Eläimellistä menoa Byronissa

Helou! Pienen radiohiljaisuuden jälkeen koitan taas kasailla ajatuksia viime päivistä ja niiden ohjelmasta. Viimeksi kirjoittelin Noosassa, jossa olin neljä päivää sitten keskiviikkona. Nyt on jo sunnuntai, tällä hetkellä sijaintina on Brisbane ja välissä on vietetty kolme mahtavaa päivää kuuluisassa Byron Bayssa. Torstaina oli tosiaan taas vaihteeksi matkustuspäivä, Premier kiidätti mut (viimeistä kertaa) Byroniin. Saavuin sinne iltapäivällä ja ehdin hieman tutustua keskustaan ja käydä ruokakaupassa ennen hostellille vievän shuttlebussin lähtöä. Huoneeseen päästyä tutustuinkin naapuridormin tyyppeihin, sillä tein yllätyshyökkäyksen heidän puolelleen naurua hetken kuunneltuani. Ja hyvä että teinkin, silloin tapasin kaksi hollantilaistyttöä sekä ruotsalaisen pariskunnan ja muun muassa heidän kanssaan tuli vietettyä aikaa Byronpäivien aikana.

Perjantaina oli ensimmäinen kokonainen päivä Byronissa, jonka starttasin heti aamusta lähtemällä kävelemään majakalle. Majakka on yksi paikan kuuluisimmista nähtävyyksistä, joten olihan se tsekattava! Matka sujui leppoisasti maisemista nauttien ja kuvia nappaillen, en pitänyt suurempaa kiirettä. Ja näköalat eivät tosiaan olleet pahat, alkumatkasta seurailin rantsuelämää viettäviä perheitä ja aalloilla ratsastavia surffareita, ylös päästyä bongailin vedessä pulikoivaa delfiiniparvea ja ihailin maisemia. Tulin alas eri reittiä, kävelin rantaviivaa pitkin ja pidin evästaukoja biitsillä. Ei mitenkään hassumpi kävelyreissu! Keskustaan päästyäni huomasin olleeni 5 minuuttia myöhässä ja seuraava bussi hostellille meneekin vasta tunnin päästä. Rauhallista kojujen tutkintaa, ruokaostoksia ja suomalaisen matkatoimistopojun kanssa jutskailua ja aika kului nopsaan! Loppuilta menikin iltaan valmistautuessa ja Unoa pelatessa, lähdettiin neljän hollantilaisen, kahden ruotsalaisen ja minun voimin tsekkaamaan kuuluisa Byronin yöelämä, joka oli meidän kohdalla pieni floppi. Mun flunssa ei tykännyt kävelyreissusta ja isosta ilmastoinnista, musiikki ei ollut kenenkään mieleen ja edellisenäkin iltana ulkona olleet seuralaiseni eivät olleet kummoisella bilefiiliksellä, joten lähdettiin ajoissa kävelemään kotiin.

Eiliselle oli suunnitelmissa chillailua ja suunnitelmathan toteutui! Aamupalan jälkeen raahattiin ruhomme rannalle, otettiin päikkäreitä ja leikittiin aalloissa. Osalle porukasta eilinen oli myös matkustuspäivä, joten iltapäivällä suunnattiin kaikki keskustaan odottelemaan bussia ja käymään kaupoilla. Hetki ennen bussin tuloa tapahtuikin kauheita ja aiheutin suurissa määrin ihmetystä sekä hervottoman naurukohtauksen. Istuttiin kaikessa rauhassa puistossa ja syötiin timtameja, kun havaitsin vasemmalla reidelläni jotain. Sekunnin murto-osaa myöhemmin se paljastui sammakoksi, jonka seurauksena aloin (luonnollisesti) huitomaan joka ilmansuuntaan ja huutamaan epämääräisesti. Muut eivät tätä huomanneet ennen kuin ilmoitin asiasta, jonka jälkeen ihmetys vaihtuikin nauruksi eikä sympatiapisteitä paljoa herunut. Kaikessa rytäkässä mun kädestä lensi myös timtamin puolikas, mikä oli suuri menetys! Selvisin kuitenkin hengissä, vaikka olin ihan varma että kyseinen otus oli pomppinut mun vaatteisiin/ostoksiin/reppuun ja kohta se hyökkäisi uudelleen. Sammakot eivät siis ole mun ylimpiä ystäviä, kuten ei myöskään aikaisemmin päivällä ruokahetkeämme tutkimaan tullut käärme. Kunnon eläinbongailua näin viimeisten päivien kunniaksi!

Kun eläinhyökkäyksistä oli toivuttu ja jälleen yhdet heipat sanottu oli aika lähteä kokkailemaan illallista. Tiedossa oli herkkua, kanasalaattia avocadolla ja kiivillä (ylellisyyttä tonnikalapastan jälkeen). Massut täynnä pelailtiin vielä muutamat kierrokset Unoa, ennen kuin todettiin kellon olevan tarpeeksi (yhdeksän……) ja painuttiin unille. Nukkumaan en kuitenkaan päässyt, sillä pakkailin kamojani uudelleen ja seurasin uusien kämppisteni toilailuja. Neljä opiskeluelämän sankaria olivat lähteneet viettämään viikonloppua Byroniin ihan vauhdikkaissa merkeissä, kolmen aikoihin yöllä seurue rämpi takaisin ja aamukymmeneltä oli kuulemma surffitunti, taisi mennä kuin elokuvissa.

Mulla päivä alkoi jo aamukuudelta, sillä hieman ennen seitsemää hyppäsin viimeistä kertaa Greyhoundin kyytiin ja matkasin tänne Brisbaneen. Oli ihanaa olla niin aikaisin perillä, ei mennyt päivä ”hukkaan” matkustaessa! Bussista ulos astuessa tapasin mukavan saksalaistytön, joka sattui matkaamaan vielä samalle hostellille. Lyötiin siis hynttyyt yhteen, suunnistettiin keskustan läpi tänne majoituspaikkaan ja vertailtiin kokemuksia aupairina. Päiväksi tiet veivät eri suuntiin, itse suuntasin ostoksille ja hän turistikierrokselle joka mulla onkin edessä huomenna. Ilta menikin kotiin äitienpäivätoivotuksia soitellessa ja samaisen tytön kanssa jutellessa, harmi että hän lähtee jo aamulla kohti Noosaa, tultiin hyvin juttuun!

Nyt kello on tosiaan melkein kymmenen ja oon ihan valmis unille. Suunnitelmissa olisi heräillä aikaisin aamulla, kiertää muutamat (ilmaiset) nähtävyydet, nauttia lämmöstä ja hoitaa tilien lopettamiset sun muut pakollisuudet. Kohta sitä ollaankin jo Suomessa!

Reissussa ollaan!

Terkkuja Cairnsista! Nämä tekstit tosiaan tulee vähän hassusti, ensimmäisen kirjoittelin eilen lentokentällä ja toisen hetki sitten täällä hostellilla. Nyt unta palloon ja huomenna tutkimaan paikkoja!

Tässä sitä sitten ollaan, Perthin lentokentällä koneeseen astumista odotellessa. Fiilikset on tällä hetkellä tosi sekavat, viime päivät on hurahtanut ohi sellaisella vauhdilla ettei mun pääkoppa oo vielä torstai-illassa menossa. En millään osaa ajatella, että tämä oli nyt sitten tässä, mun aupair-ura on ohi! Viime kuukausien aikana oli hetkiä, joina kaihoisasti ajattelin tätä hetkeä, kun sanon heipat ja saan olla vapaa.  Välillä kuvittelin sen olevan pelkästään helpottavaa, ihanaa päästä pois, toisina hetkinä en halunnut ajatellakaan auppari-elämän jättämistä.

Miltäs nyt sitten tuntuu? En tiedä. Kuten jo sanoinkin, odotan intopiukeena reissaamista, vapautta ja omia sääntöjä. Pelkästään itseni ajattelua, omien menojen suunnittelua ilman muiden miellyttämistä/huomioon ottamista. Samalla haluan mennä takaisin omaan sänkyyn Pollyn kanssa köllöttelemään, ratkomaan riitoja etupenkkipaikasta, pesemään pyykkiä ja pelaamaan pelejä. Hämmentävää, vaihtelevaa ja surullista.

Viimeiset päivät perheessä sujuivatkin hyvin, lapset hokivat tosi usein kuinka eivät halua mun lähtevän ja riitelivät vähemmän. Lähtö alkoi konkretisoitumaan kunnolla eilen, kun kävin sanomassa heipat Amandan hostperheelle. Heistäkin kun tuli niin iso osa mun arkea täällä ja tytöistä omalla tavallaan mun ”toiset hostlapset”. Ilta juostiin vielä asioilla, haettiin mm. Lachielle Sims4-peli, jota pelailtiinkin sitten ilta kasvohoitojen lomassa. Sain myös  kunnian luoda oman simini pojan naapurustoon, pienen pelailun jälkeen onkin sitten pienoinen sims-kuume… Elektroniikkakaupassa pyörähtäessä törmättiin myös erääseen samalla salilla käyvään vanhempaan naishenkilöön joka tunnisti mut salin ”fit chickinä”, Lachie sai mojovat naurut!

Ja jos kuukaudet, viikot ja päivät ovat kadonneet nopeasti, niin tämä päivä kuluikin sitten silmänräpäyksessä. Keskiviikko-ilta meni myöhäseen, valvoin jetlagista kärsineen Heidin puolesta odottamassa kadonneita laukkuja, jonka jälkeen vuorossa oli operaatio korttien askartelu. Läksiäispaketteja väsätessä menikin muutama hetki ja nukkumaan pääsin vasta yhden jälkeen, sen myötä tulikin haudattua ajatus aikaisesta herätyksestä ja pitkästä aamukävelystä rannalla. Käytiin kuitenkin hieman myöhäisempi rantakävely Lachien ja Pollyn kanssa, vihoviimeistä kertaa. Siitä se päivä pyörähtikin käyntiin, siivosin ja pakkailin, kokkailin ja pelailin. Imuroin ja pesin auton, rapsuttelin ja pussailin Pollya. Tunnit viuhahtivat ja pian kello olikin puoli viisi, lähtöaika enkä yllättäenkään ollut valmiina! Pikaisesti kaikki loputkin kamat kasaan ja autoon. Käytiin tosiaan vielä dinnerillä Domessa, samassa paikassa missä käytiin ensimmäisenä päivänä syömässä. Sen jälkeen oltiin vierailulla Heidin työtapahtumassa, joka oli sopivasti juuri tässä kentän vieressä! Viimeisten halien aikana meistä taisi itse kukin saada pieniä roskia silmiinsä ja viimeiset halit olivat pisimmät ikinä. Lopulta oli kuitenkin aika sanoa heippa ja lähteä eri suuntiin.

Nyt voi sanoa että ikävä tulee, ihan varmasti. Perhettä, arkea, töitä ja koko paikkaa. Kaikista vaikeista ajoist huolimatta tässä penkillä istuu tyttö, joka ei kadu pätkääkään tätä päätöstä! Tiedostan jo nyt muuttuneeni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin paljon ja varmasti kotiin palatessa havahdun monen asian osalta vielä enemmän. Oon niin onnellinen ja ylpeä itsestäni ja ratkaisusta lähteä tänne, ei se ollut helppo mutta niin oikea!

Voin vannoa ettei tämä tule olemaan ainoa kerta kun asun ulkomailla, en luultavasti tule koskaan pysyvästi muualle kuin Suomeen muuttamaan mutta väliaikaisesti. Never say never mutta tällä hetkellä olo on aika vahvasti sellainen. Ja kannustan ehdottomasti ihan kaikkia lähtemään, niin kliseistä kun se onkin mutta on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.  En ikinä olisi oppinut arvostamaan yksinkertaisia asioita, kuten normaalia hellaa, hanaa, irtokarkkeja, hyvää hanavettä, lämmitettyä taloa, raikasta ulkoilmaa ja tietysti sitä rakasta perhettä näin paljoa jos en olisi koskaan tänne lähtenyt. Ja onhan tässä vielä aikaa hankkia kokemuksia itärannikolla, onneksi tämä aussilan reissu ei ollut vielä tässä! Kotiin on ihanaa (ja outoa) palata, mutta ei ihan vielä, vaan kohta.

Täällä sitä ollaan, valmiina unille ennen kello kahdeksaa illalla! Ja oikeastihan kello ei ole vielä edes kuutta Perthissä joten kyllä tässä ihan mummoja ollaan. Lento Cairnsiin meni siedettävästi, Jetstarin penkkimukavuus oli tasan halpalentoyhtiöiden taattua laatua eikä uni meinannut asentoja vaihdellessa tulla silmään. Onneksi matkaa oli kuitenkin vain 4h ja pätkittäisillä torkuilla se meni ilman maailman suurimpia kärsimyksiä. Oli kuitenkin inhottavin lentokokemus viimeisen 7kk aikana!

Perillä täällä itärannikolla oltiin tosiaan aamukuudelta, laskeuduttiin auringon juuri noustessa. Ensimmäisenä silmään pisti joka puolella ympäröivät ihanan vihreät sademetsät! Huomasi tosiaan, että nyt ollaan saavuttu tropiikkiin kun kosteutta oli ilmassa ja päivän mittaan on päässyt nauttimaan virkistävistä vesikuuroista. Säästä huolimatta tykkään kaupungista paljon! Mun aikaisemmin netistä varaama shuttlebussi saapui lopulta noukkimaan mua kentältä, matkattiin kahdestaan sukelluskurssille matkalla olleen ruotsalaistytön kanssa kohti Cairnsin keskustaa. Kello löi 15 yli 7 kun bussi kaarsi kello 9 aukeavan hostellin respan eteen. Lähdin maha kurnien vaeltelemaan ympäriinsä ja etsimään sopivaa aamiaispaikkaa.

Aamuinen Cairns oli kaunis, aamuvirkut ihmiset olivat saapuneet torille hakemaan tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Koju toisensa jälkeen tarjosi mitä herkullisemman näköisiä hedelmiä, joiden edessä iski kunnollinen valinnanvaikeus. Parasta oli myöskin hyvä hinta, esimerkiksi avocadoja sait 4kpl kahdella dollarilla kun Coles myy niitä 2kpl/5dollaria! Tänään en kuitenkaan kokkaillut itselle mitään kummempia joten päätin jättää avocadotkin toistaiseksi kojuihin, onneksi tori on auki huomisaamunakin. Torikiertelyn jälkeen bongasinkin sopivan aamupalamestan, jossa sain nauttia acaikulhosta tuoreen appelsiinimehun kera! Istuskelinkin aamupalalla aikaa tappamassa ainakin tunnin ja mikäs siinä mukavassa paikassa hengaillessa.

Kellon lähestyessä yhdeksää näin jo mielessäni kuinka pääsen kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan hetken ja kipitin innoissani kohti respaa. Valitettavasti kuitenkin pystyin pääsemään huoneeseen vasta yhdeltätoista, joten siinä olikin vielä toiset kaksi tuntia aikaa kulutettavana. Kävinkin kaikessa rauhassa suihkussa ja istuskelin hostellin tosi kivalla terassilla kunnes sain avaimen huoneeseen ja pääsin kauan odotetuille päikkäreille.

Päikkäreiltä ylös selviydyttyäni kävin kiertelemässä kaupoilla, ostin tarvittavia keittiökamoja ja ruokatarvikkeita. Ostoslistalta löytyi myös juomapullo, joka on toistaiseksi ainoa (koputan puuta) Mandurahiin unohtunut asia. Tai no, oikeastaan asiat, sillä unohdin molemmat juomapulloni täytettynä jääkaappiin siinä lähtötohinassa! Jos näillä unohtamisilla selvisin niin hyvin meni.

Tämä hostelli vaikuttaa kyllä ihan kivalta, ei mitään valittamista. Varsinkaan kun iltaisin saa ilmaisen kunnon dinnerin, tänään tarjolla oli hieman tulista currykanaa ja riisiä! Ei mitään gourmeeta mutta kelpaa oikein hyvin näillä penninvenytysviikoilla. Dinnerille mennessä päätin olla aktiivinen ja sosiaalinen, ja menin heti istumaan erään yksin istuneen tytön pöytään. Mukava tyttö, oli kiva höpistä niitä näitä siinä syömisen lomassa! Eikä tarvinnut miettiä tyhmiä, kuten että näytänkö hölmöltä tässä yksin syödessäni, kun ei syönyt yksin. Tärkeitä juttuja…

Tänään selkeni myös mun reissusuunnitelmat seuraavaksi viikoksi! Sunnuntaina matkaan Mission Beachille, jossa löydän kaksi kuoleman hyppyyn valmistautuvaa suomityttöä. Kyseessähän on siis Ama ja Mira, joilla on maanantaina edessä laskuvarjohyppy! Kuolen kateudesta mutta minkäs teet, olisi pitänyt säästää enemmän. Maanantaina aamusta matka jatkuukin Airlie Beachille, josta tiistaina hyppään purjeveneeseen kohti Whitsundays-retkeä. Suurella jännityksellä odotan niitä paria laivalla vietettyä päivää, ennustaisin reissun olevan yksi koko  aussiaikojen unohtumattomimmista kokemuksista.

Parin yön seilailun jälkeen nukun yhden yön Airlie Beachilla, josta matka jatkuukin toistaiseksi tuntemattomaan kohteeseen.  En osaa vielä sanoa, minne haluan sen jälkeen mennä, mutta onhan tässä aikaa. Halusin pitää suunnitelmat avoinna enkä siksi ostanut isompaa reissupakettia (ostin Whitsundaysin, hop on hop off-bussilipun ja Airlie Beachin hostellit yhdessä pakettina). Aika näyttää!

Nyt kuitenkin alkaa teksti olemaan jo niin suuren työn ja tuskan takana että on aika alkaa nukkumaan. Mun huonetoverit lähtivät kaikki ilmeisesti ulos, mikä sopii mulle vallan mainiosti, saapahan nukkua rauhassa. Korvatulpat korviin hiljentämään alakerran pubin mölyt ja peitto silmille!