torstai 19. marraskuuta 2015

s i x t y t w o - s i x t y f i v e

Heipähei taas! Viimeksi lupailin itelleni, että nyt ei taas mene montaa päivää ennen seuraavaa postausta mutta kuinkas taas kävikään. Eilen äitikin joutui laittamaan viestiä että vieläkös täällä ollaan hengissä kun ei ole kuulunut. Noh, hengissä siis ollaan ja viikonloppua aloitellaan! Hassua, yleensä tulee kirjoiteltua viikonlopun jälkeen mutta kerrankin näin päin. Nyt on tosiaan torstai-ilta, mutta mulla alkaa tänään jo viikonloppu kun huominen on vapaata ja sunnuntaina töitä.
Mitäs tähän viikkoon onkaan sitten mahtunut? Maanantai oli ihan normipäivä, oli tarkoitus mennä Amandan kanssa rannalle mutta suunnitelmat meni sitten mönkään hänen hostlapsen jäätyä kotiin sairastamaan. Treffailtiin kuitenkin illalla reenailun muodossa, sillä matkustin heidän autotallisalille nostelemaan hieman painoja. Hieman se olikin, sillä meni taas homma enemmän höpötys- kuin hikiterapian puolelle! Monesti se yhdessä treenaaminen menee hieman löysäilyksi (ellei treenikamu ole joku salihirmu-Läspe...) mutta ei se haittaa, tuli kuitenkin jotain tehtyä. Ja oli kuitenkin ensimmäinen päivä sairastelun jälkeen joten annettakoon tämä anteeksi. Meille myös pamahti yllärivieras, sillä koulusta kotiin tullessa pihaan ajoi meidän perässä tuntematon auto, josta putkahti lasten mummu! Amerikassa asusteleva mummu oli saapunut vierailulle ja tuli kaikille yllärinä käymään. Hän onkin sitten pyörinyt menossa mukana koko viikon ajan, lapset ovat tykänny ihan hirveästi!
Tiistai oli myöskin aika peruskauraa. Lachien teeball-reenit peruttiin sateen vuoksi (kröhömm sadetta ei ollut puoli tuntia ennen harkkojen alkua nimeksikään, ei puhettakaan että olisi haitannut harrastusta! Ihme touhua) joten mentiin harjottelemaan puistoon. Siellä olikin kaksi toista poikaa, joiden kanssa sitten pelleiltiin telineissä ja pelailtiin teeballia. Oli ihan hauskaa vaikken kyllä ollut poikien säännöistä ihan perillä hahha. Illalla Amanda tulikin meille katsomaan leffaa, sillä mun piti olla kotona Heidin ollessa töissä. Itse elokuva oli huono mutta olipas meillä silti hauskaa ja hyvää evästä!
Eilinen keskiviikko olikin varsin mukava päivä. Aamu alkoi normaalisti koulurundeilla ja lenkkeilyllä, päivällä kävin tekemässä hyvän jalkatreenin ja iltapäivällä lasten lähdettyä isälle olinkin jo off! Hoidin kotihommat loppuun ja pistin itseni valmiiksi, sitten olikin aika suunnata Amandalle ja kohti Rockinghamia. Lihapullien kuvat silmissä olimme ensin menossa IKEAan eilen dinnerille, mutta sitten tajuttiin ajan vähyys ja matkan pituus ja päädyttiin hieman muokkaamaan ohjelmaa. Siirrettiin IKEA lauantaille ja päätettiin lähteä elokuviin. Rockinghamissa on vanhempi elokuvateatteri, johon saa kivoja alennuskuponkeja kuiteista, jolloin siellä käyminen on paljon halvempaa. Tämän lisäksi siellä sää luksuspenkit (aivan parasta!!) ja uudessa paikassa käyminen nyt vaan on paljon mukavampaa. Pätkä valittiin aika sokkona, päädyttiin katsomaan The Dressmaker. Elokuva oli outo, hämmentävä, hauska ja odottamaton. En oikein muutenkaan sitä osaisi kuvailla, menkää ja katsokaa.
Tänään olenkin sitten potenut lihaskipua, käynyt koulun assemblyssä (en tiedä mikä on suomeksi, sanakirja väittää vain kokoukseksi? Lapsille annetaan erinäisiä palkintoja/stipendejä ja vanhemmat oli paikalla. Mukaan mahtui tietysti pari esitystä ja puhe joulusta!), lenkkeillyt, kokkaillut hyvää ruokaa, iloinnut viileämmästä säästä, nukkunut päikkärit, katsonut netflixiä, siivoillut ja nauranut hassuille videoille. So far ollut siis kiva päivä, toivottavasti jatkuu myös sellaisena eikä skypettelyt kotiin ole kamalaa tuskaa hahha. No ei, kotiin on aina mukava puhua, sitä kummasti osaa nyt arvostaa miljoonasti enemmän kuin silloin siellä ollessa.
Että sellaista mun viikkoon on mahtunut! Kuvia ei taaskaan ole tullut otettua ollenkaan, ei vain ole ollut mitään kuvattavaa tai kamera ei ole ollut mukana. Ajattelinkin joskus latailla kännykällä otetut snapchat-kuvat sunmuut koneelle ja tehdä niistä kollaasin, näkee vähän eri tavalla tätä arkea niiden välityksellä. Päivät kuluu pitkästi koneella ollessa, tällä viikolla näytöllä on tosi pyörinyt netflixin lisäksi ammatinvalintatestit, koulujen sivut ja opintopolku. Voi koulustressi, kauan pysyitkin poissa! Ehkä tämä tästä selviää, lisää selailua ja stressailua se vaatii mutta päivä kerrallaan.
Huomenna onkin tosiaan vapaapäivä, joten nukun aamulla pitkään, reenailen ja suuntaan Amandalle! Saa nähdä mitä tulee tehtyä, puhuttiin hieman Waroonaan menosta mutta riippuu paljolti säästä. Täällä ei tosiaan ole ollut lämmintä viime päivinä, kylmää enemmänkin! Vettä on tullut ihan kivasti ja huppari on saanut olla pihalla liikkuessa kaverina. Kiva vaan kun saa pitää farkkuja eikä ole koko aikaa hiki, laajenee vaatevarasto puolella kun kaikki ei ole liian kuumia.

2 kommenttia:

  1. Assembly -joulujuhla? Mukavasti alkaa tuleen teksteihin englanninkielen sanoja ja kirjotusvirheitä (muutaki ku puhekieleen kuuluvia). T. Pilkunviilaaja, yhdyssanahirmu tai mitä näitä nyt on 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se joulujuhla kuitenkaan ollut, en oikein osaa kuvailla sitä mitenkään! Siinä tosiaan vaan muistettiin lapsia stipendein, reksi piti puheen ja lapset esittivät pari pientä juttua. Hahha joo varmasti alkaa tulemaan, en jaksa oikolukea tekstejä (pitäisi kyllä ehkä alkaa harrastamaan sitäkin...) ja on kyllä puhuessakin huomannut suomen välillä takkuilevan! Hassua, kuinka nopeasti sekin muuttuu, vaikka täälläkin tulee puhuttua paljon suomea Amandan kanssa.

      Poista