Reissussa ollaan!

Terkkuja Cairnsista! Nämä tekstit tosiaan tulee vähän hassusti, ensimmäisen kirjoittelin eilen lentokentällä ja toisen hetki sitten täällä hostellilla. Nyt unta palloon ja huomenna tutkimaan paikkoja!

Tässä sitä sitten ollaan, Perthin lentokentällä koneeseen astumista odotellessa. Fiilikset on tällä hetkellä tosi sekavat, viime päivät on hurahtanut ohi sellaisella vauhdilla ettei mun pääkoppa oo vielä torstai-illassa menossa. En millään osaa ajatella, että tämä oli nyt sitten tässä, mun aupair-ura on ohi! Viime kuukausien aikana oli hetkiä, joina kaihoisasti ajattelin tätä hetkeä, kun sanon heipat ja saan olla vapaa.  Välillä kuvittelin sen olevan pelkästään helpottavaa, ihanaa päästä pois, toisina hetkinä en halunnut ajatellakaan auppari-elämän jättämistä.

Miltäs nyt sitten tuntuu? En tiedä. Kuten jo sanoinkin, odotan intopiukeena reissaamista, vapautta ja omia sääntöjä. Pelkästään itseni ajattelua, omien menojen suunnittelua ilman muiden miellyttämistä/huomioon ottamista. Samalla haluan mennä takaisin omaan sänkyyn Pollyn kanssa köllöttelemään, ratkomaan riitoja etupenkkipaikasta, pesemään pyykkiä ja pelaamaan pelejä. Hämmentävää, vaihtelevaa ja surullista.

Viimeiset päivät perheessä sujuivatkin hyvin, lapset hokivat tosi usein kuinka eivät halua mun lähtevän ja riitelivät vähemmän. Lähtö alkoi konkretisoitumaan kunnolla eilen, kun kävin sanomassa heipat Amandan hostperheelle. Heistäkin kun tuli niin iso osa mun arkea täällä ja tytöistä omalla tavallaan mun ”toiset hostlapset”. Ilta juostiin vielä asioilla, haettiin mm. Lachielle Sims4-peli, jota pelailtiinkin sitten ilta kasvohoitojen lomassa. Sain myös  kunnian luoda oman simini pojan naapurustoon, pienen pelailun jälkeen onkin sitten pienoinen sims-kuume… Elektroniikkakaupassa pyörähtäessä törmättiin myös erääseen samalla salilla käyvään vanhempaan naishenkilöön joka tunnisti mut salin ”fit chickinä”, Lachie sai mojovat naurut!

Ja jos kuukaudet, viikot ja päivät ovat kadonneet nopeasti, niin tämä päivä kuluikin sitten silmänräpäyksessä. Keskiviikko-ilta meni myöhäseen, valvoin jetlagista kärsineen Heidin puolesta odottamassa kadonneita laukkuja, jonka jälkeen vuorossa oli operaatio korttien askartelu. Läksiäispaketteja väsätessä menikin muutama hetki ja nukkumaan pääsin vasta yhden jälkeen, sen myötä tulikin haudattua ajatus aikaisesta herätyksestä ja pitkästä aamukävelystä rannalla. Käytiin kuitenkin hieman myöhäisempi rantakävely Lachien ja Pollyn kanssa, vihoviimeistä kertaa. Siitä se päivä pyörähtikin käyntiin, siivosin ja pakkailin, kokkailin ja pelailin. Imuroin ja pesin auton, rapsuttelin ja pussailin Pollya. Tunnit viuhahtivat ja pian kello olikin puoli viisi, lähtöaika enkä yllättäenkään ollut valmiina! Pikaisesti kaikki loputkin kamat kasaan ja autoon. Käytiin tosiaan vielä dinnerillä Domessa, samassa paikassa missä käytiin ensimmäisenä päivänä syömässä. Sen jälkeen oltiin vierailulla Heidin työtapahtumassa, joka oli sopivasti juuri tässä kentän vieressä! Viimeisten halien aikana meistä taisi itse kukin saada pieniä roskia silmiinsä ja viimeiset halit olivat pisimmät ikinä. Lopulta oli kuitenkin aika sanoa heippa ja lähteä eri suuntiin.

Nyt voi sanoa että ikävä tulee, ihan varmasti. Perhettä, arkea, töitä ja koko paikkaa. Kaikista vaikeista ajoist huolimatta tässä penkillä istuu tyttö, joka ei kadu pätkääkään tätä päätöstä! Tiedostan jo nyt muuttuneeni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin paljon ja varmasti kotiin palatessa havahdun monen asian osalta vielä enemmän. Oon niin onnellinen ja ylpeä itsestäni ja ratkaisusta lähteä tänne, ei se ollut helppo mutta niin oikea!

Voin vannoa ettei tämä tule olemaan ainoa kerta kun asun ulkomailla, en luultavasti tule koskaan pysyvästi muualle kuin Suomeen muuttamaan mutta väliaikaisesti. Never say never mutta tällä hetkellä olo on aika vahvasti sellainen. Ja kannustan ehdottomasti ihan kaikkia lähtemään, niin kliseistä kun se onkin mutta on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.  En ikinä olisi oppinut arvostamaan yksinkertaisia asioita, kuten normaalia hellaa, hanaa, irtokarkkeja, hyvää hanavettä, lämmitettyä taloa, raikasta ulkoilmaa ja tietysti sitä rakasta perhettä näin paljoa jos en olisi koskaan tänne lähtenyt. Ja onhan tässä vielä aikaa hankkia kokemuksia itärannikolla, onneksi tämä aussilan reissu ei ollut vielä tässä! Kotiin on ihanaa (ja outoa) palata, mutta ei ihan vielä, vaan kohta.

Täällä sitä ollaan, valmiina unille ennen kello kahdeksaa illalla! Ja oikeastihan kello ei ole vielä edes kuutta Perthissä joten kyllä tässä ihan mummoja ollaan. Lento Cairnsiin meni siedettävästi, Jetstarin penkkimukavuus oli tasan halpalentoyhtiöiden taattua laatua eikä uni meinannut asentoja vaihdellessa tulla silmään. Onneksi matkaa oli kuitenkin vain 4h ja pätkittäisillä torkuilla se meni ilman maailman suurimpia kärsimyksiä. Oli kuitenkin inhottavin lentokokemus viimeisen 7kk aikana!

Perillä täällä itärannikolla oltiin tosiaan aamukuudelta, laskeuduttiin auringon juuri noustessa. Ensimmäisenä silmään pisti joka puolella ympäröivät ihanan vihreät sademetsät! Huomasi tosiaan, että nyt ollaan saavuttu tropiikkiin kun kosteutta oli ilmassa ja päivän mittaan on päässyt nauttimaan virkistävistä vesikuuroista. Säästä huolimatta tykkään kaupungista paljon! Mun aikaisemmin netistä varaama shuttlebussi saapui lopulta noukkimaan mua kentältä, matkattiin kahdestaan sukelluskurssille matkalla olleen ruotsalaistytön kanssa kohti Cairnsin keskustaa. Kello löi 15 yli 7 kun bussi kaarsi kello 9 aukeavan hostellin respan eteen. Lähdin maha kurnien vaeltelemaan ympäriinsä ja etsimään sopivaa aamiaispaikkaa.

Aamuinen Cairns oli kaunis, aamuvirkut ihmiset olivat saapuneet torille hakemaan tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Koju toisensa jälkeen tarjosi mitä herkullisemman näköisiä hedelmiä, joiden edessä iski kunnollinen valinnanvaikeus. Parasta oli myöskin hyvä hinta, esimerkiksi avocadoja sait 4kpl kahdella dollarilla kun Coles myy niitä 2kpl/5dollaria! Tänään en kuitenkaan kokkaillut itselle mitään kummempia joten päätin jättää avocadotkin toistaiseksi kojuihin, onneksi tori on auki huomisaamunakin. Torikiertelyn jälkeen bongasinkin sopivan aamupalamestan, jossa sain nauttia acaikulhosta tuoreen appelsiinimehun kera! Istuskelinkin aamupalalla aikaa tappamassa ainakin tunnin ja mikäs siinä mukavassa paikassa hengaillessa.

Kellon lähestyessä yhdeksää näin jo mielessäni kuinka pääsen kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan hetken ja kipitin innoissani kohti respaa. Valitettavasti kuitenkin pystyin pääsemään huoneeseen vasta yhdeltätoista, joten siinä olikin vielä toiset kaksi tuntia aikaa kulutettavana. Kävinkin kaikessa rauhassa suihkussa ja istuskelin hostellin tosi kivalla terassilla kunnes sain avaimen huoneeseen ja pääsin kauan odotetuille päikkäreille.

Päikkäreiltä ylös selviydyttyäni kävin kiertelemässä kaupoilla, ostin tarvittavia keittiökamoja ja ruokatarvikkeita. Ostoslistalta löytyi myös juomapullo, joka on toistaiseksi ainoa (koputan puuta) Mandurahiin unohtunut asia. Tai no, oikeastaan asiat, sillä unohdin molemmat juomapulloni täytettynä jääkaappiin siinä lähtötohinassa! Jos näillä unohtamisilla selvisin niin hyvin meni.

Tämä hostelli vaikuttaa kyllä ihan kivalta, ei mitään valittamista. Varsinkaan kun iltaisin saa ilmaisen kunnon dinnerin, tänään tarjolla oli hieman tulista currykanaa ja riisiä! Ei mitään gourmeeta mutta kelpaa oikein hyvin näillä penninvenytysviikoilla. Dinnerille mennessä päätin olla aktiivinen ja sosiaalinen, ja menin heti istumaan erään yksin istuneen tytön pöytään. Mukava tyttö, oli kiva höpistä niitä näitä siinä syömisen lomassa! Eikä tarvinnut miettiä tyhmiä, kuten että näytänkö hölmöltä tässä yksin syödessäni, kun ei syönyt yksin. Tärkeitä juttuja…

Tänään selkeni myös mun reissusuunnitelmat seuraavaksi viikoksi! Sunnuntaina matkaan Mission Beachille, jossa löydän kaksi kuoleman hyppyyn valmistautuvaa suomityttöä. Kyseessähän on siis Ama ja Mira, joilla on maanantaina edessä laskuvarjohyppy! Kuolen kateudesta mutta minkäs teet, olisi pitänyt säästää enemmän. Maanantaina aamusta matka jatkuukin Airlie Beachille, josta tiistaina hyppään purjeveneeseen kohti Whitsundays-retkeä. Suurella jännityksellä odotan niitä paria laivalla vietettyä päivää, ennustaisin reissun olevan yksi koko  aussiaikojen unohtumattomimmista kokemuksista.

Parin yön seilailun jälkeen nukun yhden yön Airlie Beachilla, josta matka jatkuukin toistaiseksi tuntemattomaan kohteeseen.  En osaa vielä sanoa, minne haluan sen jälkeen mennä, mutta onhan tässä aikaa. Halusin pitää suunnitelmat avoinna enkä siksi ostanut isompaa reissupakettia (ostin Whitsundaysin, hop on hop off-bussilipun ja Airlie Beachin hostellit yhdessä pakettina). Aika näyttää!

Nyt kuitenkin alkaa teksti olemaan jo niin suuren työn ja tuskan takana että on aika alkaa nukkumaan. Mun huonetoverit lähtivät kaikki ilmeisesti ulos, mikä sopii mulle vallan mainiosti, saapahan nukkua rauhassa. Korvatulpat korviin hiljentämään alakerran pubin mölyt ja peitto silmille!