maanantai 28. syyskuuta 2015

Day 13

Kokkikolmonen täällä heippa! Kirjoittelen tätä maha vieläkin jättimäisenä, sillä tehtiin tuossa muutama tunti sitten superhyvää ruokaa. Matka siihen pisteeseen oli mäkinen, päivään mahtui rauhallista aamua, pankin kanssa tappelua,hyvä jalkatreeni, hyviä juttuja lasten kanssa ja huonosti mennyt kauppareissu. Meidän piti siis Jazzin kanssa tehdä itsellemme sapuskaa, sillä Heidi ei ollut kotona ja Lachielle on eri eväät. Jazz sai päättää, mitä tehdään ja tuloksena olikin tuollainen thaityylinen kanawokki! Tykkäsin kovasti ja tuntui maistuvan neidillekin, joten ensimmäinen mun vastuulla ollut ruoka oli onneksi ihan menestys.
En kestä, kuinka sulonen tämä koira voi olla! Se on alkanut seurailemaan mua ympäri taloa, istuu suihkun oven takana mun ollessa suihkussa, tulee aamuisin raaputtamaan mun ovea ja käpertyi nyttenkin mun viereen tähän sohvalle. Ihana kaveri, lievittää vähän ikävää omia koiruleita kohtaan.
Huomenna onkin edessä suuri päivä, nimittäin lähdetään Perthiin Royal showhun! En edes tarkkaan tiedä, miten tuota voisi kuvailla, googlatkoon ken haluaa. Sen tiedän, että rahaa sinne saa kuulema uppoamaan aika paljon ja sitä ei ehdi päivässä näkemään. Mennään sinne perheen ystäväperheen kanssa, tiedossa on paljon juoksentelua lapsosten perässä ja vaikka mitä. Nyt aion ottaa selvää päivän tarjonnasta, valmistella eväät ja mennä aikaisin nukkumaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti