Nyt tulee superpikakuulumiset, sillä kello on jo taas aivan liian paljon ja huomenna riittää taas tekemistä. Melkein viikko ehtikin taas edellisestä postauksesta hurahtaa ja onhan nämä päivät menneetkin sellaisella vauhdilla että! Tiistaina pyörittiin vielä etelässä, kunnon täyttävän aamupalan jälkeen tutustuttiin majakkaan, kahlailtiin upealla rannalla, kiipeiltiin luolassa ja nautittiin maukas lounas yhdessä länsi-Australian kuuluisimmista leipomoista (kuulemani mukaan). Päivä hurahti nopeaan muun loman tapaan, illalla syötiin mangoöverit Amandan kanssa ja päivän kruunasi omassa sängyssä nukkuminen, ihanaa!
 |
| Koitettiin ottaa kivoja yhteiskuvia, mutta tuolla huipulla hieman tuuleksi ja hiukset aiheuttivat ongelmia :D |
Keskiviikko ja torstai meni hyvin suurilta osin paketoidessa, sillä Heidin lauantaiseen työtapahtumaan piti kääriä jokunen (483 mun laskujen mukaan) paketti... Torstai oli jo paljon helpompi kun Heidi ja Jazz ehtivät auttamaan, saatiin hyvin kaikki kasaan! Olihan siinä uskomaton homma, osa niistä oli nimittäin aivan pieniä joiden kanssa sai hetken aina painia, mutta lopulta varsinkin torstai oli ihan hauska päivä.


Perjantaina lähdettiinkin Amandan kanssa joulu(glögi)ostoksille Ikeaan! Mentiin ensimmäistä kertaa junalla, ja oltiinkin aika iloisesti yllättyneitä kun huomattiin aseman olevan aivan vieressä. Syötiin taas kerran mukava annos lihapullia, hamstrattiin piparkakkutaikinaa ja glögiä (ehkä myös hieman irttareita...) ja palattiin takaisin keskustaan pyörimään joksikin aikaa. Muutama lahja sieltä onneksi sitten mukaan tarttuikin, ihan suotavaa näinkin lähellä joulua. Illalla tutustuttiin Mandurahin yöelämään parin saksalaisen tytön kanssa, itse tosin kuskin roolissa. Oli jälleen kerran kivaa, harmitti kyllä ihan kivasti kun piti lähteä aikaisin kotiin nukkumaan.
Eilisestä lähtien ollaankin vietetty aikaa Yunderupissa, Heidin vanhempien lomamökillä. Päivät on ollut täynnä uusia ja vanhoja kasvoja, naurua, tanssia, laulua, hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia juttuja. Kerron kuitenkin näistä päivistä myöhemmin enemmän, sillä huomennakin hengaillaan vielä möksällä. Nyt kipaisen nopeaa nukkumaan, aamulla taas aikaisin ylös että saa päivästä kaiken hyödyn irti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti