Helmikuun viimeinen

Maanantai, uusi viikko ja uudet kujeet. Jäljellä enää seitsemän kokonaista viikkoa, anteeksi mitä?! Homma konkretisoituu tässä muutaman viikon aikana vielä enemmän, sillä Amandan kanssa reissuun lähtevä kaveri lentää tänne ensi viikon tiistaina ja siitä jo (aivan liian) pian he jatkavat seikkailuja itärannikolla. Vietetään siis jo viimeisiä hetkiä yhdessä, pitää koittaa ottaa ilo irti kaikesta tästä ajasta!
Viimeviikkoisen avautumisen jälkeen on taas sattunut ja tapahtunut, ei mitään kamalaa kuitenkaan. Sain hommattua kameraan uuden muistikortin (joka ei sekään ensin meinannut toimia, herjasi myöskin kirjoitussuojausta. Onneksi sain sitten eilen homman selätettyä ja kortti pelaa! Vasta eilen kuitenkin, ilman kunnon kuvia siis mennään), mummo vahti muksuja torstaina illalla muutaman tunnin jolloin lähdin hermolomalle Amandan luo Skipbokortit kainalossa, käytiin katsomassa uunituore leffa How to be single Amandan ja Lauran kanssa, käytiin pizzalla, tein raakasuklaata, muutamat hyvät reenit, Heidi tuli takaisin reissusta, käytiin eilen dinnerillä OBG-ravintolassa ja viimeisimpänä muttei tosiaankaan vähäisimpänä mentiin lauantaina ulos tyttöjen kanssa, päästiin jonku aussitytön 21-vuotisbileisiin ja tutustuttiin paikallisiin! Oli tosi kiva ilta Rockinghamissa, jutskailtiin ihmisille, pelailtiin pelejä, tehtiin siltakaatoja (oon erittäin ylpeä mun uudesta talentista), mut työnnettiin vaatteet päällä altaaseen ja oltiin samalla klubilla Geordie Shoresta tuttujen Charloten ja Hollyn kanssa. Matkalla klubille saatiin myös tehdä pieni treeni, sillä autosta loppui bensa! Onneksi meitä oli monta voimanaista kyydillä, joten yhteisvoimin sitten saatiin auto työnnettyä lähimmälle huoltsikalle :D Kuski oli arvatenkin hieman nolona asiasta mutta meitä ei haitannut, oli sikahauskaa!
Mulla on siis takana tosi mukava viikonloppu, tästä on hyvä jatkaa kohti uutta viikkoa! Tänään potkaistiinkin maanantai kunnolla käyntiin ja käytiin vetämässä kinttujumppa, huomenna varmasti tuntuu. Nyt loppupäivä koostuu jostain hyvästä dokkarista ja töistä, pyykkiä on taas kerääntynyt ja tänään on vuorossa Lachien suosikkiharrastus eli partio. Hyvää viikkoa kaikille, palaillaan toivottavasti pian!

Eilinen upea auringonlasku!

Leffahetki Lachien ja Pollyn kanssa!

Ajatuksia

Parannusta huomattavissa, postausväli venyi vain neljään päivään! Onhan se nyt kuitenkin paljon, ehtisihän sitä tulla jotain raapustelemaan parinkn päivän välein kunhan vain jaksaisi, viitsisi ja suostuisi uhraamaan ne päikkärihetket. Tässä mä nyt kuitenkin olen, istuskelen keittiössä sormet näppiksellä  harhaillen ja toivon ettei ulkona riehuva hullu tuuli vie koko mökkiä mukanaan. 

Alkuviikko on hurahtanut mukavan nopeasti ohi, päivät menevät treenaillessa (oon saanu myös treenikamun Amandan aloittaessa mun salin viikon ilmaisen kokeiluajan!!) ja kotona pyöriessä ja lasten päästyä koulusta on aika kuskailla harrastuksiin (niihin muutamaan mitä näillä on, edelleenkin hämmästelen kuinka vähän. Onneksi itse on saanut kokeilla vaikka mitä ja nähdä kavereita myös vapaa-ajalla!). Iltaisin meillä on myös Lachien kanssa ollut Pirates of the Caribbean-maratoni edelleen meneillään, joten ollaan päästy syventymään merirosvojen maailmaan aina hetkeksi ennen uniaikaa.

Ja se uniaika. Mietin ensin että uskaltaako tästä tänne blogiin kirjoittaa, onko liian henkilökohtainen asia mutta koska tässä nyt näpytellään niin päädyin kirjoittamaan. Lachien uniongelmat alkoi tuossa ihan muutama viikko sitten, aika tuore juttu siis. Ennen tosi helposti nukkumaan mennyt ja hyvin nukahtanut poika ei halunnut nukkua omassa sängyssään, halusi jonkun muun (äidin) viereen aina. Kun tämä ei joka yö onnistunut, raahattiin patja siskon huoneen lattialle. Siirrettiin omaa sänkyä, nukuttiin sen alla olevalla vieraspatjalla. Kysellään joka ikinen ilta että mihin minä menen ja joka ikinen ilta vastaan olevani joko keittiössä, kodinhoitohuoneessa, kylppärissä tai omassa huoneessa. Vakuuttelen olevani täällä, mihin mä nyt yhdeksän aikaan lähtisin. Sanotaan useita kertoja hyvää yötä, rampataan vessassa ja "täyttämässä" täyttä vesilasia (jossa on kuulema huonoa vettä). Pyydetään mua istumaan sängyn reunalla kunnes saa unta (mikä olisi ihan ok silloin 8 aikaan, mutta kun mut herätetään keskellä yötä istumaan niin eihän se kivaa ole). Keskellä yötä myös koputellaan mun oveen koska "halusin vain sanoa hyvää yötä". Siis kello 3.28 aamuyöstä, kuten viime yönä. 

Näen nyt sieluni silmin porukat ja mummun siellä nauramassa mulle koska itsehän olin samanlainen pienempänä. Joo tiedän, ei tämä ole mitään supererikoista käytöstä lapselta, mutta kyllä se ihmetyttää kun tämä on alkanut ihan yhtäkkiä, ennen kun ei mitään ongelmia nukkumisen kanssa ole ollut. Ja kun itsellä on toisaalta aika ristiriitaiset fiilikset tästä, tottakai haluaisin auttaa ja autankin, mutta en vain tiedä mitä tässä voisi tehdä. Jos kyseessä olisi mun lapsi niin toimisin kuten mua kohtaan toimittiin eli sanoisin "kyllä se uni tulee kunhan odotat, mieti kivoja juttuja äläkä panikoi. Ja nuku vaikka valot päällä jos pelottaa." Mutta kun kyseessä ei ole mun muksu, eli ei ole mun asiani päättää toisen unikoulusta.

Ja kuten Amandalle eilen totesin, mä oon vaan aupair. Joo, tulin tänne hoitamaan lapsia ja sitä teen. Mutta tulin tänne avuksi, en 24/7 valmiina olevaksi äidin korvikkeeksi. Tässä uniongelmassa on ihan varmasti taustalla jotain muutakin, mutta en vain tiedä/tajua sitä, eikä hän mulle sitä kysymisestä huolimatta sano. Ja ihan varmasti hommaa pahentaa tämä äidin muualla olo, sillä poika on aika kiintynyt Heidiin. Koko homma on hirveän monimutkainen, sillä on vaikea löytää kaikille sopivaa ratkaisua. Työreissut on hostäidille tärkeitä monellakin tapaa, hienoja osoituksia kovasta työstä ja tässä tapauksessa myöskin hänen uuden Sydneyn tiiminsä asioiden hoitamista. Ei mitään pelkkiä hupireissuja siis. Ja lapset kyllä tietää sen ja he sanovatkin olevansa ylpeitä äidistä, mutta silti, "eipä äidin tarvitsisi koskaan lähteä mihinkään". Ja jos ottaa munkin näkökannan tähän niin onhan tässä ihan sikana vastuuta. Ei se onneksi stressaa/tunnu päivien aikana, mutta kun alkaa kunnolla miettimään niin mä oon kuitenkin 19-vuotias nuori, joka on tuntenut nämä muksut 5kk josta ollut kohta 3viikkoa heidän kanssaan yksin kaikkia lankoja käsissä pitäen. Tiesin kyllä tähän lupautuessani olevani myös yksin lasten kanssa, kaksi viikkoa huhtikuussa. Tämä Sydneyn reissu tuli uuden tiimin myötä ekstrana ja lasten oli tarkoitus lähteä mukaan Havaijille. Asiat eivät aina mene kuten suunniteltu ja tilanne on nyt mikä on eikä sille mitään voi, mutta kyllähän se vähän aina mietityttää. Lastenkin kannalta, 5kk on kuitenkin aika lyhyt aika oppia tuntemaan ja olen vain  yksi monista aupaireista.

Mutta nyt päätin lopettaa synkemmän tekstin ja siirtyä vähän iloisempiin juttuihin! Sillä vaikka päiviin mahtuu paljon huolia ja murheita ei tämä arki mitään kamalaa ole. Lasten kanssa yksin oleminen on ihan ok, suurin ongelma on tosiaan tuo nukkuminen ja se, että olen "sidottu" kotiin iltaisin. Onneksi tänne saa kuitenkin kutsua kavereita ja ollaankin Amandan kanssa katseltu netflixiä ja syöty terveellisiä herkkuja lasten mentyä nukkumaan, en ole siis ihan yksin omassa huoneessani nyhjöttänyt. Iltoihin on myös mahtunut ihania kävelyjä rannalla Lachien ja Pollyn kanssa, soittelua kotiin ja pitkä kylpy. Tuo koira on kyllä aivan ihana otus, tulee nyt jo kyynelet silmään kun miettii eron hetkeä. Aamuisin hän tulee raapimaan mun huoneen ovea tai laukkaa korvat lepattaen heti mun luo oven avattuani. Leffaa katsoessa pieni löytää nopeasti hyvän asennon mun mahan päältä ja vaatii rapsutuksia. Söpöliini ♥

Ainiin, mun kameran muistikortti meni rikki joten uusia kuvia ei tipu ennen uuden hankkimista. Byhhyy, rahaa vaan palaa mutta minkäs teet, muistikortti on kuitenkin ostettava. Tässä siis syy postauksen kuvattomuuteen!

Loppuviikkoa ja viikonloppua

Tämän viikon viimeisiä hetkiä viedään ja oonkin jo aivan valmis pistämään koneen kiinni ja siirtymään unten maille. Päätin kuitenkin tulla vähän kertoilemaan viime päivien kuulumisia, sillä edellisestä postauksesta on taas jollain ihmeen tavalla ehtinyt vierähtää viisi päivää. Toisaalta en kyllä yhtän ihmettele ajan katoamista, sillä loppuviikon ohjelmasta  löytyi jokaiselle päivälle jotain kivaa.
Torstai alkoi mahtavalla treenillä, sillä hilattiin Amandan kanssa heti aamutoimien jälkeen ahterimme Thainyrkkeilysalin boxing/conditioning-tunnille ja oli ihan sikakivaa! Tehtiin ensin erilaisia iskusarjoja sekä säkkiä että treenikamua vastaan ja loppuun setti kiertotreeniä, jossa oli mm. boxihyppyjä, etuheilautuksia, kelkan työntöä, traktorinrenkaan pyörittelyä ja lankkua. Aamun rehkimisen jälkeen loppupäivä meni leppoisissa tunnelmissa, suunnitelmissa oli lähteä illalla Rockinghamiin katsastamaan ensi-iltansa saanut leffa ja viettää mukavaa vapaailtaa. Jouduttiin kuitenkin tekemään raincheck tälle, sillä Amanda joutuikin jäämään hieman myöhempään töihin eikä sitten ehditty siihen esitykseen. Leffailta ei kuitenkaan jäänyt toteutumatta, vaan makoiltiin meillä Pirates of the Caribbeania katsellen ja ah niin tutuiksi tulleita banskupannareita syöden. Ei valituksia tästäkään vaikka halusinkin kovasti nähdä sen uuden leffan! Ehkä ensi viikolla sitten.

Mun viikonloppu alkoikin jo perjantaina, sillä töitä ei tullut tehtyä nimeksikään. Ammulla hoidin lapset kouluun ja hain iltapäivällä mutta siihen mun hommat sitten loppuikin. Heti lapset kotiin haettuani lähdin kurvailemaan kohti juna-asemaa, josta nappasin kyytiin Lauran ja Valtterin! Tainno ei voi sanoa että tuli kurvailtua, sillä jalkapallopelin ansiosta koko Mandurah oli aikas täynnä ja matka juna-asemalle kesti melkein kolminkertaisen ajan. Pääsin kuin pääsinkin perille, löydettiin parkkipaikka naurettavan helposti ja suunnistettiin kentälle hieman pelin alun jälkeen. Meille ei kuitenkaan suotu yhtä hyvin ja helposti paikkaa kuin autolle, sillä paikalle oli eksynyt kuulemani mukaan noin 10 000 muutakin katsojaa. Hieman huonojen paikkojen johdosta jäikin sitten suurin osa pelistä näkemättä, eipä sillä että se kovin paljoa olisi haitannutkaan. Luovutettiin mtasin kanssa ennen sen loppumista ja päätettiin lähteä dinnerille Perthiin! Suunnattiin intialaiseen hyväntekeväisyyttä tekevään ravintolaan, jossa maksat ruoasta niin paljon kuin itse haluat. Siellä nautittiin oikein maittavat ateriat jälkiruokineen päivineen, ehdottomasti toisenkin vierailun arvoinen paikka. Ennen mun kotimatkaa kierreltiin Elizabeth Quayn kauniilla alueella vesi- ja valoshowta ihaillen.

Eilen tulikin nautittua myöhäisestä aamusta, parasta ikinä kun voi nukkua ilman herätyskelloa niin kauan kuin huvittaa! Vaikka unirytmini ansiosta heräsin ensimmäisen kerran jo seitsemältä ja sitten lopullisesti niinkin myöhään kuin puoli kymmeneltä. Nautin silti kovasti! Aamun tunnit menivät hitaasti heräillessä, Heidiä lähtemisessä auttaessa (hän lähti viikon työreissulle Sydneyyn eli mulle napsahti äidin rooli seuraavaksi seitsemäksi päiväksi!) ja päivään valmistautuessa. Jazzin lähdettyä synttäreille hyppäsin junaan ja suuntasin kohti Murdochia! Kyseiseltä stopilta matka jatkui Lauran, Valtterin, erään uusi-seelantilaisen ja kanadalaisen kanssa kohti Woodman pointia. Kyseessä on siis kaunis, erityisesti leijalautailijoiden (kuulostaapa tyhmältä suomeksi! Enkuksi siis kitesurfing)suosima niemi, jossa vietettiin iltapäivää kävellen, kuvaillen, surffaajia katsellen ja hengaillen. Leijalautailu näytti mun silmään sikakivalta ja myös helpolta, tosin jälkimmäinen osoittautuisi varmasti ensimmäisten sekuntien aikana vääräksi luuloksi. Vetten päällä viilettäviä lautailijoita oli kiva katsella, ehkä sitä joskus itsekin sitten!

Auringon laskiessa horisontin taa kasattiin kamat ja lähdettiin takaisin Fremantleen mahat kurnien. Päädyttiin jatkamaan intialaisen keittiön parissa eikä ollut laisinkaan huono päätös! Kaikkien mieltymyksille löytyi mieluista tarjottavaa, alkupaloiksi nautitut erilaiset intialaiset herkut upposivat poikkeuksetta jokaiseen suuhun ja meno oli muutenkin mukavan rento. Olisimme varmasti jääneet paikkaan istuskelemaan pidemmäksikin aikaa ellei Lauran olisi pitänyt suunnata töihin ja minun kotiin. Parin tunnin matkustamisen jälkeen kotona mua odotti erittäin iloinen ja hellyydenkipeä pieni koiruli, joka tosin oli superloukkaantunut kun ei päässytkään mun huoneeseen nukkumaan.
Onneksi Pollylla ei ole norsun muistia, vaan tänään aamulla rannalle mun seuraksi lähti taas se sama superiloinen ja energinen pieni karvapallero. Tämä sunnuntai täyttyikin lasten hakureissuista, pikavisiitistä salille, rannalla kävelystä, leffan katsomisesta, kotiin skypettelystä ja vaikka mistä muusta. Vaikka päivään mahtui monenmoista hermojakin  kiristävää juttua on mulla kuitenkin takana oikein kiva sunnuntai! Ja nyt kuulenkin pyykkikoneen piippaavan eli äkkiä Jazzin koulumekko huomista varten kuivumaan ja unille!

Ystävänpäivää ja Titanicia

Hellou! Hengissä ollaan vaikkei musta hetkeen olekaan kuulunut, on vaan ollut kaikkea tekemistä eikä koneella ole ollut aikaa istuskella. Edellisessä postauksessa kerroinkin huonosti alkaneesta torstaista eikä se päivä suuremmin iltaa kohden parantunut, sillä Heidi ja Lachie ajoivat kolarin! Tai siis heidän perään ajoi pari autoa. Onni oli kuitenkin matkassa ja molemmat ovat ihan kunnossa nyt.
Viikonloppu meni aika rennoissa tunnelmissa, lauantaina eksyttiin puolivahingossa shoppailemaan tuonne meidän paikalliseen ostoskeskukseen ja illalla leivottiinkin laskiaispullia! Namnammm, kyllä kelpasi! Ei tietenkään onnistuttu ihan kympin arvoisesti, pullat jäivät aikas pieniksi ja koviksi mutta ei valituksia, pullilta ne kuitenkin maistuivat. Toki vertailukohtana on mummun mestariteokset että hetken saakin pyörittelyä harjoitella ennen kuin ne pääsee peittoamaan.

Sunnuntai olikin ystävänpäivä ja me kaverukset herättiin hyyyyvin laiskoina siihen päivään. Aamulla meni useampi tunti vain sängyssä makoillessa ja rentoillessa, ihanan laiska aloitus päivälle. Saatiin kuitenkin itsemme siitä sitten kasattua ja lähdettiin Perthiin katsastamaan kiinalaisen uuden vuoden festarit ja rooftop movies! Festarit olivat ihan kivat, aika pienet kuitenkin. Suurimman vaikutuksen teki uskomattoman hyviltä näyttäneet bataattiranskikset, se kertoo ehkä jo jotain tapahtumasta (tai ranskiksista). Tapamme mukaan käveltiin ympäriämpäri ainakin tunnin verran miettiessämme sopivaa ruokamestaa, lopulta päädyttiin Chinatowniin sushille. Harjoiteltiin uudelleen syömäpuikkojen käyttämistä ja oltiin jo aivan melkein ammattilaisia! Kyllä sushi on vaan hyvää, miten voi olla mahdollista etten ole sitä ennen täällä oloa tajunnut...

Ryhmäkuva kapteenin kanssa

Ensimmäisen luokan hytti

Syömisten jälkeen suunnattiin varaamaan hyvät säkkituolit elokuvapaikasta, sillä siellä ei mitään etukäteisvarauksia harrasteta. Elokuvan alkuun oli kuitenkin muutama tunti, joten käytettiin aika hyödyksi täydentämällä leffaeväsvarastoja. Noin puoli tuntia ennen elokuvan alkua kävikin aikas jännä juttu, nimittäin palohälytys. Oltiin siis ulkoilmateatterissa rakennuksen katolla ja tarvittiin käteistä ruokaostoksiin, joten lähdin hissillä kohti katutasoa ja automaatteja. Puolessa välin alkoi kuulumaan sireenien ulvontaa ja muut kanssamatkustajat puhuivat jotain savuavasta automaatista. En kuitenkaan tajunnut palata suorilta takaisin ylös, vaan menin suunnitelmani mukaan nostamaan sitä rahaa. Heti rahat saatuani mun tie takaisin tukittiin security-heppujen toimesta sireenien edelleen ulvoessa taustalla. Porukkaa alkoi kerääntyä siihen oviaukkoon ja tämä nainen vain huusi meille ettei sisälle pääse ja käski mennä pois. Odoteltiin siinä joku kymmenisen minuuttia palomiesten tuloa, he onneksi hoitivatkin ongelman muutamassa minuutissa ja päästiin taas kulkemaan hissillä. Ei siis mitään vakavaa vaikka ehdin jo säikähtämään että nytkö tämä koko laitos räjähtää!

Muutama muukin oli eksynyt tutkimaan näyttelyä näin arkipäivänä, ei oltu ainoita koulun skipnneita!

Maanantai oli väsymyksen päivä, sillä sunnuntaina meni myöhään elokuvan ja busseilla korvattujen junavuorojen vuoksi. Eilen nautittiin taas kuumasta päivästä rannalla makoillen ja illalla Orphan Blackia katsellen, rankkoja päiviä nämä tällaiset. Noina biitsipäivinä tulee kyllä aika usein mietittyä että tämä on oikeasti meidän arkea, makoillaan rannalla ja käydään välillä meressä uimassa kun on aivan liian kuuma. Tuntuu edelleen hullulta!

Kuuluisa portaikko

Jazz ja taustalla ainakin elokuvan katsoneille tutut kalteriovet. Toisin kuin leffasta saa ymmärtää ei kukaan tarkoituksella teljennyt ihmisiä kolmannen luokan tiloihin, vaan ovet pidettiin aina kiinni jottei alemman kastin matkustajat eksyisi ylemmän luokan käytäville.

Tänään onkin ollut menoa ja meininkiä, sillä lapset olivat sairaana ja lähdettiin Perthiin katsastamaan Titanic-näyttely! Muut menivät näyttelyn jälkeen vielä Leijonakuningas-musikaaliin, itse en päässyt kun liput oli hommattu aikoja sitten ja vain kolmelle. Kävin sen sijaan hieman shoppailemassa ja kiertelemässä Perthiä, oli kyllä kivaa niinkin! En kuitenkaan kauaa viihtynyt, vaan ostoslistalla olleiden kohteiden löydettyä tiensä mun ostoskoriin hyppäsin junaan kohti kotia. Amanda haki mut asemalta ja hengailinkin muutaman tunnin sen ja hostmuksujen kanssa, haettiin tytöt koulusta, vietiin kickboxingiin ja sellaista. Kiva päivä!
Näyttely oli kyllä hieno, tykkäsin kovasti. Meille jaettiin heti sisään mennessä maihinnousukortit, joissa oli jonkun laivalla oikeasti seilanneen tiedot. Itselläni oli kolmannen luokan naismatkustaja Irlannista, joka pakeni poikaystävänsä kanssa Amerikkaan, sillä hän oli raskaana ja häpeä olisi ollut liian suuri kotiin jäädessä. Kukaan ei selvinnyt perille. Muilla oli ensimmäisessä luokassa majoittunut piika, sekä kolmannen luokan puuseppä ja tanssija. Näyttelyssä kulkiessa tuli hirveän surullinen olo, varsinkin tuota viimeisessä kuvassa ollutta taulua sekä viimeisten tuntien tapahtumista kertovia tauluja tutkiessa. Turhahan se on voivotella, mutta olisiko tarina mennyt toisin jos miehistö ei olisi tehnyt muutamia suuria virheitä? Esimerkiksi useampaan 65 hengen pelastusveneeseen lastattiin alle 30 henkilöä, kuinka moni olisi selvinnyt hengissä ilman tätä?
Pahoittelen muuten kuvien huonoa laatua, salamaa ei saanut käyttää ja tarkennuksen kanssa oli ongelmia!

Kuvassa oleva "jäävuori" oli esittelyssä konkretisoimassa meriveden kylmyyttä, sillä tapahtuma-aikaan vesi oli muutaman asteen kylmempi kuin kuvan vuori

Tämä osio näyttelystä oli kaikista pysäyttävin, sillä siinä kerrottiin pelastusveneiden täytöstä ja henkiin jääneistä ihmisistä. Kuvassa alhaalla olevat pelastusveneet ovat täynnä henkiin jääneiden ihmisten nimiä, yllä olevat listat ovat menehtyneitä. Eniten henkensä menetti laivan henkilökunnan jäseniä, vähiten luonnollisesti ensimmäisen luokan matkustajat.

Maanantai torstaina

Heippahei ja hyvää (hullua) torstaiaamua teillekin! Mulla on tosiaan tänään tuskanhikeä pukannut kun aamulla kouluun lähtiessä auto ei käynnistynytkään. Siinä sitten käytettiin jokunen tovi soitellen ympäriinsä apua etsien, onneksi muksut saivat lopulta kyydin kouluun Jazzin kaverilta! On kyllä ollut ihmeellinen aamu: mun yön yli "latauksessa" ollut puhelin ei ollutkaan ladannut, muksuilla oli heti herättyä kunnon känkkäränkkä päällä ja heidän taisteluja ratkoessa menikin tovi jos toinenkin, Heidillä meni vaikka kuinka moni työ/sali/kotijuttu mönkään, tiputin jäiset banskut lattialle ja palaset levisivät ympäri keittiötä, Polly lukitsi itsensä Heidin työhuoneeseen ja sitten vielä tuo autojuttu. Että ei ole ollut tylsää!
Mun piti tosiaan soitella sinne vakuutusyhtiöön ja sieltä kuulema osattaisiin neuvoa. Noh, ensinnäkin mun piti soittaa sinne neljä kertaa, odottelin yhteensä yli 20min vastausta. Yhteyden saatuani sieltä todetaan ettei tähän vakuutukseen kuulu tällainen palvelu, eli jos haluaisin jonkun katsomaan autoa heti niin pitäisi siitä maksaa kaikkia maksuja melkein 300 dollarin edestä. Jätin sen sitten tekemättä ja Heidi soitteli myöhemmin perään, heillä oli sattunut joku sekaannus laskuissa jonka johdosta meidän tiedoilla ei tätä vakuutusta näkynyt. Nyt sieltä pitäisi kuitenkin jonkun tulla katsomaan auto kuntoon, mutta siinäkin kestää lähemmäs kaksi tuntia normaalin puolen tunnin sisään! Eipä tuo onneksi haittaa, mutta on kyllä ihmeellinen aamu kun heilläkin niin kiirettä että kestää noinkin kauan.

Edelliset pari päivää ovat menneet paljon paremmalla sykkeellä, tiistaina päivän lilluin tyttöjen kanssa altaalla, ilta menikin taksina toimiessa ja Titanicia katsoessa. Eilisestä iltaohjelmasta vastasi juoruilu Amandan kanssa ensin Domessa ja siitä tultiin meille jatkoilemaan protskubannareiden ja Netflixin pariin. Titanic oli pakko katsoa koska mennään keskiviikkona siitä kertovaan näyttelyyn! Oonkin aika innoissani tästä, sillä meinasin jo aikaisemmin mennä itsekseni tutustumaan siihen mutta parempi näin. Titanicin jälkeen muut menevät katsomaan Lion Kingin, en ole oikein varma saivatko he mulle lippuja enää järkättyä kun omansa olivat varanneet aikoja sitten mutta katsotaan!
Että sellaista täällä tällä kertaa, parin helpon ja ehkä jopa tylsän päivän jälkeen tälle aamulle tosiaan kasaantui vaikka mitä tapahtumaa ja nyt oon vaan tyytyväinen kun saa hetken istua alas hyvällä omallatunnolla kun pitää odotella korjaajia. Pari blogia lukuun, treenikamat päälle ja toivottavasti kohta salille!

Hiekka on kuumaa

Niin siinä vaan taas kävi että viikonloppu hurahti ohi nopeampaa kuin Bolt satasella ja nyt on jo maanantai-ilta. Viimeiset muutamat päivät on kyllä ollut varsin mukavia eikä tässäkään maanantaissa ihme kyllä mitään suurempia valituksen aiheita ole! Ainoastaan toivoisin elohopean laskevan edes sinne 35 asteen kieppeille, tää parhaimmillaan 40 asteen paremmalle puolelle kohonnut lämpö on jo hieman liikaa. 

 Mutta takaisin viikonloppuun! Lauantaina sain viettää ihanan rauhallisen ja hitaan aamun, herätä omia aikojani (ennen yhdeksää kuitenkin, kiitos tämän unirytmin), syödä aamupuurot kaikessa hiljaisuudessa ja suunnata salille kun hyvältä tuntui. Siihen se sitten jäikin, sillä salilta sain kiitää pää kolmantena jalkana kotiin pistämään kamoja kasaan ja säätämään lasten kanssa, sillä junalle tulisi aikamoinen kiirus. Kaiken höseltämisen johdosta en sitten ehtinytkään siihen junaan mihin oli tarkoitus, enkä myöskään seuraavaan kiitos ruuhkissa säätämisen mutta onneksi kolmas nappasi! Ja niin oltiin matkalla Amandan ja Nelen kanssa kohti Perthiä.

Päivä kului nopsaan, heti kaupunkiin päästyämme suunnattiin hostellille viemään ylimääräiset kimpsut ja kampsut pois käsistä. Sen jälkeen alkoikin jo mahat kurnimaan, joten lähdettiin todistamaan Nelelle että suuressa maineessa olevat IKEAn lihapullat ovat todellakin kaiken sen hehkutuksen arvoiset. Ja kyllähän ne hänelle kelpasivat! Itse tein yllättävän poikkeuksen sääntöön ja söinkin lohta, ei pahaa sekään! Massut pystyssä jatkettiin matkaa pienen kauppakierroksen jälkeen Kings Parkiin maisemia ihailemaan. Onneksi mentiinkin, sillä koko paikka oli kyllä todella kaunis! Samaan aikaan paikalle alkoi saapua kymmeniä iltapuvuissa ja korkeissa koroissa sipsuttavia neitejä pukumiehet kintereillään, ilmeisesti kyseessä oli Aussien prom ja kuvaushetki! Oli kyllä niin kauniita pukuja ja tyttöjä että, haikeudella siinä sitten muisteltiin omia vanhoja ja muita hienomman asun vaatineita pippaloita. Seuraavaksi bussi veikin meidät pienen hostellipysäkin jälkeen Amandan kaverin luokse iltaa istumaan. Vietettiin jokunen tunti terassilla istuskellen, viiniä juoden ja höpötellen ennen keskustaan suuntaamista. 

Sunnuntaiaamuun herättiin tukahduttavan kuumasta hostellihuoneesta, lämpöaalto oli kunnolla iskenyt myös Perthiin ja aamukahdeksalta alkoi olla jo aikas kuuma. Checkoutin lähestyessä pistettiin kamat kasaan ja suunnattiin aamupalan kautta Scarborough beachille uimaan, nukkumaan ja tietysti ruskettumaan! Tällä biitsillä aallot olivatkin just sopivat myös mulle, joten viihdyin varmaan ennätysajan ihanan kirkkaassa vedessä pulikoiden. Pienistä ihoherkkyyksistä päätellen ehdin myös kärtsäämään ihoani rannalla, onneksi ei mitenkään pahasti tullut palettua kuitenkaan. Ilta menikin kotiin matkustaessa, siivotessa ja rentoutuessa, siinä väsymyksessä ei paljoa mitään kehittävää pystynyt keksimään.

Tämä maanantai oli, kuten jo sanoinkin, hyvä päivä! Heräsin suhteellisen virkeänä uuteen päivään, tein viime silaukset kämppään vuokratarkastusta varten, hoidin muksut kouluun ja tein superhyvän jalkatreenin! Oon tehnyt nyt tuolla samalla kuviolla 4 kertaa ja vihdoin meni esim. bulgarialaiset kyykkysarjat putkeen ja hyvin, woopwoop! Saleilun jälkeen suuntasinkin rantsulle kävelemään Pollyn kanssa. Tällöin kävi myöskin pikkumoka kun unohdin varvassandaalit kotiin ja sain tästä muistutukseksi pari rakkoa! Note to self: hiekka voi oikeasti polttaa, käytä kenkiä. Kävelyreissun jälkeen Amanda ja Nele liittyivät seuraani ja makoiltiin hetki rantsulla ennen kuin koulutaksien oli lähdettävä noutamaan muksut opinahjoistaan. Loppuilta kuluikin taksin hommissa, pyykätessä ja ihan vain hengaillessa, ei mitään suurempia tänään. Huomiseltakin on teeball kuumuuden takia peruttu, ennustan rantailtapäivää siis. Päivä luultavasti jo kuluu Amandan poolilla polskiessa, toivottavasti olisin siis huomenna tähän aikaan ruskeampi (ei sitä punaa kiitos!).

Ja kamera ei taaskaan kulkenut Perthissä mukana, sillä en viitsi jättää sitä hostellihuoneeseen. Saatte siis nauttia kännykkäkuvista!

Arki on back

Ihana perjantai-ilta, et saapunut yhtään liian aikaisin! Viikko on ollut pitkä ja uuvuttava eikä nyt mikään kuulosta paremmalta kuin rentoutuminen ystäväni netflixin seurassa.
Lapset tosiaan palailivat kouluun maanantaina, joten arkirytmit ovat taas heittäneet häränpyllyä. Päivät alkavat taas musiikin pauhaamisella sekä keittiörumballa lomalla totuttujen rauhallisten ja hitaiden aamun ensimmäisten tuntien sijaan. Harrastuksetkin tulivat takaisin mukaan kuvioihin, illat menevät lapsia minne milloinkin kuskaillessa. En kyllä valita, paljon mukavampaa on tehdä jotain kuin pelailla miljoonatta kertaa samoja pelejä kotosalla!
On tässä onneksi vapaatakin ollut, salilla on tullut käytyä päivittäin ja jokunen leffa katsottua. Toissapäivänä olikin saliviikon ehdottomasti paras hetki, sillä uskaltauduin kysymään joltakin salimarkulta hänen foamrolleria lainaan ja pääsin hieromaan näitä kinttuja! Tuli niiiiin tarpeeseen, heti tuntuu jalat aivan eriltä. Meillä siis salilla ei ole kunnon rullaa, ainoastaan sellainen superpehmeä jolla ei kunnon tuntumaa saa. Ihan alkuaikoina sieltä löytyi parempi, mutta se meni melkein heti rikki eikä ole sen koommin uutta näkynyt. Joskus joulun aikaan kysyinkin eräältä työntekijältä asiasta, hän ei osannut siitä sen koommin mitään sanoa, lupasi vain viedä viestiä eteen päin. Koska mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, kävin eilen kysymässä paikalle sattuneelta pomolta asiasta ja hän lupasi järjestää mulle rullan, jeiii! Olis aivan mahtavaa jos onnistuis, sais niin paljon enemmän kropasta irti ja saattaisin jopa selvitä hengissä sieltä hieronnasta sitten joskus kun kotiin palaan.

 Saleilun lisäksi ollaan tosiaan kunnostauduttu elokuvien katselussa, tiistaina ja keskiviikkona tuijoteltiin Netflixiä mutta eilen mentiin Amandan ja Nelen kanssa ihan elokuvateatteriin nauttimaan. Katseltiin The Choice, joka oli ihan hyviä mutta ajoittain outo/huono/ennalta arvattava. 3/5 sanoisin, ihan katsottavaa kuitenkin. Vastasin porukan eväsannista raahamalla mukaan repun täydeltä herkkuja:paleobrownieita, bliss balleja, ryppäleitä ja mustikoita! Että jos elokuva kävi huonoksi niin ei ainakaan tylsää tullut, hehhe.
Tyttöjen pihaan kaarrettuamme jäätiin hetkeksi ihmettelemään taivasta, joka oli taas täynnä toinen toistaan kirkkaampia tähtiä. Harmiteltiin talosta ja kaupungista hohkaavia valoja, voin vain kuvitella kuinka upealta ne näyttäisivät täydellisessä pimeydessä kun nytkin oli jo niiin kaunista. Koitin kotiin päästyäni vielä nappailla muutamia kuvia, mutta eihän se ihan putkeen mennyt... Eikä sitä näkyä mitenkään voisi edes ruudulle kaapata, se on koettava itse.

Tämän parempaa tulosta ei mun pikaisen kuvausreissun jäljiltä löytynyt, tulkaa ja kokekaa itse!

Tämä päivä onkin ollut työtä täynnä, aamusta lähtien on tullut oltua paria ruokataukoa lukuun ottamatta menossa. Koulurumban jälkeen keittiön siivousta, suoraan salille, ruoka äkkiä nassuun ja siivoomaan. Ja sitä siivoustahan kesti, meillä on nimittäin taas vuokratarkastus tulossa eli koko mökki puunataan lattiasta kattoon. Ja niin kuin siinä ei olisi tarpeeksi hommaa piti meidän alkaa vaihtamaan järjestystä/heittämään kaikki turha sälä Lachien huoneesta pois. Hetkihän siinä vierähti, minä siivosin sitä 3h Heidin kanssa ja hän vielä lähemmäs kaksi tuntia sen lisäksi! Toivottavasti tämä nyt olisi viimeinen megasiivous mun aikana... Onneksi pihan siivous päätettiin kuitenkin  ulkoistaa puutarhurille, homma olis ollut järkyttävä enkä olisi ikinä saanut sellaista jälkeä aikaan. Eipä sillä, eihän ne työt mulle kuuluisikaan... Mutta niin, 8h se ukko eilen tuolla pihalla töitä paiski ja sen kyllä huomaa, mahtava ero! Suurinta iloa tässä mulle aiheuttaa pyykinkuivatustilan lisääntyminen, puutarhuri leikkasi narujen päällä olleet oksat pois ja kiristi ne kunnolla, ihanaaaa! Tuntuu kyllä hullulta iloita tällaisesta asiasta mutta helpottaahan se nyt huomattavasti kun voi kuivattaa vaatteita paljon helpommin, ei tarvi miettiä mitään pesuaikatauluja sen kummemmin enää :D