Viikko hurahti taas silmän räpäyksessä, luulin päivitelleeni kuulumisia ihan pari päivää sitten enkä viime tiistaina! Päivät onkin täyttynyt kaikenlaisesta ohjelmasta, ei ole tarvinnut paljoa peukaloita pyöritellä. Lapsilla alkoi loppuviikosta loma, Jazzilla jo keskiviikkona ja Lachiella sitten torstaina. Nyt on siis kouluruuhkat mun osalta CHECK! Loma alkoikin tohinalla, perjantaina aamulla Heidi lähti kohti Vegasia ja me päiväksi Adventure Worldiin. Reissu meni hyvin aluksi hieman viileästä säästä huolimatta, sain luettua pääsykokeisiin hyvin, kiertelin parit kieputtimet ja lapset riitelivät
yllättävän vähän. Illalla heidän lähdettyä isälleen tein parhaimman reenin pitkästä aikaa ennen lentokentälle suuntaamista! Tuuli pääsi alkumatkan kommelluksista huolimatta turvallisesti perille tänne ihmettelemään länsi-Aussien lämpöä.
Lauantaina hypättiinkin junaan ja suunnattiin Perthiin kiertelemään. Täytyy kyllä sanoa, että on ollut ihmeellisen huonot säät viime päivinä, kai se syksy tulee aina kauniille länsirannikollekin. Päivä meni ympäriinsä pyöriessä, Chinatownissa syödessä ja Kings Parkissa vaellellessa. Ja sitten tulikin ilta! Suunnitelmissa oli käydä syömässä, mennä hostellille ja lähteä ulos. Noh... Bussissa kohti keskustaa matkustaneet kaksi suomityttöä olivat aika väsyneitä, sen jälkeen juututtiin istmaan reippaasti yli tunniksi pöytään ruoat syötyämme ja viimeinen pisara oli kaatosade, joka kasteli meidät täysin litimäriksi. Päätettiin siis kulauttaa kahvit/teet naamaa, hakea kamat hostellista ja lähteä kotiin nukkumaan!


Junamatka Mandurahiin olikin aivan mahtava! Porukkaa oli paljon liikkeellä, sillä Fremantlen aussijalkapallojoukkueella oli ollut kotipeli samana iltana. Innokkaimmat fanithan olivat tietysti hakeneet hieman ekstrapiristystä matkaan, kuten myös samaan junan osioon sattunut Irlantilaisten jalkapallofanien joukko. Naurettiin mahat kippurassa heidän jutuilleen vaikkei ihanan aksentin ansiosta ymmärretty varmaan puoliakaan! Mutta ei se mitään, heidän poistuessa toiseksi viimeiselle pysäkille vaunuun jäi meidän lisäksi muutama muukin, jotka totesivat olleensa myös ihan kujalla osan ajasta :--D Ei siis oltu ainoita ja mitäpäs tuolla on väliä, hauskin junamatka se oli pitkään aikaan!
Sunnuntai menikin rennoissa tunnelmissa, hengailtiin vain kotona aamupäivä ja lapset haettua käytiin pyöräretkellä lähipuistossa. Illalla kokkailtiin hyvää kanakeittoa ja katseltiin superkoukuttavaa Temptation Islandia.
Aikaisemmista suunnitelmista poiketen eilen ei päästykään Adventure Worldiin, sää on edelleenkin aikas viileä ja sateinen. Kaikkien (lue:Jazzin) herättyä pistettiin kimpsut kasaan ja mentiin Amandan ex-hostperheen luo hengailemaan. Pelailtiin skipboa, pyöräiltiin, osallistuttiin kickboxing/fitness-tunnille ja hypittiin trampoliinilla. Muutama tunti meni suhteellisen helposti lapsia viihdyttäessä ja pian kurvailtiinkin jo kaupan kautta kotiin. Illaksi keksittiin vielä jotain kivaa ohjelmaa ja lähdettiin Rockinghamiin elokuviin! Zootopia oli tällä kertaa porukan valinta ja kyllähän me kaikki taidettiin siitä pitää, suosittelen. Illalla kotiin saapui autolastillinen rättipoikkiväsyneitä leffailijoita eikä tosiaan tarvinnut itsekään kauaa unta odotella.
Tämän päivän suunnitelmat ovatkin vielä auki, sää on kysymysmerkki eikä yhteisymmärrystä Adventure Worldiin menon suhteen olla saavutettu. Edelleen odotellaan Jazzin heräämistä, jospa päivän ohjelma selkenisi sitten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti