Ystävänpäivää ja Titanicia

Hellou! Hengissä ollaan vaikkei musta hetkeen olekaan kuulunut, on vaan ollut kaikkea tekemistä eikä koneella ole ollut aikaa istuskella. Edellisessä postauksessa kerroinkin huonosti alkaneesta torstaista eikä se päivä suuremmin iltaa kohden parantunut, sillä Heidi ja Lachie ajoivat kolarin! Tai siis heidän perään ajoi pari autoa. Onni oli kuitenkin matkassa ja molemmat ovat ihan kunnossa nyt.
Viikonloppu meni aika rennoissa tunnelmissa, lauantaina eksyttiin puolivahingossa shoppailemaan tuonne meidän paikalliseen ostoskeskukseen ja illalla leivottiinkin laskiaispullia! Namnammm, kyllä kelpasi! Ei tietenkään onnistuttu ihan kympin arvoisesti, pullat jäivät aikas pieniksi ja koviksi mutta ei valituksia, pullilta ne kuitenkin maistuivat. Toki vertailukohtana on mummun mestariteokset että hetken saakin pyörittelyä harjoitella ennen kuin ne pääsee peittoamaan.

Sunnuntai olikin ystävänpäivä ja me kaverukset herättiin hyyyyvin laiskoina siihen päivään. Aamulla meni useampi tunti vain sängyssä makoillessa ja rentoillessa, ihanan laiska aloitus päivälle. Saatiin kuitenkin itsemme siitä sitten kasattua ja lähdettiin Perthiin katsastamaan kiinalaisen uuden vuoden festarit ja rooftop movies! Festarit olivat ihan kivat, aika pienet kuitenkin. Suurimman vaikutuksen teki uskomattoman hyviltä näyttäneet bataattiranskikset, se kertoo ehkä jo jotain tapahtumasta (tai ranskiksista). Tapamme mukaan käveltiin ympäriämpäri ainakin tunnin verran miettiessämme sopivaa ruokamestaa, lopulta päädyttiin Chinatowniin sushille. Harjoiteltiin uudelleen syömäpuikkojen käyttämistä ja oltiin jo aivan melkein ammattilaisia! Kyllä sushi on vaan hyvää, miten voi olla mahdollista etten ole sitä ennen täällä oloa tajunnut...

Ryhmäkuva kapteenin kanssa

Ensimmäisen luokan hytti

Syömisten jälkeen suunnattiin varaamaan hyvät säkkituolit elokuvapaikasta, sillä siellä ei mitään etukäteisvarauksia harrasteta. Elokuvan alkuun oli kuitenkin muutama tunti, joten käytettiin aika hyödyksi täydentämällä leffaeväsvarastoja. Noin puoli tuntia ennen elokuvan alkua kävikin aikas jännä juttu, nimittäin palohälytys. Oltiin siis ulkoilmateatterissa rakennuksen katolla ja tarvittiin käteistä ruokaostoksiin, joten lähdin hissillä kohti katutasoa ja automaatteja. Puolessa välin alkoi kuulumaan sireenien ulvontaa ja muut kanssamatkustajat puhuivat jotain savuavasta automaatista. En kuitenkaan tajunnut palata suorilta takaisin ylös, vaan menin suunnitelmani mukaan nostamaan sitä rahaa. Heti rahat saatuani mun tie takaisin tukittiin security-heppujen toimesta sireenien edelleen ulvoessa taustalla. Porukkaa alkoi kerääntyä siihen oviaukkoon ja tämä nainen vain huusi meille ettei sisälle pääse ja käski mennä pois. Odoteltiin siinä joku kymmenisen minuuttia palomiesten tuloa, he onneksi hoitivatkin ongelman muutamassa minuutissa ja päästiin taas kulkemaan hissillä. Ei siis mitään vakavaa vaikka ehdin jo säikähtämään että nytkö tämä koko laitos räjähtää!

Muutama muukin oli eksynyt tutkimaan näyttelyä näin arkipäivänä, ei oltu ainoita koulun skipnneita!

Maanantai oli väsymyksen päivä, sillä sunnuntaina meni myöhään elokuvan ja busseilla korvattujen junavuorojen vuoksi. Eilen nautittiin taas kuumasta päivästä rannalla makoillen ja illalla Orphan Blackia katsellen, rankkoja päiviä nämä tällaiset. Noina biitsipäivinä tulee kyllä aika usein mietittyä että tämä on oikeasti meidän arkea, makoillaan rannalla ja käydään välillä meressä uimassa kun on aivan liian kuuma. Tuntuu edelleen hullulta!

Kuuluisa portaikko

Jazz ja taustalla ainakin elokuvan katsoneille tutut kalteriovet. Toisin kuin leffasta saa ymmärtää ei kukaan tarkoituksella teljennyt ihmisiä kolmannen luokan tiloihin, vaan ovet pidettiin aina kiinni jottei alemman kastin matkustajat eksyisi ylemmän luokan käytäville.

Tänään onkin ollut menoa ja meininkiä, sillä lapset olivat sairaana ja lähdettiin Perthiin katsastamaan Titanic-näyttely! Muut menivät näyttelyn jälkeen vielä Leijonakuningas-musikaaliin, itse en päässyt kun liput oli hommattu aikoja sitten ja vain kolmelle. Kävin sen sijaan hieman shoppailemassa ja kiertelemässä Perthiä, oli kyllä kivaa niinkin! En kuitenkaan kauaa viihtynyt, vaan ostoslistalla olleiden kohteiden löydettyä tiensä mun ostoskoriin hyppäsin junaan kohti kotia. Amanda haki mut asemalta ja hengailinkin muutaman tunnin sen ja hostmuksujen kanssa, haettiin tytöt koulusta, vietiin kickboxingiin ja sellaista. Kiva päivä!
Näyttely oli kyllä hieno, tykkäsin kovasti. Meille jaettiin heti sisään mennessä maihinnousukortit, joissa oli jonkun laivalla oikeasti seilanneen tiedot. Itselläni oli kolmannen luokan naismatkustaja Irlannista, joka pakeni poikaystävänsä kanssa Amerikkaan, sillä hän oli raskaana ja häpeä olisi ollut liian suuri kotiin jäädessä. Kukaan ei selvinnyt perille. Muilla oli ensimmäisessä luokassa majoittunut piika, sekä kolmannen luokan puuseppä ja tanssija. Näyttelyssä kulkiessa tuli hirveän surullinen olo, varsinkin tuota viimeisessä kuvassa ollutta taulua sekä viimeisten tuntien tapahtumista kertovia tauluja tutkiessa. Turhahan se on voivotella, mutta olisiko tarina mennyt toisin jos miehistö ei olisi tehnyt muutamia suuria virheitä? Esimerkiksi useampaan 65 hengen pelastusveneeseen lastattiin alle 30 henkilöä, kuinka moni olisi selvinnyt hengissä ilman tätä?
Pahoittelen muuten kuvien huonoa laatua, salamaa ei saanut käyttää ja tarkennuksen kanssa oli ongelmia!

Kuvassa oleva "jäävuori" oli esittelyssä konkretisoimassa meriveden kylmyyttä, sillä tapahtuma-aikaan vesi oli muutaman asteen kylmempi kuin kuvan vuori

Tämä osio näyttelystä oli kaikista pysäyttävin, sillä siinä kerrottiin pelastusveneiden täytöstä ja henkiin jääneistä ihmisistä. Kuvassa alhaalla olevat pelastusveneet ovat täynnä henkiin jääneiden ihmisten nimiä, yllä olevat listat ovat menehtyneitä. Eniten henkensä menetti laivan henkilökunnan jäseniä, vähiten luonnollisesti ensimmäisen luokan matkustajat.