraavat kolme tuntia ennen bussille lähtöä. Kuvia olisi ainakin paljon läpikäytävänä! Sovin tärskyt yhden saksalaistytön kanssa viiden hujakoille, kävellään yhtä matkaa bussipysäkille. Kuudelta hypätään Premierin kyytiin ja seuraava kohde olisikin Agnes Water/1770, jossa tarkoituksena on rentoutua ja käydä surffaamassa!

Reissussa ollaan!

Terkkuja Cairnsista! Nämä tekstit tosiaan tulee vähän hassusti, ensimmäisen kirjoittelin eilen lentokentällä ja toisen hetki sitten täällä hostellilla. Nyt unta palloon ja huomenna tutkimaan paikkoja!

Tässä sitä sitten ollaan, Perthin lentokentällä koneeseen astumista odotellessa. Fiilikset on tällä hetkellä tosi sekavat, viime päivät on hurahtanut ohi sellaisella vauhdilla ettei mun pääkoppa oo vielä torstai-illassa menossa. En millään osaa ajatella, että tämä oli nyt sitten tässä, mun aupair-ura on ohi! Viime kuukausien aikana oli hetkiä, joina kaihoisasti ajattelin tätä hetkeä, kun sanon heipat ja saan olla vapaa.  Välillä kuvittelin sen olevan pelkästään helpottavaa, ihanaa päästä pois, toisina hetkinä en halunnut ajatellakaan auppari-elämän jättämistä.

Miltäs nyt sitten tuntuu? En tiedä. Kuten jo sanoinkin, odotan intopiukeena reissaamista, vapautta ja omia sääntöjä. Pelkästään itseni ajattelua, omien menojen suunnittelua ilman muiden miellyttämistä/huomioon ottamista. Samalla haluan mennä takaisin omaan sänkyyn Pollyn kanssa köllöttelemään, ratkomaan riitoja etupenkkipaikasta, pesemään pyykkiä ja pelaamaan pelejä. Hämmentävää, vaihtelevaa ja surullista.

Viimeiset päivät perheessä sujuivatkin hyvin, lapset hokivat tosi usein kuinka eivät halua mun lähtevän ja riitelivät vähemmän. Lähtö alkoi konkretisoitumaan kunnolla eilen, kun kävin sanomassa heipat Amandan hostperheelle. Heistäkin kun tuli niin iso osa mun arkea täällä ja tytöistä omalla tavallaan mun ”toiset hostlapset”. Ilta juostiin vielä asioilla, haettiin mm. Lachielle Sims4-peli, jota pelailtiinkin sitten ilta kasvohoitojen lomassa. Sain myös  kunnian luoda oman simini pojan naapurustoon, pienen pelailun jälkeen onkin sitten pienoinen sims-kuume… Elektroniikkakaupassa pyörähtäessä törmättiin myös erääseen samalla salilla käyvään vanhempaan naishenkilöön joka tunnisti mut salin ”fit chickinä”, Lachie sai mojovat naurut!

Ja jos kuukaudet, viikot ja päivät ovat kadonneet nopeasti, niin tämä päivä kuluikin sitten silmänräpäyksessä. Keskiviikko-ilta meni myöhäseen, valvoin jetlagista kärsineen Heidin puolesta odottamassa kadonneita laukkuja, jonka jälkeen vuorossa oli operaatio korttien askartelu. Läksiäispaketteja väsätessä menikin muutama hetki ja nukkumaan pääsin vasta yhden jälkeen, sen myötä tulikin haudattua ajatus aikaisesta herätyksestä ja pitkästä aamukävelystä rannalla. Käytiin kuitenkin hieman myöhäisempi rantakävely Lachien ja Pollyn kanssa, vihoviimeistä kertaa. Siitä se päivä pyörähtikin käyntiin, siivosin ja pakkailin, kokkailin ja pelailin. Imuroin ja pesin auton, rapsuttelin ja pussailin Pollya. Tunnit viuhahtivat ja pian kello olikin puoli viisi, lähtöaika enkä yllättäenkään ollut valmiina! Pikaisesti kaikki loputkin kamat kasaan ja autoon. Käytiin tosiaan vielä dinnerillä Domessa, samassa paikassa missä käytiin ensimmäisenä päivänä syömässä. Sen jälkeen oltiin vierailulla Heidin työtapahtumassa, joka oli sopivasti juuri tässä kentän vieressä! Viimeisten halien aikana meistä taisi itse kukin saada pieniä roskia silmiinsä ja viimeiset halit olivat pisimmät ikinä. Lopulta oli kuitenkin aika sanoa heippa ja lähteä eri suuntiin.

Nyt voi sanoa että ikävä tulee, ihan varmasti. Perhettä, arkea, töitä ja koko paikkaa. Kaikista vaikeista ajoist huolimatta tässä penkillä istuu tyttö, joka ei kadu pätkääkään tätä päätöstä! Tiedostan jo nyt muuttuneeni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin paljon ja varmasti kotiin palatessa havahdun monen asian osalta vielä enemmän. Oon niin onnellinen ja ylpeä itsestäni ja ratkaisusta lähteä tänne, ei se ollut helppo mutta niin oikea!

Voin vannoa ettei tämä tule olemaan ainoa kerta kun asun ulkomailla, en luultavasti tule koskaan pysyvästi muualle kuin Suomeen muuttamaan mutta väliaikaisesti. Never say never mutta tällä hetkellä olo on aika vahvasti sellainen. Ja kannustan ehdottomasti ihan kaikkia lähtemään, niin kliseistä kun se onkin mutta on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.  En ikinä olisi oppinut arvostamaan yksinkertaisia asioita, kuten normaalia hellaa, hanaa, irtokarkkeja, hyvää hanavettä, lämmitettyä taloa, raikasta ulkoilmaa ja tietysti sitä rakasta perhettä näin paljoa jos en olisi koskaan tänne lähtenyt. Ja onhan tässä vielä aikaa hankkia kokemuksia itärannikolla, onneksi tämä aussilan reissu ei ollut vielä tässä! Kotiin on ihanaa (ja outoa) palata, mutta ei ihan vielä, vaan kohta.

Täällä sitä ollaan, valmiina unille ennen kello kahdeksaa illalla! Ja oikeastihan kello ei ole vielä edes kuutta Perthissä joten kyllä tässä ihan mummoja ollaan. Lento Cairnsiin meni siedettävästi, Jetstarin penkkimukavuus oli tasan halpalentoyhtiöiden taattua laatua eikä uni meinannut asentoja vaihdellessa tulla silmään. Onneksi matkaa oli kuitenkin vain 4h ja pätkittäisillä torkuilla se meni ilman maailman suurimpia kärsimyksiä. Oli kuitenkin inhottavin lentokokemus viimeisen 7kk aikana!

Perillä täällä itärannikolla oltiin tosiaan aamukuudelta, laskeuduttiin auringon juuri noustessa. Ensimmäisenä silmään pisti joka puolella ympäröivät ihanan vihreät sademetsät! Huomasi tosiaan, että nyt ollaan saavuttu tropiikkiin kun kosteutta oli ilmassa ja päivän mittaan on päässyt nauttimaan virkistävistä vesikuuroista. Säästä huolimatta tykkään kaupungista paljon! Mun aikaisemmin netistä varaama shuttlebussi saapui lopulta noukkimaan mua kentältä, matkattiin kahdestaan sukelluskurssille matkalla olleen ruotsalaistytön kanssa kohti Cairnsin keskustaa. Kello löi 15 yli 7 kun bussi kaarsi kello 9 aukeavan hostellin respan eteen. Lähdin maha kurnien vaeltelemaan ympäriinsä ja etsimään sopivaa aamiaispaikkaa.

Aamuinen Cairns oli kaunis, aamuvirkut ihmiset olivat saapuneet torille hakemaan tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Koju toisensa jälkeen tarjosi mitä herkullisemman näköisiä hedelmiä, joiden edessä iski kunnollinen valinnanvaikeus. Parasta oli myöskin hyvä hinta, esimerkiksi avocadoja sait 4kpl kahdella dollarilla kun Coles myy niitä 2kpl/5dollaria! Tänään en kuitenkaan kokkaillut itselle mitään kummempia joten päätin jättää avocadotkin toistaiseksi kojuihin, onneksi tori on auki huomisaamunakin. Torikiertelyn jälkeen bongasinkin sopivan aamupalamestan, jossa sain nauttia acaikulhosta tuoreen appelsiinimehun kera! Istuskelinkin aamupalalla aikaa tappamassa ainakin tunnin ja mikäs siinä mukavassa paikassa hengaillessa.

Kellon lähestyessä yhdeksää näin jo mielessäni kuinka pääsen kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan hetken ja kipitin innoissani kohti respaa. Valitettavasti kuitenkin pystyin pääsemään huoneeseen vasta yhdeltätoista, joten siinä olikin vielä toiset kaksi tuntia aikaa kulutettavana. Kävinkin kaikessa rauhassa suihkussa ja istuskelin hostellin tosi kivalla terassilla kunnes sain avaimen huoneeseen ja pääsin kauan odotetuille päikkäreille.

Päikkäreiltä ylös selviydyttyäni kävin kiertelemässä kaupoilla, ostin tarvittavia keittiökamoja ja ruokatarvikkeita. Ostoslistalta löytyi myös juomapullo, joka on toistaiseksi ainoa (koputan puuta) Mandurahiin unohtunut asia. Tai no, oikeastaan asiat, sillä unohdin molemmat juomapulloni täytettynä jääkaappiin siinä lähtötohinassa! Jos näillä unohtamisilla selvisin niin hyvin meni.

Tämä hostelli vaikuttaa kyllä ihan kivalta, ei mitään valittamista. Varsinkaan kun iltaisin saa ilmaisen kunnon dinnerin, tänään tarjolla oli hieman tulista currykanaa ja riisiä! Ei mitään gourmeeta mutta kelpaa oikein hyvin näillä penninvenytysviikoilla. Dinnerille mennessä päätin olla aktiivinen ja sosiaalinen, ja menin heti istumaan erään yksin istuneen tytön pöytään. Mukava tyttö, oli kiva höpistä niitä näitä siinä syömisen lomassa! Eikä tarvinnut miettiä tyhmiä, kuten että näytänkö hölmöltä tässä yksin syödessäni, kun ei syönyt yksin. Tärkeitä juttuja…

Tänään selkeni myös mun reissusuunnitelmat seuraavaksi viikoksi! Sunnuntaina matkaan Mission Beachille, jossa löydän kaksi kuoleman hyppyyn valmistautuvaa suomityttöä. Kyseessähän on siis Ama ja Mira, joilla on maanantaina edessä laskuvarjohyppy! Kuolen kateudesta mutta minkäs teet, olisi pitänyt säästää enemmän. Maanantaina aamusta matka jatkuukin Airlie Beachille, josta tiistaina hyppään purjeveneeseen kohti Whitsundays-retkeä. Suurella jännityksellä odotan niitä paria laivalla vietettyä päivää, ennustaisin reissun olevan yksi koko  aussiaikojen unohtumattomimmista kokemuksista.

Parin yön seilailun jälkeen nukun yhden yön Airlie Beachilla, josta matka jatkuukin toistaiseksi tuntemattomaan kohteeseen.  En osaa vielä sanoa, minne haluan sen jälkeen mennä, mutta onhan tässä aikaa. Halusin pitää suunnitelmat avoinna enkä siksi ostanut isompaa reissupakettia (ostin Whitsundaysin, hop on hop off-bussilipun ja Airlie Beachin hostellit yhdessä pakettina). Aika näyttää!

Nyt kuitenkin alkaa teksti olemaan jo niin suuren työn ja tuskan takana että on aika alkaa nukkumaan. Mun huonetoverit lähtivät kaikki ilmeisesti ulos, mikä sopii mulle vallan mainiosti, saapahan nukkua rauhassa. Korvatulpat korviin hiljentämään alakerran pubin mölyt ja peitto silmille!

Matkajännäilyä ja viimeisiä hetkiä Mandurahissa

Enää kaksi kokonaista päivää!! En tiedä miten päin tässä oikein olisi, koitan hirveällä tohinalla multitaskata kaikkea mahdollista ja mahdotonta, kriiseillä ja intoilla kotiinpaluusta ja pyöritellä pennejä seuraavien viikkojen osalta. Haluaisin tehdä, nähdä ja kokea niin paljon mutta aika ja matkakassa rajaavat mahdollisuuksia ihan kiitettävästi. Unelmareissulle saisin pari viikkoa lisää aikaa, kivat matkakaverit roadtrippailemaan, purjehtisin Whitsundayseilla, kruisailisin Fraserilla, hyppäisin laskuvarjohypyn Mission Beachille, hengailisin Byron Bayssa hetken ja viimeiseksi nauttisin Brisbanen kaupunkielämästä ennen kotiin lähtöä. Harmi vain ettei kaikkea voi saada, sillä tuolla välillä on niin uskomattoman paljon nähtävää että parikin kuukautta humpsahtaisi helposti! Koitan nyt kuitenkin suunnitella reissua mahdollisimman hyvin jottei mikään pakkopakko-kohde jäisi näkemättä.
Torstaina mulla siis lähtee lento kohti pohjoisen trooppista Cairnsia, jossa vietänkin muutaman päivän lämmöstä nauttien ja kaikkien hehkuttamaan kaupunkiin tutustuen. Toiveissa olisi snorklailua Suurella Valliriutalla ja Daintree Rainforestissa samoilua, saa nähdä kuinka suunnitelmat toteutuvat. Lähes poikkeuksetta kaikki Cairnsissa vierailleet tutut ovat kehuneet paikkaa maasta taivaisiin, joten odotukset nyt ainakin ovat korkealla! Siellä pitäisi myös auringon paistaa ja elohopean kohota joten saatan eksyä myös nauttimaan päivästä jonnekin veden lähettyville.
Cairnsin jälkeen tieni tosiaan vie rannikkoa pitkin alas kohti Brisbanea. Toiveissa tosiaan olisi olla Brissyssä tarpeeksi aikaisin, jotta ehtisin käydä myös Byron Bayssa vierailulla mutta aika näyttää. Pitää kuitenkin hyväksyä jo tässä vaiheessa se fakta, etten tule näkemään kaikkea mitä haluaisin vaikka kuinka juoksisin paikasta toiseen.

Matka mulla taittuu tän tiedon mukaan bussilla, kohtuullisen halpa ja helppo vaihtoehto. Pyörittelen tässä muutamien firmojen/pakettien välillä enkä vielä tee mitään varauksia, annan ajatusten muhia hetkosen ennen päätöksen tekoa. En myöskään halua varailla matkoja myöskään sen vuoksi, ettei sitä koskaan tiedä jos onni potkaisee niin hyvin että löydän jonkun huipun matkaajan/seurueen joiden kanssa voisi roadtrippailla ainakin osan matkasta, jos ei jopa koko reissua. Tätä varten aion olla aktiivinen hostellilla, reppureissaajat ottavat mielellään lisää matkustajia kustannuksia jakamaan jos se vain on mahdollista.
Siinä muutamia mietteitä nyt, kun seikkailun alkuun on jäljellä 54 tuntia ja risat. Näihin 54 tuntiin mahtuu paljon tekemistä pakkailusta ja kaikkien lärpäkkeiden tulostelusta läksiäislahjojen hankintaan ja loputtomaan googletteluun. Ja pitäisi vielä kyetä nukkumaankin! Jännitys nousee kohta jo niin korkealle etten tiedä miten saisin ajan kulkemaan toisaalta nopeammin, toisaalta hitaammin. Joka tapauksessa tiedän, että tästä reissusta tulee ikimuistoinen, toivottavasti vain hyvällä tapaa!
Niin ja koitan myös tulla päivittelemään mahdollisimman usein, tosin voi olla ettei nettiä joka paikasta löydy ja kuten sanottua, aion käyttää aikani paikkojen näkemiseen enkä koneella roikkumiseen. Suunnitelmissa olisi kirjoitella wordiin vähän juttua jokaisesta päivästä ja wifin alueelle eksyttyä sitten päivittää kaikki tänne ikään kuin päiväkirjana. Tämä siis suunnitelmissa, todellisuudessa voi olla ettei konetta tule aukaistua ollenkaan! Aika näyttää. Nyt kuitenkin menen tekemään viimeisiä reenejä salille, koitan tyhjentää pään tästä tietotulvasta ja jatkaa googlettelua sitten myöhemmin.
Hyvää viikkoa kaikille!

One last wknd

 Eilinen päivä videomuodossa olkaa hyvät! Tekstin kirjoittaminen ei luonnistunut sitten millään joten istahdin kameran eteen löpisemään. Kuvasin myös enkuksi höpöttelyä viime viikosta, mutta en sitten lähtenyt sitä tähän maratoniin enää lisäämään, joten myöhemmin se sitten. Ei mulla muuta, nauttikaa upeasta editointityöstäni ja kurkatkaa mun eilisen tapahtumiin.

Second last week(end)

Viikko hurahti taas silmän räpäyksessä, luulin päivitelleeni kuulumisia ihan pari päivää sitten enkä viime tiistaina! Päivät onkin täyttynyt kaikenlaisesta ohjelmasta, ei ole tarvinnut paljoa peukaloita pyöritellä. Lapsilla alkoi loppuviikosta loma, Jazzilla jo keskiviikkona ja Lachiella sitten torstaina. Nyt on siis kouluruuhkat mun osalta CHECK! Loma alkoikin tohinalla, perjantaina aamulla Heidi lähti kohti Vegasia ja me päiväksi Adventure Worldiin. Reissu meni hyvin aluksi hieman viileästä säästä huolimatta, sain luettua pääsykokeisiin hyvin, kiertelin parit kieputtimet ja lapset riitelivät yllättävän  vähän. Illalla heidän lähdettyä isälleen tein parhaimman reenin pitkästä aikaa ennen lentokentälle suuntaamista! Tuuli pääsi alkumatkan kommelluksista huolimatta turvallisesti perille tänne ihmettelemään länsi-Aussien lämpöä.
Lauantaina hypättiinkin junaan ja suunnattiin Perthiin kiertelemään. Täytyy kyllä sanoa, että on ollut ihmeellisen huonot säät viime päivinä, kai se syksy tulee aina kauniille länsirannikollekin. Päivä meni ympäriinsä pyöriessä, Chinatownissa syödessä ja Kings Parkissa vaellellessa. Ja sitten tulikin ilta! Suunnitelmissa oli käydä syömässä, mennä hostellille ja lähteä ulos. Noh... Bussissa kohti keskustaa matkustaneet kaksi suomityttöä olivat aika väsyneitä, sen jälkeen juututtiin istmaan reippaasti yli tunniksi pöytään ruoat syötyämme ja viimeinen pisara oli kaatosade, joka kasteli meidät täysin litimäriksi. Päätettiin siis kulauttaa kahvit/teet naamaa, hakea kamat hostellista ja lähteä kotiin nukkumaan!

Junamatka Mandurahiin olikin aivan mahtava! Porukkaa oli paljon liikkeellä, sillä Fremantlen aussijalkapallojoukkueella oli ollut kotipeli samana iltana. Innokkaimmat fanithan olivat tietysti hakeneet hieman ekstrapiristystä matkaan, kuten myös samaan junan osioon sattunut Irlantilaisten jalkapallofanien joukko. Naurettiin mahat kippurassa heidän jutuilleen vaikkei ihanan aksentin ansiosta ymmärretty varmaan puoliakaan! Mutta ei se mitään, heidän poistuessa toiseksi viimeiselle pysäkille vaunuun jäi meidän lisäksi muutama muukin, jotka totesivat olleensa myös ihan kujalla osan ajasta :--D Ei siis oltu ainoita ja mitäpäs tuolla on väliä, hauskin junamatka se oli pitkään aikaan!
Sunnuntai menikin rennoissa tunnelmissa, hengailtiin vain kotona aamupäivä ja lapset haettua käytiin pyöräretkellä lähipuistossa. Illalla kokkailtiin hyvää kanakeittoa ja katseltiin superkoukuttavaa Temptation Islandia.

Aikaisemmista suunnitelmista poiketen eilen ei päästykään Adventure Worldiin, sää on edelleenkin aikas viileä ja sateinen. Kaikkien (lue:Jazzin) herättyä pistettiin kimpsut kasaan ja mentiin Amandan ex-hostperheen luo hengailemaan. Pelailtiin skipboa, pyöräiltiin, osallistuttiin kickboxing/fitness-tunnille ja hypittiin trampoliinilla. Muutama tunti meni suhteellisen helposti lapsia viihdyttäessä ja pian kurvailtiinkin jo kaupan kautta kotiin. Illaksi keksittiin vielä jotain kivaa ohjelmaa ja lähdettiin Rockinghamiin elokuviin! Zootopia oli tällä kertaa porukan valinta ja kyllähän me kaikki taidettiin siitä pitää, suosittelen. Illalla kotiin saapui autolastillinen rättipoikkiväsyneitä leffailijoita eikä tosiaan tarvinnut itsekään kauaa unta odotella.
Tämän päivän suunnitelmat ovatkin vielä auki, sää on kysymysmerkki eikä yhteisymmärrystä Adventure Worldiin menon suhteen olla saavutettu. Edelleen odotellaan Jazzin heräämistä, jospa päivän ohjelma selkenisi sitten!

Reissupohdintaa ja heippoja

Heippa! Mun alkuviikko on ollut täynnä laidasta laitaan vaihtelevia fiiliksiä. Toisaalta en malta odottaa täältä lähtemistä, reppureissaamisen alkua ja oman mielen mukaan vaeltamista, kotiinpaluuta ja Suomen kesää. Mutta toisaalta, tuntuu niin hullulta katsella näitä maisemia ja miettiä, etten ehkä koskaan näe näitä uudestaan. Katsoa viimeistä kertaa Lachien partion loppujuttua, kun lippu lasketaan ja "lauma vapautetaan yöunille". Moikata jo tutuiksi tulleita opettajia lapsia koulusta hakiessa ja hymyillä aina samaan aikaan koulusta kävelevälle tytölle. Pikkujuttuja, mutta veikkaisin että nämä näyt jää mun verkkokalvoille pitkäksi aikaa. 

Toisaalta taas en halua jäädä yhdeksikään ekstrapäiväksi tänne, hyppään enemmän kuin mielelläni koneeseen ja lähden kohti uusia seikkailuja! Vaikka kyllähän se jännittää, lähteä ihan oikeasti yksin reissaamaan täällä jättimäisessä Australiassa. Tänne tulohan oli siinä mielessä erilaista, että mulla oli suunnitelma ja joku siellä kentällä vastassa, en ollut yksin. Toki tuo suunnitelma oli ihan yhtä varma kuin tämä mun matkustelukin, oishan voinut käydä niin ettei kentällä olisikaan ollut ketään vastassa tai sukset olisi mennyt niin pahasti ristiin ettei tänne perheeseen olisi voinut jäädä. Silloin olisin myös ollut yksin vieraassa maassa, vielä vieraammassa kuin tämä nyt on. Kaikki kuitenkin meni hyvin, pienet mutkat nyt kuuluvat aina asiaan.

Nytkin on aivan mahdollista että homma menee päin mäntyä, möhlin jotain lentojen kanssa, kamat katoaa/pöllitään, sairastun tai on muutenvaan paska reissu. Mutta ihan yhtä mahdollista, ellei jopa todennäköistä, on että vietän elämäni ikimuistoisimmat pari viikkoa reissaten juuri niin kuin itse haluan, tutustuen sekä uusiin ihmisiin että paikkoihin ja pitäen hauskaa. Turha sitä on etukäteen murehtia ja jossitella, itketään sitten jos(kun) on aihetta. 

Oon aina uskonut kohtaloon ja että asiat menee niin kuin on tarkoitettu, kaikki kyllä lutviutuu jotenkin. Tää usko ja fiilis on vaan vahvistunut täällä ollessa, ihan oikeasti kaikesta kyllä loppupeleissä selvitään vaikkei se aina siltä näyttäisikään. Yksi pieni esimerkki asiaan on mun matkalaukku, jonka oli tarkoitus matkustaa Suomeen kaverin mukana jo muutamia viikkoja sitten mutta mutkien kautta hän ei voinutkaan viedä sitä. Nyt kuitenkin Tuuli, mun tänne perjantaina tuleva kaveri, ilmoitti tarvitsevansa ekstralaukun ja näin ratkaistiin molempien ongelmat kun hän vie mun laukun Suomeen! Tuo on nimittäin tosi hyvä laukku mutta ei vaan millään ahda itseensä tarpeeksi tavaraa, omaisuutta kun on kertynyt tässä puolen vuoden aikana ihan kiitettävästi. Painorajat eivät siis pauku vaan yksinkertaisesti tila tulee vastaan, nyt kuitenkin Tuulille laukku on passeli eikä hänen tarvi tuhlata rahaa turhaan laukkuun. Win-win, sanoisinko!

Siinä muutamia mietteitä näin tiistai-illan kunniaksi. Viikonloppu meni mukavasti Lauroja treffaillen, reenaillen ja opiskellen. Jouduin tosiaan sanomaan heipat kahdelle Lauralle, toinen jatkoi matkaansa Sydneyyn aupparoimaan ja mun paraskamu Suomesta-Laura jatkaa huomenna matkaa omalla uudella autollaan kohti pohjoista. Kävin siis sunnuntaina hänen luonaan Fremantlessa, mun piti hakea Rottnestille unohtunutta tavaraa lautalta ja päätin samalla mennä ilahduttamaan hänen työvuoroaan. Neiti baarimikon päästyä töistä kruisailtiin hänen autollaan heidän kämpilleen, käveltiin hakemaan sushia ja höpöteltiin mukavia. Nyt onkin hassua ajatella, että Laura ei kohta ole enää tuossa lähellä vaan jälleennäkemiseen on aikaa X kuukautta. Eihän me olla (tarpeeksi) usein täällä nähty, mutta kuten sunnuntaina todettiin, on ollut ihanaa tietää että toinen on siellä. Noh, puhelinlangat laulaa, varsinkin sitten kun hän saa taas hommattua krediittiä hahha!

Nyt vietetään kiireisiä päiviä, Heidi lähtee perjantaiaamuna kohti Vegasia ja sitä ennen on taas miljoona ja yksi asiaa hoidettavana auton vilkuista ja renkaista ruokashoppailuun. Ja pian onkin perjantai, muksujen lomapäivä. Päivällä suunnaksi ehkä adventure world, illalla lentokenttä ja hyppy turistioppaan saappaisiin!

ROTTO ♥

Heippahei ja hyvää lauantaita! Sain kuin sainkin otettua itseäni niskasta kiinni tämän postaamisen suhteen ja tässä sitä nyt (vihdoin) raapustellaan. Viime viikko tosiaan kului Rottnest Islandin upeissa maisemissa, päivät hurahtivat nopeasti ohi ympäri saarta pyöräillen, quokkia bongaillen, riutoilla snorklaillen ja pelejä pelaillen. Kello alkaakin jo olemaan (liian) paljon joten annan kuvien puhua puolestaan, syvennyn hetkeksi pääsykoematskujen maailmaan ja painun unten maille!