Reissussa ollaan!

Terkkuja Cairnsista! Nämä tekstit tosiaan tulee vähän hassusti, ensimmäisen kirjoittelin eilen lentokentällä ja toisen hetki sitten täällä hostellilla. Nyt unta palloon ja huomenna tutkimaan paikkoja!

Tässä sitä sitten ollaan, Perthin lentokentällä koneeseen astumista odotellessa. Fiilikset on tällä hetkellä tosi sekavat, viime päivät on hurahtanut ohi sellaisella vauhdilla ettei mun pääkoppa oo vielä torstai-illassa menossa. En millään osaa ajatella, että tämä oli nyt sitten tässä, mun aupair-ura on ohi! Viime kuukausien aikana oli hetkiä, joina kaihoisasti ajattelin tätä hetkeä, kun sanon heipat ja saan olla vapaa.  Välillä kuvittelin sen olevan pelkästään helpottavaa, ihanaa päästä pois, toisina hetkinä en halunnut ajatellakaan auppari-elämän jättämistä.

Miltäs nyt sitten tuntuu? En tiedä. Kuten jo sanoinkin, odotan intopiukeena reissaamista, vapautta ja omia sääntöjä. Pelkästään itseni ajattelua, omien menojen suunnittelua ilman muiden miellyttämistä/huomioon ottamista. Samalla haluan mennä takaisin omaan sänkyyn Pollyn kanssa köllöttelemään, ratkomaan riitoja etupenkkipaikasta, pesemään pyykkiä ja pelaamaan pelejä. Hämmentävää, vaihtelevaa ja surullista.

Viimeiset päivät perheessä sujuivatkin hyvin, lapset hokivat tosi usein kuinka eivät halua mun lähtevän ja riitelivät vähemmän. Lähtö alkoi konkretisoitumaan kunnolla eilen, kun kävin sanomassa heipat Amandan hostperheelle. Heistäkin kun tuli niin iso osa mun arkea täällä ja tytöistä omalla tavallaan mun ”toiset hostlapset”. Ilta juostiin vielä asioilla, haettiin mm. Lachielle Sims4-peli, jota pelailtiinkin sitten ilta kasvohoitojen lomassa. Sain myös  kunnian luoda oman simini pojan naapurustoon, pienen pelailun jälkeen onkin sitten pienoinen sims-kuume… Elektroniikkakaupassa pyörähtäessä törmättiin myös erääseen samalla salilla käyvään vanhempaan naishenkilöön joka tunnisti mut salin ”fit chickinä”, Lachie sai mojovat naurut!

Ja jos kuukaudet, viikot ja päivät ovat kadonneet nopeasti, niin tämä päivä kuluikin sitten silmänräpäyksessä. Keskiviikko-ilta meni myöhäseen, valvoin jetlagista kärsineen Heidin puolesta odottamassa kadonneita laukkuja, jonka jälkeen vuorossa oli operaatio korttien askartelu. Läksiäispaketteja väsätessä menikin muutama hetki ja nukkumaan pääsin vasta yhden jälkeen, sen myötä tulikin haudattua ajatus aikaisesta herätyksestä ja pitkästä aamukävelystä rannalla. Käytiin kuitenkin hieman myöhäisempi rantakävely Lachien ja Pollyn kanssa, vihoviimeistä kertaa. Siitä se päivä pyörähtikin käyntiin, siivosin ja pakkailin, kokkailin ja pelailin. Imuroin ja pesin auton, rapsuttelin ja pussailin Pollya. Tunnit viuhahtivat ja pian kello olikin puoli viisi, lähtöaika enkä yllättäenkään ollut valmiina! Pikaisesti kaikki loputkin kamat kasaan ja autoon. Käytiin tosiaan vielä dinnerillä Domessa, samassa paikassa missä käytiin ensimmäisenä päivänä syömässä. Sen jälkeen oltiin vierailulla Heidin työtapahtumassa, joka oli sopivasti juuri tässä kentän vieressä! Viimeisten halien aikana meistä taisi itse kukin saada pieniä roskia silmiinsä ja viimeiset halit olivat pisimmät ikinä. Lopulta oli kuitenkin aika sanoa heippa ja lähteä eri suuntiin.

Nyt voi sanoa että ikävä tulee, ihan varmasti. Perhettä, arkea, töitä ja koko paikkaa. Kaikista vaikeista ajoist huolimatta tässä penkillä istuu tyttö, joka ei kadu pätkääkään tätä päätöstä! Tiedostan jo nyt muuttuneeni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin paljon ja varmasti kotiin palatessa havahdun monen asian osalta vielä enemmän. Oon niin onnellinen ja ylpeä itsestäni ja ratkaisusta lähteä tänne, ei se ollut helppo mutta niin oikea!

Voin vannoa ettei tämä tule olemaan ainoa kerta kun asun ulkomailla, en luultavasti tule koskaan pysyvästi muualle kuin Suomeen muuttamaan mutta väliaikaisesti. Never say never mutta tällä hetkellä olo on aika vahvasti sellainen. Ja kannustan ehdottomasti ihan kaikkia lähtemään, niin kliseistä kun se onkin mutta on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.  En ikinä olisi oppinut arvostamaan yksinkertaisia asioita, kuten normaalia hellaa, hanaa, irtokarkkeja, hyvää hanavettä, lämmitettyä taloa, raikasta ulkoilmaa ja tietysti sitä rakasta perhettä näin paljoa jos en olisi koskaan tänne lähtenyt. Ja onhan tässä vielä aikaa hankkia kokemuksia itärannikolla, onneksi tämä aussilan reissu ei ollut vielä tässä! Kotiin on ihanaa (ja outoa) palata, mutta ei ihan vielä, vaan kohta.

Täällä sitä ollaan, valmiina unille ennen kello kahdeksaa illalla! Ja oikeastihan kello ei ole vielä edes kuutta Perthissä joten kyllä tässä ihan mummoja ollaan. Lento Cairnsiin meni siedettävästi, Jetstarin penkkimukavuus oli tasan halpalentoyhtiöiden taattua laatua eikä uni meinannut asentoja vaihdellessa tulla silmään. Onneksi matkaa oli kuitenkin vain 4h ja pätkittäisillä torkuilla se meni ilman maailman suurimpia kärsimyksiä. Oli kuitenkin inhottavin lentokokemus viimeisen 7kk aikana!

Perillä täällä itärannikolla oltiin tosiaan aamukuudelta, laskeuduttiin auringon juuri noustessa. Ensimmäisenä silmään pisti joka puolella ympäröivät ihanan vihreät sademetsät! Huomasi tosiaan, että nyt ollaan saavuttu tropiikkiin kun kosteutta oli ilmassa ja päivän mittaan on päässyt nauttimaan virkistävistä vesikuuroista. Säästä huolimatta tykkään kaupungista paljon! Mun aikaisemmin netistä varaama shuttlebussi saapui lopulta noukkimaan mua kentältä, matkattiin kahdestaan sukelluskurssille matkalla olleen ruotsalaistytön kanssa kohti Cairnsin keskustaa. Kello löi 15 yli 7 kun bussi kaarsi kello 9 aukeavan hostellin respan eteen. Lähdin maha kurnien vaeltelemaan ympäriinsä ja etsimään sopivaa aamiaispaikkaa.

Aamuinen Cairns oli kaunis, aamuvirkut ihmiset olivat saapuneet torille hakemaan tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Koju toisensa jälkeen tarjosi mitä herkullisemman näköisiä hedelmiä, joiden edessä iski kunnollinen valinnanvaikeus. Parasta oli myöskin hyvä hinta, esimerkiksi avocadoja sait 4kpl kahdella dollarilla kun Coles myy niitä 2kpl/5dollaria! Tänään en kuitenkaan kokkaillut itselle mitään kummempia joten päätin jättää avocadotkin toistaiseksi kojuihin, onneksi tori on auki huomisaamunakin. Torikiertelyn jälkeen bongasinkin sopivan aamupalamestan, jossa sain nauttia acaikulhosta tuoreen appelsiinimehun kera! Istuskelinkin aamupalalla aikaa tappamassa ainakin tunnin ja mikäs siinä mukavassa paikassa hengaillessa.

Kellon lähestyessä yhdeksää näin jo mielessäni kuinka pääsen kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan hetken ja kipitin innoissani kohti respaa. Valitettavasti kuitenkin pystyin pääsemään huoneeseen vasta yhdeltätoista, joten siinä olikin vielä toiset kaksi tuntia aikaa kulutettavana. Kävinkin kaikessa rauhassa suihkussa ja istuskelin hostellin tosi kivalla terassilla kunnes sain avaimen huoneeseen ja pääsin kauan odotetuille päikkäreille.

Päikkäreiltä ylös selviydyttyäni kävin kiertelemässä kaupoilla, ostin tarvittavia keittiökamoja ja ruokatarvikkeita. Ostoslistalta löytyi myös juomapullo, joka on toistaiseksi ainoa (koputan puuta) Mandurahiin unohtunut asia. Tai no, oikeastaan asiat, sillä unohdin molemmat juomapulloni täytettynä jääkaappiin siinä lähtötohinassa! Jos näillä unohtamisilla selvisin niin hyvin meni.

Tämä hostelli vaikuttaa kyllä ihan kivalta, ei mitään valittamista. Varsinkaan kun iltaisin saa ilmaisen kunnon dinnerin, tänään tarjolla oli hieman tulista currykanaa ja riisiä! Ei mitään gourmeeta mutta kelpaa oikein hyvin näillä penninvenytysviikoilla. Dinnerille mennessä päätin olla aktiivinen ja sosiaalinen, ja menin heti istumaan erään yksin istuneen tytön pöytään. Mukava tyttö, oli kiva höpistä niitä näitä siinä syömisen lomassa! Eikä tarvinnut miettiä tyhmiä, kuten että näytänkö hölmöltä tässä yksin syödessäni, kun ei syönyt yksin. Tärkeitä juttuja…

Tänään selkeni myös mun reissusuunnitelmat seuraavaksi viikoksi! Sunnuntaina matkaan Mission Beachille, jossa löydän kaksi kuoleman hyppyyn valmistautuvaa suomityttöä. Kyseessähän on siis Ama ja Mira, joilla on maanantaina edessä laskuvarjohyppy! Kuolen kateudesta mutta minkäs teet, olisi pitänyt säästää enemmän. Maanantaina aamusta matka jatkuukin Airlie Beachille, josta tiistaina hyppään purjeveneeseen kohti Whitsundays-retkeä. Suurella jännityksellä odotan niitä paria laivalla vietettyä päivää, ennustaisin reissun olevan yksi koko  aussiaikojen unohtumattomimmista kokemuksista.

Parin yön seilailun jälkeen nukun yhden yön Airlie Beachilla, josta matka jatkuukin toistaiseksi tuntemattomaan kohteeseen.  En osaa vielä sanoa, minne haluan sen jälkeen mennä, mutta onhan tässä aikaa. Halusin pitää suunnitelmat avoinna enkä siksi ostanut isompaa reissupakettia (ostin Whitsundaysin, hop on hop off-bussilipun ja Airlie Beachin hostellit yhdessä pakettina). Aika näyttää!

Nyt kuitenkin alkaa teksti olemaan jo niin suuren työn ja tuskan takana että on aika alkaa nukkumaan. Mun huonetoverit lähtivät kaikki ilmeisesti ulos, mikä sopii mulle vallan mainiosti, saapahan nukkua rauhassa. Korvatulpat korviin hiljentämään alakerran pubin mölyt ja peitto silmille!

Ajatuksia

Parannusta huomattavissa, postausväli venyi vain neljään päivään! Onhan se nyt kuitenkin paljon, ehtisihän sitä tulla jotain raapustelemaan parinkn päivän välein kunhan vain jaksaisi, viitsisi ja suostuisi uhraamaan ne päikkärihetket. Tässä mä nyt kuitenkin olen, istuskelen keittiössä sormet näppiksellä  harhaillen ja toivon ettei ulkona riehuva hullu tuuli vie koko mökkiä mukanaan. 

Alkuviikko on hurahtanut mukavan nopeasti ohi, päivät menevät treenaillessa (oon saanu myös treenikamun Amandan aloittaessa mun salin viikon ilmaisen kokeiluajan!!) ja kotona pyöriessä ja lasten päästyä koulusta on aika kuskailla harrastuksiin (niihin muutamaan mitä näillä on, edelleenkin hämmästelen kuinka vähän. Onneksi itse on saanut kokeilla vaikka mitä ja nähdä kavereita myös vapaa-ajalla!). Iltaisin meillä on myös Lachien kanssa ollut Pirates of the Caribbean-maratoni edelleen meneillään, joten ollaan päästy syventymään merirosvojen maailmaan aina hetkeksi ennen uniaikaa.

Ja se uniaika. Mietin ensin että uskaltaako tästä tänne blogiin kirjoittaa, onko liian henkilökohtainen asia mutta koska tässä nyt näpytellään niin päädyin kirjoittamaan. Lachien uniongelmat alkoi tuossa ihan muutama viikko sitten, aika tuore juttu siis. Ennen tosi helposti nukkumaan mennyt ja hyvin nukahtanut poika ei halunnut nukkua omassa sängyssään, halusi jonkun muun (äidin) viereen aina. Kun tämä ei joka yö onnistunut, raahattiin patja siskon huoneen lattialle. Siirrettiin omaa sänkyä, nukuttiin sen alla olevalla vieraspatjalla. Kysellään joka ikinen ilta että mihin minä menen ja joka ikinen ilta vastaan olevani joko keittiössä, kodinhoitohuoneessa, kylppärissä tai omassa huoneessa. Vakuuttelen olevani täällä, mihin mä nyt yhdeksän aikaan lähtisin. Sanotaan useita kertoja hyvää yötä, rampataan vessassa ja "täyttämässä" täyttä vesilasia (jossa on kuulema huonoa vettä). Pyydetään mua istumaan sängyn reunalla kunnes saa unta (mikä olisi ihan ok silloin 8 aikaan, mutta kun mut herätetään keskellä yötä istumaan niin eihän se kivaa ole). Keskellä yötä myös koputellaan mun oveen koska "halusin vain sanoa hyvää yötä". Siis kello 3.28 aamuyöstä, kuten viime yönä. 

Näen nyt sieluni silmin porukat ja mummun siellä nauramassa mulle koska itsehän olin samanlainen pienempänä. Joo tiedän, ei tämä ole mitään supererikoista käytöstä lapselta, mutta kyllä se ihmetyttää kun tämä on alkanut ihan yhtäkkiä, ennen kun ei mitään ongelmia nukkumisen kanssa ole ollut. Ja kun itsellä on toisaalta aika ristiriitaiset fiilikset tästä, tottakai haluaisin auttaa ja autankin, mutta en vain tiedä mitä tässä voisi tehdä. Jos kyseessä olisi mun lapsi niin toimisin kuten mua kohtaan toimittiin eli sanoisin "kyllä se uni tulee kunhan odotat, mieti kivoja juttuja äläkä panikoi. Ja nuku vaikka valot päällä jos pelottaa." Mutta kun kyseessä ei ole mun muksu, eli ei ole mun asiani päättää toisen unikoulusta.

Ja kuten Amandalle eilen totesin, mä oon vaan aupair. Joo, tulin tänne hoitamaan lapsia ja sitä teen. Mutta tulin tänne avuksi, en 24/7 valmiina olevaksi äidin korvikkeeksi. Tässä uniongelmassa on ihan varmasti taustalla jotain muutakin, mutta en vain tiedä/tajua sitä, eikä hän mulle sitä kysymisestä huolimatta sano. Ja ihan varmasti hommaa pahentaa tämä äidin muualla olo, sillä poika on aika kiintynyt Heidiin. Koko homma on hirveän monimutkainen, sillä on vaikea löytää kaikille sopivaa ratkaisua. Työreissut on hostäidille tärkeitä monellakin tapaa, hienoja osoituksia kovasta työstä ja tässä tapauksessa myöskin hänen uuden Sydneyn tiiminsä asioiden hoitamista. Ei mitään pelkkiä hupireissuja siis. Ja lapset kyllä tietää sen ja he sanovatkin olevansa ylpeitä äidistä, mutta silti, "eipä äidin tarvitsisi koskaan lähteä mihinkään". Ja jos ottaa munkin näkökannan tähän niin onhan tässä ihan sikana vastuuta. Ei se onneksi stressaa/tunnu päivien aikana, mutta kun alkaa kunnolla miettimään niin mä oon kuitenkin 19-vuotias nuori, joka on tuntenut nämä muksut 5kk josta ollut kohta 3viikkoa heidän kanssaan yksin kaikkia lankoja käsissä pitäen. Tiesin kyllä tähän lupautuessani olevani myös yksin lasten kanssa, kaksi viikkoa huhtikuussa. Tämä Sydneyn reissu tuli uuden tiimin myötä ekstrana ja lasten oli tarkoitus lähteä mukaan Havaijille. Asiat eivät aina mene kuten suunniteltu ja tilanne on nyt mikä on eikä sille mitään voi, mutta kyllähän se vähän aina mietityttää. Lastenkin kannalta, 5kk on kuitenkin aika lyhyt aika oppia tuntemaan ja olen vain  yksi monista aupaireista.

Mutta nyt päätin lopettaa synkemmän tekstin ja siirtyä vähän iloisempiin juttuihin! Sillä vaikka päiviin mahtuu paljon huolia ja murheita ei tämä arki mitään kamalaa ole. Lasten kanssa yksin oleminen on ihan ok, suurin ongelma on tosiaan tuo nukkuminen ja se, että olen "sidottu" kotiin iltaisin. Onneksi tänne saa kuitenkin kutsua kavereita ja ollaankin Amandan kanssa katseltu netflixiä ja syöty terveellisiä herkkuja lasten mentyä nukkumaan, en ole siis ihan yksin omassa huoneessani nyhjöttänyt. Iltoihin on myös mahtunut ihania kävelyjä rannalla Lachien ja Pollyn kanssa, soittelua kotiin ja pitkä kylpy. Tuo koira on kyllä aivan ihana otus, tulee nyt jo kyynelet silmään kun miettii eron hetkeä. Aamuisin hän tulee raapimaan mun huoneen ovea tai laukkaa korvat lepattaen heti mun luo oven avattuani. Leffaa katsoessa pieni löytää nopeasti hyvän asennon mun mahan päältä ja vaatii rapsutuksia. Söpöliini ♥

Ainiin, mun kameran muistikortti meni rikki joten uusia kuvia ei tipu ennen uuden hankkimista. Byhhyy, rahaa vaan palaa mutta minkäs teet, muistikortti on kuitenkin ostettava. Tässä siis syy postauksen kuvattomuuteen!

Ystävänpäivää ja Titanicia

Hellou! Hengissä ollaan vaikkei musta hetkeen olekaan kuulunut, on vaan ollut kaikkea tekemistä eikä koneella ole ollut aikaa istuskella. Edellisessä postauksessa kerroinkin huonosti alkaneesta torstaista eikä se päivä suuremmin iltaa kohden parantunut, sillä Heidi ja Lachie ajoivat kolarin! Tai siis heidän perään ajoi pari autoa. Onni oli kuitenkin matkassa ja molemmat ovat ihan kunnossa nyt.
Viikonloppu meni aika rennoissa tunnelmissa, lauantaina eksyttiin puolivahingossa shoppailemaan tuonne meidän paikalliseen ostoskeskukseen ja illalla leivottiinkin laskiaispullia! Namnammm, kyllä kelpasi! Ei tietenkään onnistuttu ihan kympin arvoisesti, pullat jäivät aikas pieniksi ja koviksi mutta ei valituksia, pullilta ne kuitenkin maistuivat. Toki vertailukohtana on mummun mestariteokset että hetken saakin pyörittelyä harjoitella ennen kuin ne pääsee peittoamaan.

Sunnuntai olikin ystävänpäivä ja me kaverukset herättiin hyyyyvin laiskoina siihen päivään. Aamulla meni useampi tunti vain sängyssä makoillessa ja rentoillessa, ihanan laiska aloitus päivälle. Saatiin kuitenkin itsemme siitä sitten kasattua ja lähdettiin Perthiin katsastamaan kiinalaisen uuden vuoden festarit ja rooftop movies! Festarit olivat ihan kivat, aika pienet kuitenkin. Suurimman vaikutuksen teki uskomattoman hyviltä näyttäneet bataattiranskikset, se kertoo ehkä jo jotain tapahtumasta (tai ranskiksista). Tapamme mukaan käveltiin ympäriämpäri ainakin tunnin verran miettiessämme sopivaa ruokamestaa, lopulta päädyttiin Chinatowniin sushille. Harjoiteltiin uudelleen syömäpuikkojen käyttämistä ja oltiin jo aivan melkein ammattilaisia! Kyllä sushi on vaan hyvää, miten voi olla mahdollista etten ole sitä ennen täällä oloa tajunnut...

Ryhmäkuva kapteenin kanssa

Ensimmäisen luokan hytti

Syömisten jälkeen suunnattiin varaamaan hyvät säkkituolit elokuvapaikasta, sillä siellä ei mitään etukäteisvarauksia harrasteta. Elokuvan alkuun oli kuitenkin muutama tunti, joten käytettiin aika hyödyksi täydentämällä leffaeväsvarastoja. Noin puoli tuntia ennen elokuvan alkua kävikin aikas jännä juttu, nimittäin palohälytys. Oltiin siis ulkoilmateatterissa rakennuksen katolla ja tarvittiin käteistä ruokaostoksiin, joten lähdin hissillä kohti katutasoa ja automaatteja. Puolessa välin alkoi kuulumaan sireenien ulvontaa ja muut kanssamatkustajat puhuivat jotain savuavasta automaatista. En kuitenkaan tajunnut palata suorilta takaisin ylös, vaan menin suunnitelmani mukaan nostamaan sitä rahaa. Heti rahat saatuani mun tie takaisin tukittiin security-heppujen toimesta sireenien edelleen ulvoessa taustalla. Porukkaa alkoi kerääntyä siihen oviaukkoon ja tämä nainen vain huusi meille ettei sisälle pääse ja käski mennä pois. Odoteltiin siinä joku kymmenisen minuuttia palomiesten tuloa, he onneksi hoitivatkin ongelman muutamassa minuutissa ja päästiin taas kulkemaan hissillä. Ei siis mitään vakavaa vaikka ehdin jo säikähtämään että nytkö tämä koko laitos räjähtää!

Muutama muukin oli eksynyt tutkimaan näyttelyä näin arkipäivänä, ei oltu ainoita koulun skipnneita!

Maanantai oli väsymyksen päivä, sillä sunnuntaina meni myöhään elokuvan ja busseilla korvattujen junavuorojen vuoksi. Eilen nautittiin taas kuumasta päivästä rannalla makoillen ja illalla Orphan Blackia katsellen, rankkoja päiviä nämä tällaiset. Noina biitsipäivinä tulee kyllä aika usein mietittyä että tämä on oikeasti meidän arkea, makoillaan rannalla ja käydään välillä meressä uimassa kun on aivan liian kuuma. Tuntuu edelleen hullulta!

Kuuluisa portaikko

Jazz ja taustalla ainakin elokuvan katsoneille tutut kalteriovet. Toisin kuin leffasta saa ymmärtää ei kukaan tarkoituksella teljennyt ihmisiä kolmannen luokan tiloihin, vaan ovet pidettiin aina kiinni jottei alemman kastin matkustajat eksyisi ylemmän luokan käytäville.

Tänään onkin ollut menoa ja meininkiä, sillä lapset olivat sairaana ja lähdettiin Perthiin katsastamaan Titanic-näyttely! Muut menivät näyttelyn jälkeen vielä Leijonakuningas-musikaaliin, itse en päässyt kun liput oli hommattu aikoja sitten ja vain kolmelle. Kävin sen sijaan hieman shoppailemassa ja kiertelemässä Perthiä, oli kyllä kivaa niinkin! En kuitenkaan kauaa viihtynyt, vaan ostoslistalla olleiden kohteiden löydettyä tiensä mun ostoskoriin hyppäsin junaan kohti kotia. Amanda haki mut asemalta ja hengailinkin muutaman tunnin sen ja hostmuksujen kanssa, haettiin tytöt koulusta, vietiin kickboxingiin ja sellaista. Kiva päivä!
Näyttely oli kyllä hieno, tykkäsin kovasti. Meille jaettiin heti sisään mennessä maihinnousukortit, joissa oli jonkun laivalla oikeasti seilanneen tiedot. Itselläni oli kolmannen luokan naismatkustaja Irlannista, joka pakeni poikaystävänsä kanssa Amerikkaan, sillä hän oli raskaana ja häpeä olisi ollut liian suuri kotiin jäädessä. Kukaan ei selvinnyt perille. Muilla oli ensimmäisessä luokassa majoittunut piika, sekä kolmannen luokan puuseppä ja tanssija. Näyttelyssä kulkiessa tuli hirveän surullinen olo, varsinkin tuota viimeisessä kuvassa ollutta taulua sekä viimeisten tuntien tapahtumista kertovia tauluja tutkiessa. Turhahan se on voivotella, mutta olisiko tarina mennyt toisin jos miehistö ei olisi tehnyt muutamia suuria virheitä? Esimerkiksi useampaan 65 hengen pelastusveneeseen lastattiin alle 30 henkilöä, kuinka moni olisi selvinnyt hengissä ilman tätä?
Pahoittelen muuten kuvien huonoa laatua, salamaa ei saanut käyttää ja tarkennuksen kanssa oli ongelmia!

Kuvassa oleva "jäävuori" oli esittelyssä konkretisoimassa meriveden kylmyyttä, sillä tapahtuma-aikaan vesi oli muutaman asteen kylmempi kuin kuvan vuori

Tämä osio näyttelystä oli kaikista pysäyttävin, sillä siinä kerrottiin pelastusveneiden täytöstä ja henkiin jääneistä ihmisistä. Kuvassa alhaalla olevat pelastusveneet ovat täynnä henkiin jääneiden ihmisten nimiä, yllä olevat listat ovat menehtyneitä. Eniten henkensä menetti laivan henkilökunnan jäseniä, vähiten luonnollisesti ensimmäisen luokan matkustajat.

Kuulumisia

Hupsistakeikkaa, viimeksi viikko sitten oon istunut alas naputtelemaan teille kuulumisia! Viikko on tosiaan ollut kivaa hulinaa, sillä Heidin ollessa työreissussa muksut on mun vastuulla. Vaikka en olekaan ollut kuin yhden päivän täysin yksin niiden kanssa vie homma silti enemmän energiaa ja vaatii suunnittelua kuin Heidin kotona ollessa. Kuitenkin, tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin (koputan puuta) ja suuremmilta hermoromaduksilta puolin ja toisin ollaan vältytty. Muistan, kuinka silloin joskus loma-marraskuussa tajusin kunnolla, että joudun olemaan niiden kanssa useamman viikon yksin ja olin ihan satavarma etten selviä, en vain pysty siihen. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, yli viikko jo takana! Asiaa on helpottanut muksujen isä, joka on hakenut heidät hänen luokseen useampaan otteeseen ja mummu, joka esimerkiksi vei heidät leffaan torstaina ja pelaili pelejä eilen.
Mutta viime viikkoon! Tiistaina mentiin päiväksi Amandalle, muksut uivat, pelailivat ja leikkivät ja me aupairit pelattiin skipboa :D Tosin, kuten arvata saattaa, kun he näkivät meidän pelaavan halusivat kaikki mukaan. Yhden yhteispelin jälkeen he kuitenkin kyllästyivät, siirtyivät Wiin pariin ja me saatiin jatkaa pelailua paremmalla menestyksellä! Oltiin heillä kyläilemässä iltakuuteen asti, pelailujen lisäksi pääsin helposti käymään heidän kotisalillaan tekemässä päivän treenin, ei olisi muuten onnistunutkaan kun ei olisi ollut lapsenvahtia.

Poseeraamassa mun turistiaussihupparin kanssa joskus lokakuussa, sille ei oo pahemmin ollut näillä säillä käyttöä :D // Amandan kanssa leffailemassa // Joskus lokakuussa hengailemassa Amandalla // IKEAshoppailua

Baseballia // Skypettelyä kotiin ja sain moikata tätä ihanuutta ♥♥ // Joskus alkuaikoina muksujen kanssa hengailemassa // Katsomassa footya eli aussijalkapalloa paikallisessa

Keskiviikkona lapset menivät päiväksi isälleen, tänä aikana koitin vähän siivoilla ja kävin reenailemassa. Illalla Amanda tuli meille, koitettiin kokkailla banskulettuja huonolla menestyksellä ja katseltiin Harry Potteria. Noissa lätyissä ollaan kyllä semmonen kaksikko, ikinä ei kirjoiteta ohjetta muistiin vaan mututuntumalla mennään! Lisäillään aina fiiliksen mukaan ja joskus lätyt pysyvät kasassa, useimmiten ei. Paitsi oliskohan ollut maanantaina, kun tein niitä ihan itse, onnistuivat täydellisesti!! Mutta Amandan kanssa ei hahha. Nyt ollaan päätetty, että seuraavan kerran kun onnistutaan täydellisesti, kirjoitetaan ohje ylös ja noudatetaan sitä sitten hamaan loppuun saakka, kokeilut saa luvan loppua! Maussahan ei siis ole mitään moittimista, ainoastaan ulkonäössä. Tehtiin lättyjen kylkeen banskujätskiä eli jäisiä banskuja muussaksi ja tadaa, maistuu!
Torstaina ei hommailtu mitään erikoista suunnitelmien muuttuessa. Mummu vei lapset leffaan illalla, jotta mä pääsin salille ja kahville tyttöjen kanssa. Helpattiin Amandan kanssa yhtä perheestä lähtenyttä aupparikamua, neuvottiin jotain perusjuttuja ja jutskailtiin vain. Siinä tuli kyllä hyvä olo, kun itse tajusi oikeasti tietävänsä/osaavansa joitain juttuja jo aika hyvin! Ei sitä niin tajua kun vain elää täällä päivästä toiseen ja niistä tulee jo niin itsestäänselvyyksiä.

Jazzzzz! // Halloween ja elämäni eka kurpitsa! // Meelup Beach // Nuo linnut on hirmu ärsyttäviä, ne tulee aivan liian lähelle! 

Sydney Horbour Bridge // UV ja froyo! // Viikonlopun iltapalaa:bannarimuffinseja, banskujätskiä, mansikoita ja kiiviä, nammm! // Menossa jouluaaton leffaan ft. the perhe!

Perjantai olikin sitten jo vähän stressaavampi päivä, sillä tietysti juuri nyt Heidin ollessa poissa Lachie meni sairastumaan. Hän valitteli jo torstaina korvaansa, muttei kovin paljoa enkä ajatellut sen olevan vakavaa. Yöllä poika heräili useampaan otteeseen itkien, valitti kipua ja meidän lääkevarastot olivat tietenkin aika finito. Sain onneksi kaavittua hieman kivunlievitystä kasaan ja päästiin sillä aamuun asti, jonka jälkeen lääkärireissu häämötti edessä. Onneksi asiat järjestyivät kuitenkin omalta kannaltani hyvin, eikä mun tarvinnut lähteä tutustumaan näiden lääkärikäytäntöihin sen tarkemmin pojan isän päästessä käyttämään häntä. Korvatulehdushan siellä todettiin, vieläpä ärhäkkä sellainen. Nyt korvatippoja menee viikon ajan eikä poika pääse uimaan... Siinä meni siis meidän tämän viikon ohjelmat uusiksi, sillä Adventure World on huvi-/vesipuisto joten sinne ei nyt siis mennäkään. Onneksi kipu näyttää nyt olevan jo hellittänyt, ei ollut mitään kivaa hommaa katsoa toisen sairastelua. Lääkärireissun jälkeen lapset menivät isälleen viikonlopun viettoon ja minä suuntasin lenkkeilyn kautta Amandalle kokkailemaan banskulättyjä ja jatkamaan Pottermaratonia. Meidän banskulätyt muuttuivat kyllä muffineiksi, miljoona kertaa helpompaa kuin pannulla paistaminen!
Lauantain ohjelmassa oli päiväreissu Perthiin, mulla oli parit ostokset tehtävänä ja torstaina nähty aupairkamu jätti osan kamoistaan mun autoon, joten ne oli sitten palautettava. Hypättiin siis junaan ja ajeltiin suoraan Joondalupin ostoskeskukseen, jossa katseltiin muutamat kaupat ja treffailtiin tätä aupairia. Seuraava stoppi olikin IKEA, jossa tytöt nauttivat kaikkien yllätykseksi lihapullia, itse menin omilla eväillä :-D Eihän se ollut mukavaa katsella toisten syövän hyviä lihapullia mutta fiilis sen jälkeen oli mahtava, en sortunut eikä tarvinnut kärsiä mahakivuista! Kotiin päästyä käytiin kävelemässä rannalla, unohdettiin Amandan auto juna-asemalle ja tehtiin taas kerran niitä banskumuffineja! Mitäpäs sitä hyvää vaihtamaan.

The three sisters @ Blue mountains // Biitsillä Lachien kanssa // Polly kerjäämässä rapsutuksia ja nauttimassa auringosta :--D // Menossa ulos saksalaistyttöjen ja Aman kanssa!

Alkuaikoina syömässä Perthissä, näitä snäppikuvia katsoessa ei tarvi enää ihmetellä että mistä ne kilot oikein onkaan putkahtanu :D // Whoopsie tuli valittua huonompi kuva jouluaaton ulkoilmaleffasta mutta menkööt! Siellä hieman tuuli! // Amandan kanssa luultavasti IKEAan matkalla // Yanchep Lagoon ♥

Sunnuntai jäikin mieleen pitkäksi aikaa, sillä aamulla salilla ollessani jouduttiin paikalle tilaamaan ambulanssi. Vanhempi nainen jotenkin kompastui/kaatui juoksumatolla ja lensi siitä maahan, en itse nähnyt tapahtumaa niin en oikein kunnolla voi sanoa. Onni onnettomuudessa oli ettei hän lyönyt päätään juuri takana olleeseen pyörään, silloin olisi ollut paljon pahempi tilanne... Odoteltiin sitten apua aivan liian kauan, autettiin lanssimiehiä sen mitä voitiin ja ihmeteltiin koko salin toimintaa. Ensinnäkään ensiapupuhelimen vieressä ei ollut salin osoitetta, oikeastaan sitä ei ollut missään näkyvillä. Sitten eräs meistä soitti vartijoille, joiden pitäisi valvoa tilaa 24/7. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, sillä puhelimesta vastattiin vain etteivät he valvo kyseistä tilaa... Luotto paikkaan koki nyt kyllä aikamoisen kolauksen. Saatiin kuitenkin naiselle apua, toivottavasti siitä selvittiin vain pienillä pintanaarmuilla.

Toiset saksalaistytöt, minä ja Jazz luistelemassa! // Uuden vuoden ilotulitukset Sydneyssä, huomatkaa muutama ruutu alareunassa :D // Menossa ulos, vasemmalta Amanda, Alice, minä ja Lena // Joku kaunis auringonlasku

Salihässäkän jälkeen menin rannalle nauttimaan hyvästä säästä ennen kuin kello löi kolmea ja lapset piti hakea. Hetken heidän kanssaan hengailtua lasten mummu tulikin paikalle ja jäi pelailemaan pelejä mun lähtiessä Amandan ja Alicen matkassa kohti Fremantlea ja rantabileitä. Kemut olivatkin hieman erilaiset kuin odotettiin mutta tulipahan käytyä! Kotiin mäkkärin kautta, itse sain taas varmuutta kieltäytymällä houkutuksista ja nauttimalla vain oman banaanin!
Nyt onkin jo maanantaiaamu, tai oikeastaan päivä. Lapset menevät isälleen kunhan Jazz vain heräisi ja mä pääsen salille rääkäämään jalkoja. Huomenna onkin Australia day, saa nähdä mitäs tässä vielä keksitään! Hyvää viikkoa kaikille :)
Ps. kokosin tähän kuvitukseksi muutamat kollaasit mun snäpeistä, niistä kun näkee tätä ihan arkisinta arkea ehkä hieman paremmin.

93&94

Kaksi (tai kolme, riippuu miten laskee) yötä jouluun ja mun joulufiilikset ei oo koskaan ollu näin kadoksissa. Ei tämä nyt vaan tunnu samalta kun ulkona on melkein 40 astetta lämmintä, hiukset on sekaisin suolavedestä ja mun ensiyön toivottavasti hyvät yöunet takaa vieressä pauhaava tuuletin. Mutta ei se huonokaan juttu ole, pääsen ehkä helpommalla ikävän suhteen kun ei aaton lähestymistä tajuakaan.
Tekemistä on taas riittänyt, kuten viimeaikoina nyt yleensäkin. Tässä just tänään tajusinkin, että on oikeasti ollut kaikkea puuhaa viimeaikoina, päivät vaan vilahtaa ohi huomaamatta. Meidän piti olla Yunderupissa tähän päivään asti, mutta muutamien ikävien sattumien myötä porukka olikin jo pakkaamassa kamojaan eilen aamulla mun kurvatessa pihaan. Siinä se päivä sitten hurahtikin, ensin ängettiin kaikki kamat autoihin, kasattiin teltat ja etsittiin kadonnutta omaisuutta ja kohta oltiinkin jo takaisin kotona ja päästiin purkuhommiin! Jazzin synttäreiden jäljiltä talo ei ollut aivan tiptop, eikä tilannetta kyllä yhtään auttanut kaiken mökillä olleen tavaramäärän purkaminenkaan, joten jokunen tunti siinä sitten vierähti kaikkia hommia tehden. Illalla sain onneksi pulahtaa kylpyyn ja rentoutua!

Mun hetki sitten valittelemani kylmyys on nyt tipotiessään, tänne pakahtuu. Lämpötilat huitelevat lähempänä neljääkymmentä, hiekalla kävely on mahdotonta ja autossa kaikki pinnat polttavat. Vietettiin Lachien kanssa tänään muutama tunti rannalla hengaillen, polskittiin vedessä ja rakennettiin hiekkakakkuja.
Tässä viimeisten muutamien päivien aikana mun elämäni rapukiintiö on kyllä ottanut aika räjähdysmäisen kasvuspurtin! Mökillä muksut kalastelivat niitä joesta ja nyt tänään rannalla jotkut löysivät niitä myös ihan rantavedestä. En välttämättä haluaisi omin varpain kyseiseen otukseen tehdä tuttavuutta, joten toivon suuresti ettei sellaista heti vastaan tulisi. Jotenkin en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että rapuja tosiaan löytyy merestä ja varsinkin tuolta joesta, vaikka tottakai niitä nyt on! Selviän kuitenkin niiden kanssa samoissa vesissä kunhan pysytään tarpeeksi kaukana toisistamme, vaikka nyt kun tämän ääneen totesin niin luultavasti törmään moisiin heti huomenna...

Rapubongailun jälkeen taaperrettiin kotiin nappaamaan välipalaa ja minä lähdin salille. Yksi hikisimmistä jalkapäivistä ikinä antoi paljon potkua loppupäivään, joka sisälsi pyykkivuoren madaltamista, kokkailua, postipaketista kuoriutuneiden suklaiden tuhoamista ja leffan katsomista. Piti myös kirjoitella ja postittaa kortteja, jotka on ollut tuossa pöydällä jo kuukauden päivät, mutta sen tekeminen jäi taas... Ehkä ennen Sydneyn reissua!
Periaatteessa takana on helppo päivä, mutta jostain kumman syystä oon silti aivan poikki! Voisikin kokeilla mennä oikeasti ajoissa nukkumaan, tekis vissiin ihan hyvää.

89-92

Nyt tulee superpikakuulumiset, sillä kello on jo taas aivan liian paljon ja huomenna riittää taas tekemistä. Melkein viikko ehtikin taas edellisestä postauksesta hurahtaa ja onhan nämä päivät menneetkin sellaisella vauhdilla että! Tiistaina pyörittiin vielä etelässä, kunnon täyttävän aamupalan jälkeen tutustuttiin majakkaan, kahlailtiin upealla rannalla, kiipeiltiin luolassa ja nautittiin maukas lounas yhdessä länsi-Australian kuuluisimmista leipomoista (kuulemani mukaan). Päivä hurahti nopeaan muun loman tapaan, illalla syötiin mangoöverit Amandan kanssa ja päivän kruunasi omassa sängyssä nukkuminen, ihanaa!

Koitettiin ottaa kivoja yhteiskuvia, mutta tuolla huipulla hieman tuuleksi ja hiukset aiheuttivat ongelmia :D

Keskiviikko ja torstai meni hyvin suurilta osin paketoidessa, sillä Heidin lauantaiseen työtapahtumaan piti kääriä jokunen (483 mun laskujen mukaan) paketti... Torstai oli jo paljon helpompi kun Heidi ja Jazz ehtivät auttamaan, saatiin hyvin kaikki kasaan! Olihan siinä uskomaton homma, osa niistä oli nimittäin aivan pieniä joiden kanssa sai hetken aina painia, mutta lopulta varsinkin torstai oli ihan hauska päivä.

Perjantaina lähdettiinkin Amandan kanssa joulu(glögi)ostoksille Ikeaan! Mentiin ensimmäistä kertaa junalla, ja oltiinkin aika iloisesti yllättyneitä kun huomattiin aseman olevan aivan vieressä. Syötiin taas kerran mukava annos lihapullia, hamstrattiin piparkakkutaikinaa ja glögiä (ehkä myös hieman irttareita...) ja palattiin takaisin keskustaan pyörimään joksikin aikaa. Muutama lahja sieltä onneksi sitten mukaan tarttuikin, ihan suotavaa näinkin lähellä joulua. Illalla tutustuttiin Mandurahin yöelämään parin saksalaisen tytön kanssa, itse tosin kuskin roolissa. Oli jälleen kerran kivaa, harmitti kyllä ihan kivasti kun piti lähteä aikaisin kotiin nukkumaan.
Eilisestä lähtien ollaankin vietetty aikaa Yunderupissa, Heidin vanhempien lomamökillä. Päivät on ollut täynnä uusia ja vanhoja kasvoja, naurua, tanssia, laulua, hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia juttuja. Kerron kuitenkin näistä päivistä myöhemmin enemmän, sillä huomennakin hengaillaan vielä möksällä. Nyt kipaisen nopeaa nukkumaan, aamulla taas aikaisin ylös että saa päivästä kaiken hyödyn irti!

88

Helou vain! Loma senkun lähenee loppuaan, huominen on jo viimeinen päivä ja paluu arkeen. Ei olla kyllä liikaa paikallaan viihdytty, vaan lauantai sekä sunnuntai hurahtivat ohi roadtrippaillen. Ensimmäiset kaksi yötä meidän majoitus oli tosiaan Busseltonissa, mutta nyt majaillaan hieman etelämpänä Naturalistessa. Molempina päivinä ollaan matkattu Margaret Riverin alueella, lauantaina vapaammin ilman sen kummempia suunnitelmia ja eilen päämääränä parit luolat. Margaret Riverin alue houkuttelee turisteja mahtavien surffirantojen lisäksi sen toinen toistaan upeammilla viinitiloilla. Ja en yhtään ihmettele miksi, olihan tuolla uskomattoman kaunista! Tekemistä riittäisi varmasti viikoiksi, sillä teiden varret ovat täynnä olutpanimoita, kahviloita, taidetta, luolia ja muita luonnon kohteita, tehtaita, herkkuja ja tietysti niitä viinitiloja. Upeiden puiden reunustamat tiet mutkittelevat sekä maaseudun että pienten kaupunkien läpi, maisemat vaihtelevat tiheästä metsästä valtaviin peltoihin täynnä lehmiä ja lampaita. Luonto on uskomattoman kaunista!

Lauantaina hypättiin siis aamupalan jälkeen autoon ja menoksi! Ensimmäinen pysähdys oli galleria, jonka nimi on nyt päässyt unohtumaan. Kaunis talo täynnä taidetta; maalauksia, valokuvia, käsin tehtyjä koruja, puu- ja lasiesineitä ja muita koristeita. Mieleen jäi erityisesti upea maalaus kahdesta peurasta, harmi vain että seitsemän tontun hinta on hieman liian paksu mun lompakolle. Seuraavan kerran parkkeerattiin auto upealla paikalla olleen viinitilan pihaan tähtäimessä pitsat ja ekat maistelut! Sisälle päästyä meille selvisi, että nyt oli yksi vuoden vilkkaimmista hääviikonlopuista ja heille odotetaan kahden tunnin päästä paria sataa vierasta, joten keittiö on kiinni. Maistettiin sitten pikaisesti paria valkkaria, joista kumpikaan ei erityisesti kyllä iskenyt, ja jatkettiin matkaa kohti seuraavaa pitsaa tarjoavaa mestaa.

Pian vastaan tulikin Cheeky Monkey Brewery & Cidery, jossa nautittiin oikein maittavat eväät kaunista maisemaa katsellen. Maisteltiin muutamia viinejä, joista löytyi yksi ehdoton suosikki eli Pink Moscato!♥ Koin myös huonoimman maistelukokemukseni kun nautittiin kuutta erilaista olutta, kyseinen juoma kun ei ole omia suosikkejani, Kaksi oli ihan ok, yksi pahaa ja loput nihkeitä. Sekaan mahtui onneksi yksi ok-kategorian siideri, ei huonokaan täyspaska ollut! 

Syömisen lomassa tutkittiin karttaa, bongattiin sanat chocolate sekä nougat ja seuraavat stopit olivatkin selvillä. Nougat tuli vastaan ensin, maisteltiin muutamia tarjolla olleita makuja, testattiin upeita nougatliköörejä/juomia ja tehtiin vaikeita valintoja kotiin viemisten suhteen. Suklaapaikka olikin seuraavan kulman takana eikä oltukaan ainoita paikkaan eksyneitä! Suklaata oli talon joka kulmassa, kirjaimellisesti, sillä isoista kulhoista sai kaataa maistiaisia kädelle ja jollakin oli mennyt hieman ohi. Kuolattiin hyllyt läpi, ihasteltiin valmistusta ikkunan läpi ja oltiin taas vaikeiden valintojen äärellä kahvilan valikoimaa tutkiessa. Ulkoterassilla päästiin nauttimaan herkuista, upeistä näköaloista ja pienestä kisafiiliksestä värityshommien muodossa. Massut pullollaan käveltiin lähellä olevaan paikkaan, joka oli täynnä vaikka mitä. Hyllyt täynnä pulloja, purkkeja ja purnukoita, joiden sisällä oli herkullisia öljyjä, kastikkeita, hilloja ja vaikka mitä. Maisteltiin kaikki läpi, vahingossa myös etikkaa... Ensi kerralla pitää tutkia kyltit ennen maistelua, whoopsie. 

Nämä maistelut jäivätkin sitten lauantain viimeiseksi, sillä kello näytti viittä eli sulkemisaikaa. Silloin mekin käännettiin auton nokka takaisin kohti hotellia, takapenkki hiljeni aikas nopsaan ja sai siinä itsekin taistella unta vastaan välillä ihan kivasti. Perillä lähdettiin hieman hikoilemaan salille ja käytiin vielä polskimassa altaalla ennen dinneriä ja rauhoittumista. Katseltiin sivusilmällä elokuvaa, syötiin dinneriä ja höpistiin niitä näitä ennen kuin painuttiin unille!

Päivä numero 36

Nyt täällä kirjoittelee jo hieman paremmissa fiiliksissä oleva tyttönen! Takana on tekemisen täyteinen päivä enkä edes salille ehtinyt! Nytkin pitäisi olla jo nukkumassa, mutta pahasti vähäuniselta yöltä näyttää... Päivä oli tosiaan ihan täynnä menoa, sillä aamulla menin lapsenvahtihommiin Heidin työtapahtumaan. Pääsin onneksi aikas helpolla, muutamia muksuja sai ohjata pois portaista ja juosta perässä mutta ei sen kummempaa. Sainkin välillä käydä keskustassa kävelemässä, mistä melkein kaikki postauksen kuvatkin on. Tapahtuman ja lasten koulun loppumisen välissä tulin kotiin tekemään kotihommia ja kerkesinpäs hetkeksi pihalle aurinkoa palvomaankin! Kerkesin myös nukahtaa sinä aikana kahdesti että tuli päikkäritkin siinä sitten samalla.

Pian olikin aika hakea lapset koulusta, väsätä heille syömistä (oikeastaan taistella, sillä he keksivät haluta frozen jogurttia ja noh, jugu oli kirjaimellisesti jäässä, meni hetki sen kanssa painiessa), selättää pyykkipino, siivota ihmeellisesti räjähtänyt keittiö, ruokkia muksut uudelleen ja kiitää tuhatta ja sataa kohti tytön koulun Prize nightia eli tilaisuutta, jossa jaettiin stipendejä sunmuita juttuja. Omasta mielestä kiva tapahtuma, kesti tosin kolme kokonaista tuntia joten siksi venyi koko ilta näin myöhäiseen. Tykkäsin kuitenkin tästä tilaisuudesta vaikka edelleenkin mietityttää ja naurattaa näiden hassu koulukulttuuri. Mieleen jäi kuitenkin aivan upea tytön laulu/soittoesitys, jossa hän lauloi Beyoncén Halon ja rehtorin puhe. Myöskin tilaisuuden jälkeen meille vanhemmille (hehhehe) ollut kahvitarjoilu, jossa tarjolla oli kakkuja ja keksejä. Kuolavana seuraa varmaan vieläkin mua, sillä pysyin kovana tämän herkkulakon vuoksi!

Days 22&23

Huhhuh, busybusybusy! Perhe lähtee nyt yöllä lomailemaan Queenslandiin, joten eilinen ja tämä päivä on mennyt tukka putkella paikasta toiseen viilettäessä. Heidi on tehnyt pitkää päivää koittaessa saada kaikki työt tehtyä ja mulla on ollut päävastuu lapsista! Molemmat päivät kului taas Lachien teeball-leirillä, josta jäi kyllä mukavat muistot meille kaikille. Oli aivan mahtavaa nähdä kaikkien lasten kehittyminen heittelyssä ja lyömisessä, ensimmäisen ja viimeisen päivän välillä oli niin suuri ero ettei kyllä uskoisikaan.
Eilen leireilyjen jälkeen lähdin käymään pikaisesti salilla, sillä meidän piti Lachien kanssa ehtiä viideksi Rockinghamiin leffaan. Matka sinne sujui taas kerran vähemmän suunnitellusti, sillä pyörittiin päät sekaisin keskustassa teatteria etsien. Lopulta toiset henkilöt, joilta neuvoa kysyttiin, osasivat ohjata meidät perille ja päästiin nauttimaan elokuvasta! Tainno itse nautin enemmän luksustuoleista, leffa oli enemmän seuralaisen makuun.

Leffasta kotiin päästyä pistin pojan unille ja lähdin itse tutustumaan muihin au paireihin! Löysin facebookin ryhmien kautta erään tytön, jonka kanssa viestiteltiin näkemisestä. Molemmat ollaan oltu aika kiireisiä nyt koulujen lomilla, joten se on jäänyt. Nyt kuitenkin sain häneltä eilen viestiä, että hän ja muutama muu aupair olisi menossa paikalliseen pubin karaokeiltaan ja olisin tervetullut seuraan, joten ei muutakuin matkaan! Ja sinne meno kyllä jännitti melkein enemmän kuin koko Australiaan tuleminen. Mietinkin aikaisemmin, että jaksaisinko mennä, sillä viime päivät ovat olleet niin haipakkaa ja vähäunisia mutta onneksi menin. Oli tosi mukavaa! Sain myös Amandan, toisen suomalaisen aupairin, lähtemään mukaan, joten paikalla oli me kaksi suomalaista, 7 saksalaista, yksi ranskalainen ja yksi amerikkalainen aupair. Täällä on kyllä hirveästi saksalaisia, tuli taas todistettua se. Harmi vain en voinut jäädä pitkäksi aikaa, sillä tänä aamuna kello soitti puoli seitsemän.
Tämä viimeinen leiripäivä oli pitkä, hauska, kiireinen ja kuuma! Lämpöä oli lähemmäs 30 astetta, ihanaa! Leiriläiset pääsivät kokemaan koko viikon huipennuksen, syöksymisharjoitteen! Tästä on puhuttu koko viikon ajan hahha. Lapset olivat niiiin innoissaan päästessään syöksymään, edes saippuaa täynnä oleva naama ei saanut heitä lopettamaan. Minäkin pääsin kerran tekemään oikein kunnon syöksyn pienen suostuttelun jälkeen, kannatti! Oli hauskaa ja lapset hurrasivat mulle hahha.
Loppupäivä kuluikin pyykätessä ja pakatessa, todella jännää. Ensi yönä muut lähtevät matkalle ja minä jään Pollyn kanssa pitämään taloa pystyssä! Saa nähdä mitä tästä tulee. Nyt kuitenkin painun nukkumaan, pakko saada tätä univajetta hieman pienemmäksi.