Eläimellistä menoa Byronissa

Helou! Pienen radiohiljaisuuden jälkeen koitan taas kasailla ajatuksia viime päivistä ja niiden ohjelmasta. Viimeksi kirjoittelin Noosassa, jossa olin neljä päivää sitten keskiviikkona. Nyt on jo sunnuntai, tällä hetkellä sijaintina on Brisbane ja välissä on vietetty kolme mahtavaa päivää kuuluisassa Byron Bayssa. Torstaina oli tosiaan taas vaihteeksi matkustuspäivä, Premier kiidätti mut (viimeistä kertaa) Byroniin. Saavuin sinne iltapäivällä ja ehdin hieman tutustua keskustaan ja käydä ruokakaupassa ennen hostellille vievän shuttlebussin lähtöä. Huoneeseen päästyä tutustuinkin naapuridormin tyyppeihin, sillä tein yllätyshyökkäyksen heidän puolelleen naurua hetken kuunneltuani. Ja hyvä että teinkin, silloin tapasin kaksi hollantilaistyttöä sekä ruotsalaisen pariskunnan ja muun muassa heidän kanssaan tuli vietettyä aikaa Byronpäivien aikana.

Perjantaina oli ensimmäinen kokonainen päivä Byronissa, jonka starttasin heti aamusta lähtemällä kävelemään majakalle. Majakka on yksi paikan kuuluisimmista nähtävyyksistä, joten olihan se tsekattava! Matka sujui leppoisasti maisemista nauttien ja kuvia nappaillen, en pitänyt suurempaa kiirettä. Ja näköalat eivät tosiaan olleet pahat, alkumatkasta seurailin rantsuelämää viettäviä perheitä ja aalloilla ratsastavia surffareita, ylös päästyä bongailin vedessä pulikoivaa delfiiniparvea ja ihailin maisemia. Tulin alas eri reittiä, kävelin rantaviivaa pitkin ja pidin evästaukoja biitsillä. Ei mitenkään hassumpi kävelyreissu! Keskustaan päästyäni huomasin olleeni 5 minuuttia myöhässä ja seuraava bussi hostellille meneekin vasta tunnin päästä. Rauhallista kojujen tutkintaa, ruokaostoksia ja suomalaisen matkatoimistopojun kanssa jutskailua ja aika kului nopsaan! Loppuilta menikin iltaan valmistautuessa ja Unoa pelatessa, lähdettiin neljän hollantilaisen, kahden ruotsalaisen ja minun voimin tsekkaamaan kuuluisa Byronin yöelämä, joka oli meidän kohdalla pieni floppi. Mun flunssa ei tykännyt kävelyreissusta ja isosta ilmastoinnista, musiikki ei ollut kenenkään mieleen ja edellisenäkin iltana ulkona olleet seuralaiseni eivät olleet kummoisella bilefiiliksellä, joten lähdettiin ajoissa kävelemään kotiin.

Eiliselle oli suunnitelmissa chillailua ja suunnitelmathan toteutui! Aamupalan jälkeen raahattiin ruhomme rannalle, otettiin päikkäreitä ja leikittiin aalloissa. Osalle porukasta eilinen oli myös matkustuspäivä, joten iltapäivällä suunnattiin kaikki keskustaan odottelemaan bussia ja käymään kaupoilla. Hetki ennen bussin tuloa tapahtuikin kauheita ja aiheutin suurissa määrin ihmetystä sekä hervottoman naurukohtauksen. Istuttiin kaikessa rauhassa puistossa ja syötiin timtameja, kun havaitsin vasemmalla reidelläni jotain. Sekunnin murto-osaa myöhemmin se paljastui sammakoksi, jonka seurauksena aloin (luonnollisesti) huitomaan joka ilmansuuntaan ja huutamaan epämääräisesti. Muut eivät tätä huomanneet ennen kuin ilmoitin asiasta, jonka jälkeen ihmetys vaihtuikin nauruksi eikä sympatiapisteitä paljoa herunut. Kaikessa rytäkässä mun kädestä lensi myös timtamin puolikas, mikä oli suuri menetys! Selvisin kuitenkin hengissä, vaikka olin ihan varma että kyseinen otus oli pomppinut mun vaatteisiin/ostoksiin/reppuun ja kohta se hyökkäisi uudelleen. Sammakot eivät siis ole mun ylimpiä ystäviä, kuten ei myöskään aikaisemmin päivällä ruokahetkeämme tutkimaan tullut käärme. Kunnon eläinbongailua näin viimeisten päivien kunniaksi!

Kun eläinhyökkäyksistä oli toivuttu ja jälleen yhdet heipat sanottu oli aika lähteä kokkailemaan illallista. Tiedossa oli herkkua, kanasalaattia avocadolla ja kiivillä (ylellisyyttä tonnikalapastan jälkeen). Massut täynnä pelailtiin vielä muutamat kierrokset Unoa, ennen kuin todettiin kellon olevan tarpeeksi (yhdeksän……) ja painuttiin unille. Nukkumaan en kuitenkaan päässyt, sillä pakkailin kamojani uudelleen ja seurasin uusien kämppisteni toilailuja. Neljä opiskeluelämän sankaria olivat lähteneet viettämään viikonloppua Byroniin ihan vauhdikkaissa merkeissä, kolmen aikoihin yöllä seurue rämpi takaisin ja aamukymmeneltä oli kuulemma surffitunti, taisi mennä kuin elokuvissa.

Mulla päivä alkoi jo aamukuudelta, sillä hieman ennen seitsemää hyppäsin viimeistä kertaa Greyhoundin kyytiin ja matkasin tänne Brisbaneen. Oli ihanaa olla niin aikaisin perillä, ei mennyt päivä ”hukkaan” matkustaessa! Bussista ulos astuessa tapasin mukavan saksalaistytön, joka sattui matkaamaan vielä samalle hostellille. Lyötiin siis hynttyyt yhteen, suunnistettiin keskustan läpi tänne majoituspaikkaan ja vertailtiin kokemuksia aupairina. Päiväksi tiet veivät eri suuntiin, itse suuntasin ostoksille ja hän turistikierrokselle joka mulla onkin edessä huomenna. Ilta menikin kotiin äitienpäivätoivotuksia soitellessa ja samaisen tytön kanssa jutellessa, harmi että hän lähtee jo aamulla kohti Noosaa, tultiin hyvin juttuun!

Nyt kello on tosiaan melkein kymmenen ja oon ihan valmis unille. Suunnitelmissa olisi heräillä aikaisin aamulla, kiertää muutamat (ilmaiset) nähtävyydet, nauttia lämmöstä ja hoitaa tilien lopettamiset sun muut pakollisuudet. Kohta sitä ollaankin jo Suomessa!

First week gone

Heipat täältä Airlie Beachilta! Viikko on mennyt uskomattoman nopeasti, en voi ymmärtää että oon ollu reissussa jo/vasta niin kauan. Haikein mielin huomaan päivien vähenevän, kohta ollaan jo kotona. Mulla on tässä kirjoitettuna tunnelmia sunnuntailta, kun hengasin Mission Beachilla rauhallisessa hostellissa yhden yön verran. Varoitan, tästä tuli aikamoinen kilometripostaus!

Hyvää iltaa täältä pienestä Mission Beachin kaupungista/kylästä. Matkustin tänne tänään aamulla Cairnsista ja olin kyllä lievästi yllättynyt kun astuin bussista ulos: ei ihmisiä. Ollaan ihan landella! Tai siis, onhan täällä ihmisiä siellä täällä ja autoja menee mutta kun on kerinnyt tottua edes jonkinlaiseen ihmisvilinään niin onhan tämä tyhjää. Asiaan vaikuttaa tietysti myös sunnuntai, mikään paikka ei ollut auki joten ihmiset eivät myöskään olleet kaupoilla tms.

Mission Beach on tällainen pieni kyläpahanen pari tuntia Cairnsista etelään. Reppureissaajien matka tänne käy yleensä laskuvarjohyppyjen perässä, eipäs täällä paljoa muuta olekaan tehtävissä. Meno on tosi chilli, tämän yön majoitun tällaisessa pienessä hostellissa jossa perinteiset aussibiisit tai didgeridoo soi.  Työntekijät hengailevat asukkaiden kanssa lähes koko ajan eikä menoa häiritse basson jumputus tai autojen kaasuttelut. Ihan rennon letkeää menoa siis mutta en silti haluaisi jäädä toiseksi yöksi!

Koko päivä on mennyt hieman väsyneissä tunnelmissa, sillä lauantaina oli pitkä päivä. Heräsin 11 tunnin yöunien jälkeen edelleen hieman väsyneenä mutta päätin kuitenkin lähteä pyörimään kaupungille. Kävelin päättömästi Cairnsin keskustassa, tsekkasin sekä marketin että laguunin ja nappasin itselleni vedenkestävän kertakäyttökameran Whitsundaysin reissua ajatellen. Kaupunkikierrokselta palattuani kokkailin tonnikalapastaa ja nautiskelin sen terassin (silti liian kuumassa) varjossa. Täällä ei kyllä hiki pääse kuivamaan tai varpaat paleltumaan!

Ja kuten yleensä, kiirehän siinä sitten tuli. Mulla oli illaksi varattuna lippu Party Bussiin, joka kuljetteli meitä läpi Cairnsin parhaiden menomestojen kaksikerroksisessa bussissa. Tapasin heti alussa kolme tosi mukavaa jenkkityttöä, joiden kanssa tulikin koko ilta reivattua! Oli tosi hauskaa, tapasin paljon ihmisiä, osallistuin kisoihin ja nauroin maha kippurassa. EI kaduttanut yhtään lähteä vaikka aikaisemmin arvoinkin hieman, sillä tänään oli tosiaan lähtö puoli kahdeksalta.

Aamulla bussiasemalle suunnistaessa saattoi kyllä hieman mietityttää että miksen nukkunut muutamaa tuntia enemmän, mutta pienet torkut yllättävän mukavassa bussissa saivat fiiliksen kohoamaan. Kunnes saavuttiin määränpäähän eli Mission Beachille. Asiaa ei parantanut yhtään se fakta ettei täällä ole verkkoa! Mulla ei siis toimi kännykkä muutoin kuin wifin avulla, oli oikein kiva huomata asia siinä vaiheessa kun koitin soittaa Amandalle että missäs tytöt menee, milloin nähdään? Asioilla on onneksi tapana järjestyä ja niin kävi nytkin, juuri hetki sitten saattelin roadtrippaajat takaisin uskollisen Toyotansa luo ja vilkuttelin heipat.

Aamupäivä meni tosiaan wifin perässä juostessa, istuin muutaman tunnin erään resortin ruokailutilassa säätämässä kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Lopulta päätin raahata itseni laukkuineni päivineni lähimmälle hostellille, josta luojan kiitos löytyi vapaa sänky ja ilmainen wifi. Tunnin päiväreippailua lukuun ottamatta täällä onkin tullut hengailtua koko päivä, nyt illalla Aman, Miran ja heidän reissukavereidensa kanssa. Mulla kävi myös hyvä tuuri ja sain huonekamuikseni kaksi mukavaa Hollannista kotoisin olevaa tyttöä, joiden kanssa aika on kulunut ihan reipasta tahtia. Saatiin myös nauttia aina tervetulleesta ilmaisesta BBQ:sta, sillä hostelli päätti tarjota meille dinnerin! Gourmee ”hampparit” koostuivat iki-ihanista valkoistakin valkoisemmista leivistä ja makkaroista, nam. Mutta kun budjetissa pyritään pysymään niin ilmaiselle ruoalle ei sanota ei!

Nyt handlaan (toivottavasti) pyykit, järkkäilen kamat kasaan ja lähden unten maille. Huomenna tiedossa on 8h bussissa istumista, toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä saavani luettua edes jonkin verran pääsykokeisiin! Pitää koittaa potkia itseä hieman takamukselle niin jospa se tästä. 

29.4 Airlie Beach

Huhhuh millainen viikko mulla onkaan takana! Maanantai tuli istuttua bussin penkissä, torkkuen ja pääsykokeisiin lueskellen. 8h vierähti yllättävän nopeasti, sain sopivasti tilaa itselleni ja penkit olivat bussi-mittapuulla tosi mukavat! Toistaiseksi siis mun kokemukset Premierin busseista on ollu hyviä enkä (vielä) oo saanu ekstrahintaa ylimääräisestä laukusta (koputan puuta…). Matkattiin hostellille brittiporukan kanssa ja päästiin jopa samaan huoneeseen nukkumaan eli huonetoverit oli ihan jees! Ilta hurahti dinneriä kokkaillessa ja ihmisten kanssa jutellessa, vastaan tuli jopa yksi suomalainen tyttö, jonka kanssa oli kiva höpistä.

Tiistaihin heräsin jännittyneenä ja aikaisin. Kaupasta hieman evästä päivän ajalle, chekkaus botskille, pakkausta ja tulevien päivien kuvittelua. Hostellilla törmäsin kahteen samalle laivalle tulevaan brittityttöön, joiden kanssa hengailin ennen lähtöä. Puoli kahden aikaan tavattiinkin koko reissupoppoo matkatoimiston edessä, hypättiin bussiin ja ajettiin satamaan. Ensinäkemältä Clipperi vaikutti hieman pienemmältä kuin kuvissa mutta hyvin me kaikki 44 reissaajaa sinne mahduttiin!

Sinä iltana purjehdittiin pieni matka sopivaan lahteen, joka toimi meidän majapaikkana ensimmäisen yön. Laskettiin pienemmästä liukumäestä, hypittiin veteen (tein takaperinvoltin!!!) ja tutustuttiin toisiimme. Syötiin maukasta dinneriä, pelailtiin pelejä ja ihailtiin vedessä leikkiviä delfiinejä.

Keskiviikko alkoi aikaisella herätyksellä, sillä miehistö huuteli meidät aamupalalle puoli seitsemältä. Hieman tankattuamme jatkettiin torkkumista kannella laivan etenemistä katsellen. Aamun ohjelmassa oli koko saariston kuuluisimpien nähtävyyksien, Whitehaven beachin ja Hill Inlet-näköalapaikan katsastaminen. Käveltiin pienen sademetsän läpi saaren toiselle puolelle, jossa meidän silmiemme eteen avautui upea näkymä. Sää ei ollut täydellisen pilvetön koko aikaa, itse asiassa oli aika tuulista ja satoi vettä kun uitiin. Tämä ei kylläkään haitannut, sillä päästiin pelleilemään isoissa aalloissa! Ja meidän siirryttyä pois vedestä aurinko tuli esiin ja päästiin kahlailemaan kirkkaassa vedessä ja nauttimaan lämmöstä. Otettiin paljon kuvia, koitettiin tehdä ihmispyramidia useampaan otteeseen ja hengailtiin rantsussa.

Loppupäivä kului myöskin pitkälti vedessä, ensin päästiin snorklailemaan, hyppimään kannelta ja laskemaan suuremmasta ilmalla täytettävästä liukumäestä. Myöhemmin meidän tie vei syvemmälle veteen tutkimaan koralleja lähemmin, sillä päästiin sukeltamaan! Pienen ohjauksen, sopimusten kirjoittelun ja tavaroihin tutustumisen jälkeen löydettiin itsemme rantavedestä harjoittelemassa hengitystä ja muita perusjuttuja. Ennen kuin huomattiinkaan kaikki oli ok ja jatkettiin matkaa oikeasti sukeltaen kohti syvempiä vesiä. Ja kuinka upeaa se olikaan! Riutta oli kaunis vaikkei niin värikäs kuin mielessäni sen olin kuvitellut. Vajaa puoli tuntia hujahti kuitenkin nopeampaa kuin osasin kuvitellakaan,  pian mun puku täytettiinkin ilmalla ja kelluin pinnalla kuin korkki. Sukeltamista pitää päästä kokeilemaan joskus uudelleenkin! Sukeltelun jälkeen matka jatkui kohti seuraavan yön majapaikkaa upeasta auringonlaskusta samalla nauttien.

Viimeisen illan kunniaksi polkaistiin kunnon bileet käyntiin, miehistö toi meille kasan vanhoja (rumia) vaatteita, joista kokosimme toinen toistaan upeampia asukokonaisuuksia ja kisailtiin eri kisoissa. Muutaman tunnin hauskanpidon jälkeen jatkettiin tanssimista, kauniin tähtitaivaan ihailua ja delfiinien bongailua. Mukaan mahtui myös muutamat pelit ja tanssibattlet, hauskaa siis riitti!

Viimeinen päivä alkoi myös hirmuaikaisin ja matka jatkui kohti toista snorklailu/sukeltelupaikkaa. Olisin kovasti halunnut sukeltaa toisenkin kerran, olisimme saaneet ottaa jopa kamerat mukaan, mutta budjetti ei nyt tällä kertaa venynyt sinne asti. Tyydyin snorklailuun, kaloja oli vain murto-osa edellispäivän snorklailuun verrattuna mutta riutta itse oli upeampi. Nuudeleiden päällä lilluttelun lisäksi hypittiin muutamat hypyt ennen märkäpuvun riisumista viimeisen kerran.

Yhdentoista aikaan laiva ankkuroi itsensä satamaan ja oli aika siirtyä maan kamaralle (vaikka päässä heittää edelleen kuin laivassa olisi). Bussi kuljetti meidät takaisin matkatoimistolle ja oli aika suunnata valmistautumaan illan afterpartyihin. Mun tie vei kaupan ja keittiön kautta sängyn pohjalle päikkäreille, pienet nokoset oli enemmän kuin tervetulleet siinä hetkessä. Seitsemän jälkeen tavattiin suurin osa porukasta ensimmäisessä baarissa, jossa jatkettiin hyväksi todetulla pelilinjalla ja hauskaa pitäen. Myöhemmin vaihdettiin toiselle klubille, jossa ei ollutkaan yhtään ketään meidän saapuessa paikalle. Illan mittaan väki lisääntyi ja bileet parani, vaikkei musiikki ollutkaan parasta. Ihan viimeiset tunnit meni kunnolla veneporukalla reivatessa, oli niin hauskaa! Baarin mennessä (liian aikaisin) jo yhdeltä kiinni jäätiin pienemmällä porukalla hengailemaan ulos, vaelleltiin ympäriinsä ja käytiin syömässä. Pian pitikin jo sanoa heipat kaikille ihanille ihmisille, toivottavasti nähdään vielä joku päivä!

Tänään en olekaan tehnyt mitään erikoista, aamulla pakkailun ja ulos kirjautumisen jälkeen söin rauhassa aamupalaa ja kokkasin päivän ruoat. Nyt olenkin istunut tässä hostellin sohvalla parisen tuntia tätä naputellen ja kaikkea turhaa säätäen, samalla kaavalla jatketaan vielä seuraavat kolme tuntia ennen bussille lähtöä. Kuvia olisi ainakin paljon läpikäytävänä! Sovin tärskyt yhden saksalaistytön kanssa viiden hujakoille, kävellään yhtä matkaa bussipysäkille. Kuudelta hypätään Premierin kyytiin ja seuraava kohde olisikin Agnes Water/1770, jossa tarkoituksena on rentoutua ja käydä surffaamassa!

Matkajännäilyä ja viimeisiä hetkiä Mandurahissa

Enää kaksi kokonaista päivää!! En tiedä miten päin tässä oikein olisi, koitan hirveällä tohinalla multitaskata kaikkea mahdollista ja mahdotonta, kriiseillä ja intoilla kotiinpaluusta ja pyöritellä pennejä seuraavien viikkojen osalta. Haluaisin tehdä, nähdä ja kokea niin paljon mutta aika ja matkakassa rajaavat mahdollisuuksia ihan kiitettävästi. Unelmareissulle saisin pari viikkoa lisää aikaa, kivat matkakaverit roadtrippailemaan, purjehtisin Whitsundayseilla, kruisailisin Fraserilla, hyppäisin laskuvarjohypyn Mission Beachille, hengailisin Byron Bayssa hetken ja viimeiseksi nauttisin Brisbanen kaupunkielämästä ennen kotiin lähtöä. Harmi vain ettei kaikkea voi saada, sillä tuolla välillä on niin uskomattoman paljon nähtävää että parikin kuukautta humpsahtaisi helposti! Koitan nyt kuitenkin suunnitella reissua mahdollisimman hyvin jottei mikään pakkopakko-kohde jäisi näkemättä.
Torstaina mulla siis lähtee lento kohti pohjoisen trooppista Cairnsia, jossa vietänkin muutaman päivän lämmöstä nauttien ja kaikkien hehkuttamaan kaupunkiin tutustuen. Toiveissa olisi snorklailua Suurella Valliriutalla ja Daintree Rainforestissa samoilua, saa nähdä kuinka suunnitelmat toteutuvat. Lähes poikkeuksetta kaikki Cairnsissa vierailleet tutut ovat kehuneet paikkaa maasta taivaisiin, joten odotukset nyt ainakin ovat korkealla! Siellä pitäisi myös auringon paistaa ja elohopean kohota joten saatan eksyä myös nauttimaan päivästä jonnekin veden lähettyville.
Cairnsin jälkeen tieni tosiaan vie rannikkoa pitkin alas kohti Brisbanea. Toiveissa tosiaan olisi olla Brissyssä tarpeeksi aikaisin, jotta ehtisin käydä myös Byron Bayssa vierailulla mutta aika näyttää. Pitää kuitenkin hyväksyä jo tässä vaiheessa se fakta, etten tule näkemään kaikkea mitä haluaisin vaikka kuinka juoksisin paikasta toiseen.

Matka mulla taittuu tän tiedon mukaan bussilla, kohtuullisen halpa ja helppo vaihtoehto. Pyörittelen tässä muutamien firmojen/pakettien välillä enkä vielä tee mitään varauksia, annan ajatusten muhia hetkosen ennen päätöksen tekoa. En myöskään halua varailla matkoja myöskään sen vuoksi, ettei sitä koskaan tiedä jos onni potkaisee niin hyvin että löydän jonkun huipun matkaajan/seurueen joiden kanssa voisi roadtrippailla ainakin osan matkasta, jos ei jopa koko reissua. Tätä varten aion olla aktiivinen hostellilla, reppureissaajat ottavat mielellään lisää matkustajia kustannuksia jakamaan jos se vain on mahdollista.
Siinä muutamia mietteitä nyt, kun seikkailun alkuun on jäljellä 54 tuntia ja risat. Näihin 54 tuntiin mahtuu paljon tekemistä pakkailusta ja kaikkien lärpäkkeiden tulostelusta läksiäislahjojen hankintaan ja loputtomaan googletteluun. Ja pitäisi vielä kyetä nukkumaankin! Jännitys nousee kohta jo niin korkealle etten tiedä miten saisin ajan kulkemaan toisaalta nopeammin, toisaalta hitaammin. Joka tapauksessa tiedän, että tästä reissusta tulee ikimuistoinen, toivottavasti vain hyvällä tapaa!
Niin ja koitan myös tulla päivittelemään mahdollisimman usein, tosin voi olla ettei nettiä joka paikasta löydy ja kuten sanottua, aion käyttää aikani paikkojen näkemiseen enkä koneella roikkumiseen. Suunnitelmissa olisi kirjoitella wordiin vähän juttua jokaisesta päivästä ja wifin alueelle eksyttyä sitten päivittää kaikki tänne ikään kuin päiväkirjana. Tämä siis suunnitelmissa, todellisuudessa voi olla ettei konetta tule aukaistua ollenkaan! Aika näyttää. Nyt kuitenkin menen tekemään viimeisiä reenejä salille, koitan tyhjentää pään tästä tietotulvasta ja jatkaa googlettelua sitten myöhemmin.
Hyvää viikkoa kaikille!

Reissupohdintaa ja heippoja

Heippa! Mun alkuviikko on ollut täynnä laidasta laitaan vaihtelevia fiiliksiä. Toisaalta en malta odottaa täältä lähtemistä, reppureissaamisen alkua ja oman mielen mukaan vaeltamista, kotiinpaluuta ja Suomen kesää. Mutta toisaalta, tuntuu niin hullulta katsella näitä maisemia ja miettiä, etten ehkä koskaan näe näitä uudestaan. Katsoa viimeistä kertaa Lachien partion loppujuttua, kun lippu lasketaan ja "lauma vapautetaan yöunille". Moikata jo tutuiksi tulleita opettajia lapsia koulusta hakiessa ja hymyillä aina samaan aikaan koulusta kävelevälle tytölle. Pikkujuttuja, mutta veikkaisin että nämä näyt jää mun verkkokalvoille pitkäksi aikaa. 

Toisaalta taas en halua jäädä yhdeksikään ekstrapäiväksi tänne, hyppään enemmän kuin mielelläni koneeseen ja lähden kohti uusia seikkailuja! Vaikka kyllähän se jännittää, lähteä ihan oikeasti yksin reissaamaan täällä jättimäisessä Australiassa. Tänne tulohan oli siinä mielessä erilaista, että mulla oli suunnitelma ja joku siellä kentällä vastassa, en ollut yksin. Toki tuo suunnitelma oli ihan yhtä varma kuin tämä mun matkustelukin, oishan voinut käydä niin ettei kentällä olisikaan ollut ketään vastassa tai sukset olisi mennyt niin pahasti ristiin ettei tänne perheeseen olisi voinut jäädä. Silloin olisin myös ollut yksin vieraassa maassa, vielä vieraammassa kuin tämä nyt on. Kaikki kuitenkin meni hyvin, pienet mutkat nyt kuuluvat aina asiaan.

Nytkin on aivan mahdollista että homma menee päin mäntyä, möhlin jotain lentojen kanssa, kamat katoaa/pöllitään, sairastun tai on muutenvaan paska reissu. Mutta ihan yhtä mahdollista, ellei jopa todennäköistä, on että vietän elämäni ikimuistoisimmat pari viikkoa reissaten juuri niin kuin itse haluan, tutustuen sekä uusiin ihmisiin että paikkoihin ja pitäen hauskaa. Turha sitä on etukäteen murehtia ja jossitella, itketään sitten jos(kun) on aihetta. 

Oon aina uskonut kohtaloon ja että asiat menee niin kuin on tarkoitettu, kaikki kyllä lutviutuu jotenkin. Tää usko ja fiilis on vaan vahvistunut täällä ollessa, ihan oikeasti kaikesta kyllä loppupeleissä selvitään vaikkei se aina siltä näyttäisikään. Yksi pieni esimerkki asiaan on mun matkalaukku, jonka oli tarkoitus matkustaa Suomeen kaverin mukana jo muutamia viikkoja sitten mutta mutkien kautta hän ei voinutkaan viedä sitä. Nyt kuitenkin Tuuli, mun tänne perjantaina tuleva kaveri, ilmoitti tarvitsevansa ekstralaukun ja näin ratkaistiin molempien ongelmat kun hän vie mun laukun Suomeen! Tuo on nimittäin tosi hyvä laukku mutta ei vaan millään ahda itseensä tarpeeksi tavaraa, omaisuutta kun on kertynyt tässä puolen vuoden aikana ihan kiitettävästi. Painorajat eivät siis pauku vaan yksinkertaisesti tila tulee vastaan, nyt kuitenkin Tuulille laukku on passeli eikä hänen tarvi tuhlata rahaa turhaan laukkuun. Win-win, sanoisinko!

Siinä muutamia mietteitä näin tiistai-illan kunniaksi. Viikonloppu meni mukavasti Lauroja treffaillen, reenaillen ja opiskellen. Jouduin tosiaan sanomaan heipat kahdelle Lauralle, toinen jatkoi matkaansa Sydneyyn aupparoimaan ja mun paraskamu Suomesta-Laura jatkaa huomenna matkaa omalla uudella autollaan kohti pohjoista. Kävin siis sunnuntaina hänen luonaan Fremantlessa, mun piti hakea Rottnestille unohtunutta tavaraa lautalta ja päätin samalla mennä ilahduttamaan hänen työvuoroaan. Neiti baarimikon päästyä töistä kruisailtiin hänen autollaan heidän kämpilleen, käveltiin hakemaan sushia ja höpöteltiin mukavia. Nyt onkin hassua ajatella, että Laura ei kohta ole enää tuossa lähellä vaan jälleennäkemiseen on aikaa X kuukautta. Eihän me olla (tarpeeksi) usein täällä nähty, mutta kuten sunnuntaina todettiin, on ollut ihanaa tietää että toinen on siellä. Noh, puhelinlangat laulaa, varsinkin sitten kun hän saa taas hommattua krediittiä hahha!

Nyt vietetään kiireisiä päiviä, Heidi lähtee perjantaiaamuna kohti Vegasia ja sitä ennen on taas miljoona ja yksi asiaa hoidettavana auton vilkuista ja renkaista ruokashoppailuun. Ja pian onkin perjantai, muksujen lomapäivä. Päivällä suunnaksi ehkä adventure world, illalla lentokenttä ja hyppy turistioppaan saappaisiin!

Viikonloppukuulumisia ja ruokamietteitä

Heippa kaikille, täällä viettelen mukavaa tiistaipäivää massu täynnä hyvää ruokaa. Tänään onkin ollut mietintämyssy tiukasti päässä, sillä eksyin lukemaan muutamia ruokajuttuja erityisesti sokerista (jos kiinnostaa niin tästä löytyy yksi paljon ajatuksia herättänyt teksti, kommenteissa linkkejä muihinkin hyviin juttuihin). Suomessa ollessa olen kyllä tiedostanut, että sokeria lisätään vähän kaikkeen ja sitä tulee nautittua joka ikinen päivä vaikkei karkkihyllyllä kävisikään. Jogurtit, myslit, patukat, mehut ja valmisruoat, niistä kunnon herkuista nyt puhumattakaan. Sitä on siis ihan kaikkialla ja uskomattomat määrät! Täällä ollessa siihen on tullut kiinnitettyä vielä enemmän huomiota, sillä oon päässyt itse tekemään useita ostoskertoja ja uusien tuotteiden tuoteselosteita on mielenkiintoista tutkia. Kaikki tuotteet mainostetaan terveellisinä, ei lisäaineita eikä elintarvikevärejä -> täydellistä evästä lasten lounasboksiin! Mutta tuoteselosteena on jos ei heti ensimmäisenä niin vähintään toisena lisätty sokeria. Ja tätä lapset syövät joka ikinen päivä koulussa, kymmeniä erilaisia eväspatukoita, pieniä pusseja täynnä hedelmäpaloja (joissa hedelmäsokeria ja lisättyä sokeria...), leipää (joissa niissäkin usein makeutusta) ja tietty maapähkinävoita päälle! Mulla on aivot vielä niin sekaisin kaikesta etten osaa prosessoida tietoa saatika kirjoittaa sitä tähän järkevästi, mutta pointtina on mun järkytys tästä ruokakulttuurista tässä perheessä ja yleisesti. Vitamiineja ja ravintolisiä löytyy kaikkeen makuun mutta se perusjuttu on niin hukassa kuin voi ikinä olla! Enkä tosiaan ole sitä mieltä että Aussit yksin olisi kamalien ruokailutottumusten maa, ihan yhtälailla sitä Suomessakin sokeria jokaiseen suupalaan koitetaan tunkea. Kaikista eniten tässä kuitenkin järkyttää se, että lapset totutetaan makeutukseen heti vaippaikäisestä lähtien, jogurtit ja myslit esimerkiksi ovat varmasti kaikille tuttuja välipaloja. Nimenomaan välipaloja, ruokaa eli terveellistä ravintoa vaikka oikeasti kuuluisivatkin ennemmin herkkuihin. Kyllähän kaikki tietää, että suklaassa on sokeria mutta eipä sitä kukaan välipalana syökään.

Mutta nyt siirryn jäsentelemään ajatuksiani pelkästään oman pääkoppani sisään, muuten postauksesta tulisi nälkävuottakin pidempi. Perjantaina tosiaan oli hieman poikkeuksellisempi päivä, sillä autoin Amandaa ja hänen hostperhettään vahtimalla heidän tyttöjään. Mulla oli Lachie matkassa hetken aikaa, mentiin koko porukalla uimaan jo hieman ennen tyttöjen uimakoulua ja jäätiin polskimaan vielä hetkeksi tunnin loputtua. Tämän jälkeen vein Lachien isälleen ja jatkettiin tyttöjen kanssa heille loppuillaksi. Lapsikatras lisääntyi vielä yhdellä, sillä toiselle tuli kaveri yökyläilemään. Muutama tunti meni oikein nopsasti, syötiin ja touhuilin keittiössä, nauroin heidän keskusteluilleen (he mm. pohtivat hyvin kauan Jeesuksen olemassaoloa), tanssittiin kuin hullut ja pidettiin hauskaa. Tottakai mukaan mahtui myös pari potkua nenään, muutama kyynel ja ikuiset riidat musiikista mutta noin pääpiirteissään kaikki meni hyvin! Amandan ja Miran tultua kotiin lösähdettiin sängylle katsomaan elokuvaa ennen kuin kurvasin kotiin nukkumaan.
Lauantaiaamu ja päivä menikin rauhallisissa tunnelmissa kotona, nukuin mukavat yöunet, treenailin ulkona, kokkailin ja katselin netflixiä, ihan perusjuttuja siis. Illalla pistettiinkin taas nassut ojennukseen, kimpsut ja kampsut kasaan ja junalla Perthiin! Lähdettiin näyttämään Miralle kaupungin yöelämään, oltiin yötä hostellissa ja tanssittiin livemusiikin tahdissa. Sunnuntaiaamuun herättiinkin poikkeuksellisen hyvien yöunien jälkeen ja lähdettiin matkaamaan kohti Scarborough beachia, elohopea kipusi nimittäin taas 40 asteen tuntumaan eli rantapäivä oli ainoa vaihtoehto. Haettiin lähicolesista ihanat aamupalaeväät, kyllä maistui kunnon täytetty sämpylä taivaalliselta kun sitä on viimeksi ikuisuuksia sitten syönyt. Pompittiin superisoissa aalloissa, kärvennyttiin superpolttavan auringon alla ja pelailtiin korttia jokunen tunti ennen poislähtöä. Matka vei jälleen kerran ikeaan, sillä Mira tarvitsi perusjuttuja kuten pyyhkeen reissausta varten. Tästä saatiin kuitenkin oikein hyvä syy käydä nauttimassa lihapullat vielä viimeisen kerran yhdessä, hyvästi ikeareissut tältä erää!

Eilen palattiin takaisin arkeen töiden muodossa, taksi jatkoi ajoaan ja pyykkikone lähti hurraamaan. Ystävämme arska jaksoi taas porottaa kunnolla joten päädyttiin lillumaan Amandan altaalle hetkeksi, ihanasti alkaa rusketus syventymään. Ilta lasten kanssa menikin yllättävän helposti, kummallakin oli hyvä päivä. Amanda ja Mira saapuivat vielä myöhemmin leffailemaan meille, tosin itsellä katsominen jäi vähän puolivaloilla suoritetuksi. Uniaikaa jäi taas liian vähän, joten tänään oli otettava sitä kiinni pienten päikkäreiden muodossa. Kävin myös tekemässä superin kinttutreenin salilla, niin hyvä fiilis! Nyt kello onkin jo puoli neljä ja saan poikkeuksellisesti istua vieläkin tässä koneella, sillä Heidi haki Lachien koulusta ja Jazzilla on joku kerho joten hänet pitää noutaa joskus viiden hujakoilla. Enemmän vapaata mulle, ei valituksia!
Eilen tapahtui vielä yksi ihana juttu, sillä Lachie sanoi mulle jotain niin symppistä että melkein piti pari kyyneltä tirauttaa. Hän siis ikävöi kovasti äitiään aina kun Heidi on töissä ja monesti tällöin ollaan puhuttu siitä kun mä olen täällä ja tietysti ikävöin omia vanhempianikin jne. Nyt ajettiin kaikessa rauhassa kotiin partiosta, kun hän yhtäkkiä sanoo "Mirva I’m so sorry that you don’t get to see your mom every day" (eli suomennettuna olen pahoillani kun et näe äitiäsi joka päivä). Vaikka välillä tuo poika ottaa kunnolla aivoon niin näinä hetkinä kadun joka ikistä ikinä päähäni eksynyttä pahaa ajatusta hänestä.

Ajatuksia

Parannusta huomattavissa, postausväli venyi vain neljään päivään! Onhan se nyt kuitenkin paljon, ehtisihän sitä tulla jotain raapustelemaan parinkn päivän välein kunhan vain jaksaisi, viitsisi ja suostuisi uhraamaan ne päikkärihetket. Tässä mä nyt kuitenkin olen, istuskelen keittiössä sormet näppiksellä  harhaillen ja toivon ettei ulkona riehuva hullu tuuli vie koko mökkiä mukanaan. 

Alkuviikko on hurahtanut mukavan nopeasti ohi, päivät menevät treenaillessa (oon saanu myös treenikamun Amandan aloittaessa mun salin viikon ilmaisen kokeiluajan!!) ja kotona pyöriessä ja lasten päästyä koulusta on aika kuskailla harrastuksiin (niihin muutamaan mitä näillä on, edelleenkin hämmästelen kuinka vähän. Onneksi itse on saanut kokeilla vaikka mitä ja nähdä kavereita myös vapaa-ajalla!). Iltaisin meillä on myös Lachien kanssa ollut Pirates of the Caribbean-maratoni edelleen meneillään, joten ollaan päästy syventymään merirosvojen maailmaan aina hetkeksi ennen uniaikaa.

Ja se uniaika. Mietin ensin että uskaltaako tästä tänne blogiin kirjoittaa, onko liian henkilökohtainen asia mutta koska tässä nyt näpytellään niin päädyin kirjoittamaan. Lachien uniongelmat alkoi tuossa ihan muutama viikko sitten, aika tuore juttu siis. Ennen tosi helposti nukkumaan mennyt ja hyvin nukahtanut poika ei halunnut nukkua omassa sängyssään, halusi jonkun muun (äidin) viereen aina. Kun tämä ei joka yö onnistunut, raahattiin patja siskon huoneen lattialle. Siirrettiin omaa sänkyä, nukuttiin sen alla olevalla vieraspatjalla. Kysellään joka ikinen ilta että mihin minä menen ja joka ikinen ilta vastaan olevani joko keittiössä, kodinhoitohuoneessa, kylppärissä tai omassa huoneessa. Vakuuttelen olevani täällä, mihin mä nyt yhdeksän aikaan lähtisin. Sanotaan useita kertoja hyvää yötä, rampataan vessassa ja "täyttämässä" täyttä vesilasia (jossa on kuulema huonoa vettä). Pyydetään mua istumaan sängyn reunalla kunnes saa unta (mikä olisi ihan ok silloin 8 aikaan, mutta kun mut herätetään keskellä yötä istumaan niin eihän se kivaa ole). Keskellä yötä myös koputellaan mun oveen koska "halusin vain sanoa hyvää yötä". Siis kello 3.28 aamuyöstä, kuten viime yönä. 

Näen nyt sieluni silmin porukat ja mummun siellä nauramassa mulle koska itsehän olin samanlainen pienempänä. Joo tiedän, ei tämä ole mitään supererikoista käytöstä lapselta, mutta kyllä se ihmetyttää kun tämä on alkanut ihan yhtäkkiä, ennen kun ei mitään ongelmia nukkumisen kanssa ole ollut. Ja kun itsellä on toisaalta aika ristiriitaiset fiilikset tästä, tottakai haluaisin auttaa ja autankin, mutta en vain tiedä mitä tässä voisi tehdä. Jos kyseessä olisi mun lapsi niin toimisin kuten mua kohtaan toimittiin eli sanoisin "kyllä se uni tulee kunhan odotat, mieti kivoja juttuja äläkä panikoi. Ja nuku vaikka valot päällä jos pelottaa." Mutta kun kyseessä ei ole mun muksu, eli ei ole mun asiani päättää toisen unikoulusta.

Ja kuten Amandalle eilen totesin, mä oon vaan aupair. Joo, tulin tänne hoitamaan lapsia ja sitä teen. Mutta tulin tänne avuksi, en 24/7 valmiina olevaksi äidin korvikkeeksi. Tässä uniongelmassa on ihan varmasti taustalla jotain muutakin, mutta en vain tiedä/tajua sitä, eikä hän mulle sitä kysymisestä huolimatta sano. Ja ihan varmasti hommaa pahentaa tämä äidin muualla olo, sillä poika on aika kiintynyt Heidiin. Koko homma on hirveän monimutkainen, sillä on vaikea löytää kaikille sopivaa ratkaisua. Työreissut on hostäidille tärkeitä monellakin tapaa, hienoja osoituksia kovasta työstä ja tässä tapauksessa myöskin hänen uuden Sydneyn tiiminsä asioiden hoitamista. Ei mitään pelkkiä hupireissuja siis. Ja lapset kyllä tietää sen ja he sanovatkin olevansa ylpeitä äidistä, mutta silti, "eipä äidin tarvitsisi koskaan lähteä mihinkään". Ja jos ottaa munkin näkökannan tähän niin onhan tässä ihan sikana vastuuta. Ei se onneksi stressaa/tunnu päivien aikana, mutta kun alkaa kunnolla miettimään niin mä oon kuitenkin 19-vuotias nuori, joka on tuntenut nämä muksut 5kk josta ollut kohta 3viikkoa heidän kanssaan yksin kaikkia lankoja käsissä pitäen. Tiesin kyllä tähän lupautuessani olevani myös yksin lasten kanssa, kaksi viikkoa huhtikuussa. Tämä Sydneyn reissu tuli uuden tiimin myötä ekstrana ja lasten oli tarkoitus lähteä mukaan Havaijille. Asiat eivät aina mene kuten suunniteltu ja tilanne on nyt mikä on eikä sille mitään voi, mutta kyllähän se vähän aina mietityttää. Lastenkin kannalta, 5kk on kuitenkin aika lyhyt aika oppia tuntemaan ja olen vain  yksi monista aupaireista.

Mutta nyt päätin lopettaa synkemmän tekstin ja siirtyä vähän iloisempiin juttuihin! Sillä vaikka päiviin mahtuu paljon huolia ja murheita ei tämä arki mitään kamalaa ole. Lasten kanssa yksin oleminen on ihan ok, suurin ongelma on tosiaan tuo nukkuminen ja se, että olen "sidottu" kotiin iltaisin. Onneksi tänne saa kuitenkin kutsua kavereita ja ollaankin Amandan kanssa katseltu netflixiä ja syöty terveellisiä herkkuja lasten mentyä nukkumaan, en ole siis ihan yksin omassa huoneessani nyhjöttänyt. Iltoihin on myös mahtunut ihania kävelyjä rannalla Lachien ja Pollyn kanssa, soittelua kotiin ja pitkä kylpy. Tuo koira on kyllä aivan ihana otus, tulee nyt jo kyynelet silmään kun miettii eron hetkeä. Aamuisin hän tulee raapimaan mun huoneen ovea tai laukkaa korvat lepattaen heti mun luo oven avattuani. Leffaa katsoessa pieni löytää nopeasti hyvän asennon mun mahan päältä ja vaatii rapsutuksia. Söpöliini ♥

Ainiin, mun kameran muistikortti meni rikki joten uusia kuvia ei tipu ennen uuden hankkimista. Byhhyy, rahaa vaan palaa mutta minkäs teet, muistikortti on kuitenkin ostettava. Tässä siis syy postauksen kuvattomuuteen!

76/77/78

Mitä ihmettä, nyt on jo joulukuu?? Kuinka nopsaan aika voikaan kiitää, justhan mä tänne tulin! Ensi tiistaina tulee 12 viikkoa eli kolme kuukautta täyteen, hommasta melkein puolet on siis kohta historiaa. Lapsilla on viimeinen koulupäivä perjantaina ja siitä se ilo sitten alkaakin, kaikki päivät töitä. Onneksi on tiedossa myös muutamia kivoja reissuja, matka Busseltoniin kahden viikon päästä ja sitä seuraavan viikonloppuna väki kerääntyykin papan holidayhouselle North Yanderupiin. Ja sitten tuleekin jo joulu, jota odotellan innolla. Huomaa kyllä, että juhla alkaa lähenemään, sillä jotkut talot ovat nyt jo pistäneet pihan täyteen surffipukkeja ja poroja. Täällä taitaa olla sellainen "kaikki tai ei mitään"tyyli, sillä halloweeninäkin talot olivat joko kunnolla koristeltuja tai sitten koristeita ei näkynyt missään. Ja joulun jälkeen me Amandan kanssa hypätäänkin koneeseen ja suunnataan kohti Sydneytä! En malta odottaa, niin paljon kivaa edessä.
Tämä alkuviikko on mennyt mukavaa tahtia, päivät kuluvat nopsaan ja lapset ovat olleet kivoja (koputan puuta!) Eilen päivällä mentiin Amandan kanssa kasvohoitoon, jonka voitin arvonnasta. Meitä hoiti kaksi ihanaa mummelia, jotka papattivat koko hoidon ajan kaikkea mukavaa. Toinen niistä jäi erityisesti mieleen, hän oli 17-vuotiaana Sloveniasta Ausseihin tullut nainen, joka hoki joka välissä christmas!, sillä hänen mielestään joulu, ilon ja antamisen juhla, pitäisi olla joka päivä. Hän myöskin kertoi näkevänsä meidän tulevaisuuden valoisana ja kaikki ovet ovat vielä avoinna. Hämmentävin/paras hetki oli kuitenkin se, kun hän sanoi näkevänsä minut opettajana tai lukemassa psykologiaa,juuri niitä juttuja joita itse itsellenikin olen kaavaillut. Mitään en ollut aiheesta hänelle ennen tuota maininnut, joten tämä oli tosi hämmentävää... Meillä oli kuitenkin tosi mukava parituntinen näiden naisten kanssa, ihana kuulla monenlaisia tarinoita!

Illalla teeballin ja muiden töiden jälkeen pyöräytettiin Amandan kanssa terveellisempää banana breadia, joka ei kyllä ulkomuodoltaan onnistunut. Tehtiin tämä tosiaan terveellisemmän ohjeen mukaan, mutta tajuttiin liian myöhään, ettei meillä olekaan mantelijauhoja. Täällä kaupat menevät tosi hassun aikaisin kiinni viikolla joten perus ruokakaupoista ei ollut apua. Amandan lähellä on yksi markettityylinen kauppa, joka oli kyllä auki mutta jauhohylly ammotti tyhjyyttään mantelijauhojen kohdalla. Onneksi on google, pian selvisi että ne voisi korvata jauhetuilla digestive-kekseillä. En tiedä vaikuttiko asiaan enemmän jauhojen muutos vai astian erilaisuus, mutta banskuleivästä ei tullut ehkä ihan yhtä kuohkeaa kuin odotin. Hyvää se kuitenkin oli, ainakin mulle kelpasi tosi hyvin!Ja ilmeisesti muillekin, sillä tänään siitä ei ollut enää murustakaan jäljellä. Pitää kyllä kokeilla uudelleen oikeilla jauhoilla ja erilaisella astialla joku kerta!
Tänään olikin ennsteiden mukaan viimeinen lämmin (eli noin 30 astetta) päivä, joten siitähän piti sitten nauttia! Lilluttiin Amandan kotona olevassa pikkualtaassa jokunen tunti aurinkoa palvoen, tällä kertaa säästyin myös palamiselta! Huomaa kyllää heti pienenkin eron lämpötilassa, tämä huone on ollut tänään tuskallisen kuuma. Pitää kyllä ehkä harkita tuulettimen hankintaa kesän tullessa kunnolla. Ilta meni  töissä ja salilla, nyt kello onkin jo taas aivan liikaa ja unille pitää mennä hetimmiten!

Ajatuksia

Ajattelin tulla nyt kirjoittelemaan tällaista ajatusvirtaa kun kerrankin on hieman aikaa ja motivaatiota kirjoitella. Nyt on tämän viikon ensimmäinen hieman rauhallisempi päivä, sain äsken vietyä lapset kouluun eikä tässä ole mitään suurempia töitä tiedossa päivän ajalle.
Oon nyt ollut täällä viisi viikkoa ja päivän. Toisaalta niin paljon mutta toisaalta niin vähän. Välillä sitä miettii, että aika on mennyt hirveän nopeaa enkä ole tehnyt mitään. Viimeiset muistot Suomesta, yöllä bussissa istuminen, Helsinki-Vantaalla seikkaileminen, Lontoossa pikkupojalle naureskelu, lentokoneen ihmeellinen puuro, vieressä olevat matkustajat, Hong Kongin kauniit maisemat, Perthin valot ja matka lentokentältä tänne kotiin. Niin paljon muistoja, joista on jo niinkin kauan mutta kuvat ovat vielä selvinä mielessä. Puhumattakaan kaikista hetkistä täällä, ensimmäiset kävelyt rannalla, kaikki synttärijuhlat, Royal Show ja eka reissu Perthiin. Ja tietenkin Amandan tapaaminen, oikeasti ollaan tunnettu vasta muutama viikko, kun se tuntuu niin paljon pidemmältä ajalta.

Ja sitten se paljon puhuttu ja pelätty koti-ikävä...En sanoisi, että mulla on koti-ikävä vaan kaipuu. Jos saisin pakata kimpsut ja kampsut juuri nyt ja lähteä otiin, en tekisi sitä. Haluaisin vain käydä siellä, haistella syysilmaa, istua hetken hirvipassissa, syödä mummun lihapullia, köllötellä omissa muumilakanoissa, syödä ruisleivän, pukeutua ihaniin syysvaatteisiin ja katsella kotia ihan eri silmin. Ja tietenkin, haluaisin niin kovasti halata perhettä ja ystäviä. Rapsuttaa koiria enemmän kuin koskaan.

Mutta vaikka tällä hetkellä, tätä kirjoittaessa ja noita asioita miettiessä haluaisin tehdä ne niin kovasti, että olisin melkein valmis käyttämään ne lentoliput, tiedän sen olevan väärä päätös. Täällä on vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa että olisi todella typerää lähteä pois. Olla nauttimatta tästä uskomattomasta mahdollisuudesta, mikä mulle on suotu. Vähän väliä saakin miettiä, että minä oikeasti asun Australiassa, olen asunut jo yli kuukauden ja monta on vielä edessä. Mitä ihmettä? Tästä on unelmoitu lukemattomia kertoja muiden vaihtari- ja aupairtarinoita lukiessa, u s k o m a t o n t a !
Kyllähän täällä ottaa monet asiat päähän vähän väliä, pääasiassa lapset ja ruokakulttuuri. Mutta nämä eivät ole mitään yllättäviä tai maata kaatavia juttuja, toiset ihmiset tulevat aina olemaan välillä ärsyttäviä eikä kaikkialla syödä samalla tavalla kuin kotona, minkäs sille teet. Ei pitäisi vaan antaa näiden kasvaa liian suuriksi ärsytyksiksi, pitää muistaa asioiden oikea perspektiivi. Mutta jo tänä aikana klisee pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle on osoittautunut 101% todeksi. Pitää vain vielä katsella asioita täältä kaukaa jotta näen ne sitten kotona todella hyvin.
Huh, kylläpäs tuntui hyvältä kirjoittaa vain ajatuksia ylös, helpotti suunnattomasti. Enkä nyt halua, että kukaan saisi tämän tai viimeaikaisten postausten perusteella sitä kuvaa, ettei täällä olisi kaikki ihan hyvin, sillä asiat on ihan mallillaan. Ei mitään suurempia ongelmia, kunhan vain ajatukset pyörivät päässä välillä niinkin nopeasti ettei niistä saa selkoa ilman kirjoittelua.

34&35,kaksi huonoa maanantaita

Hellurei vain täältä sängyn pohjalta. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet aussiaikojen huonoimpia, huono olo sekä pääkipu ovat olleet superkiireen lisäksi mun kavereina. Perhe tuli tosiaan su-ma-välisenä yönä kolmen aikoihin kotiin, joten lapset nukkuivat aamulla hieman ja toinen meni kouluun vasta päivällä. Vaikka he nukkuivatkin hieman pidempään aamulla, oli koko reissupoppoo aikas väsynyttä eilen, mikä aiheutti kaikkea pientä nahistelua ja ärsyttävää kitinää koko päivän ajalle. Kierrätin eilisen aikana varmaan melkein koko talon vaatevarastot pyykkikoneen läpi, tai ainakin siltä se tuntui. Ei siis ehtinyt missään vaiheessa pysähtymään, joten meikäläinen ei kyllä ollut parhaalla mahdollisella tuulella kipuilujeni kanssa. Aivojen toimintaa kuvaa myös se, että lähdin hakemaan Lachieta partiosta mun uusilla flamingotossuilla. Ostin sellaiset tänne sisäkäyttöön, sillä ne on helppo vain tökätä jalkaan tarpeen iskiessä (ja onhan ne nyt syötävän söpöt!) Ja kuinka ollakaan, havaitsin olevani partion pihalla tossukat jalassa! Noh, saatiimpas hyvät naurut.

Päivän parhaiksi hetkiksi voisikin sanoa aamun rennon lenkin, tuliaisten saamisen (sain ihanan, pehmoisen, pinkin Australia-kenguruhupparin ♥) ja nukkumaan meno. Ristiriitaiset fiilikset on kotoa tulleeseen pakettiin, sillä sen ihana sisältö, levy Fazerin sinistä, joutuu kummittelemaan laatikossa vielä neljä päivää! Paketti tuli siis juuri meidän uuden herkkulakon ensimmäisenä päivänä, itsekuri testaukseen heti alusta saakka. Hyvin kuitenkin selvisin, siellä se edelleen kokonaisena nököttää!
Tänään noustiin myöskin väärällä jalalla huonosti nukutun yön jälkeen. Oon aina saanut kehuskella kaikille mun hyvillä unenlahjoilla, joten näiden huonompien aikojen yllättäessä tulee aina suuuuri shokki. Näin painajaisia, heräilin vähäväliä ja sitä rataa. Lasten kouluun viemisen jälkeen sain kuitenkin mennä takaisin unille, mikä vei väsyn pois! Päivä kului toimistohommissa nopsaan ja lasten koulusta hakeminen tuli yllättävän pian. Tässä ei ehdi oikein mitään tehdäkään, sillä kun sain välipalat laitettua, syötyä ja siivottua olikin aika lähteä viemään Jazzia harrastuksiin ja nyt istunkin täällä huoneessani kirjoittamassa. Kohta pitäisi lähteä hakemaan tyttö kotiin, tehdä ruokaa, suunnata salille ja sitten Amandalle leffailemaan. Kiirettä pukkaa!
Nuo höpinät kirjoittelin tosiaan muutama tunti sitten, nyt istuskelen myöskin tässä sängyllä mutta suuntana on unten maailmat. Kävin salilla hieman hikoilemassa, päätin pitää kevyehkön viikon joten ohjelmassa oli ihan vain aerobista liikkumista. Sieltä kaarsin suoraan Amandalle leffailemaan ja matkalla tapahtui jotain, mitä olen odottanut jo kuukauden, näin nimittäin kenguruja!! Siinä ne rauhassa söivät ja pomppivat, piti oikein pysähtyä ottamaan kuvia. Pari tuntia myöhemmin kotiin ajaessa toverit olivat vaihtaneet toiselle puolelle tietä mutta siinä ne edelleen syöpöttelivät.

Ps pahoittelut edelleen näistä huonoista puhelinkuvista, voisi koittaa aktivoitua järkkärin kanssa ja raahata sitä mukana useammin!

Day 17

Ei muutaku luojan kiitos on perjantai! Takana jotenkin niin kuluttavan raskas viikko että pari vapaapäivää kuulostaa enemmän kuin tervetulleilta. Tänään vietettiin Lachien kanssa päivä Royal Showssa. Tarkoituksenahan oli mennä sinne samalla kokoonpanolla kuin tiistaina, äidit vain jäisivät pois. Noh, toisten suunnitelmat muuttuivat eikä Jazz halunnutkaan lähteä matkaan, joten mentiin sitten kahdestaa. Aamulla jo olin hieman huonolla tuulella, lenkin jälkeen meinasin nukahtaa pystyyn ja junassa torkuinkin hetken. Päivä meni sinänsä ilman suuria kiukutteluja, muutamat väittelyt kuuluivat luonnollisestikin asiaan muttei mitään sen suurempaa. Osaksi tähän vaikutti varmasti se, että kävelin kiltisti pojan perässä sinne, mihin hän halusi omat rahansa upottaa. Istuskeltiin hetki areenan liepeillä syöden, monopolia pelaillen ja heposia katsellen, mutta muuten koko päivä tuli kyllä käveltyä ympäriinsä. Päivä oli onneksi aika pilvinen, joten ei tarvinnut murehtia niin paljoa vedestä tai auringosta, varsinkaan kun tämä poju ei suvaitse muiden levittävän aurinkovoidetta ja itse levittäessähän sitä menee välillä vähän epätasaisesti mihin sattuu...
En tiedä, nyt on jotenkin tosi sekava ja mitäänsanomaton fiilis. Varmasti johtuu väsymyksestä, koko ajan tulee niin paljon kaikkea uutta että energiaa kuluu paljon enemmän kuin normaalisti, 7-8h yöunet ei meinaa riittää. Tämä kaikki tuntuu jotenkin niin sumuiselta, en tiedä odotinko vahvempia tunneskaaloja mutta nyt ollaan menty aika tasaisella linjalla. Välillä tulee ajateltua, että on vielä puoli vuotta edessä, välillä se on jo kaksi viikkoa takana. Kaikki mietityttää: miten aika tulee menemään, milloin iskee kunnon koti-ikävä, milloin tulee ensimmäiset "ongelmat" perheen kanssa, alkaako kaduttamaan, miltä lähestyvä joulu tuntuu ja kuinka pitkäksi aikaa salijäsenyys kannattaa ostaa? Pienempiä ja suurempia juttuja, mutta niitä minä täällä pohdiskelen.
Viikonloppu mulla on siis vapaata, lähdetään huomenna Perthiin ja ollaan yö hostellissa muiden au pairien kanssa. Sunnuntaina mulla onkin synttärit ja tehdään jotain luultavasti tämän suomalaisen aupairin perheen kanssa yhdessä, en tarkkaan tiedä, näkee sitten. Ensi viikko on edelleen lasten lomaviikko, sillä erolla että pojalla on t-ball-leiri, joten Jazz on kovasti puhunut "tyttöjen viikosta", saas nyt nähdä mitä tulee tehtyä. Perjantaina nämä lähtevätkin Queenslandiin, joten mulla on monta päivää omaa aikaa! Pitääkin pistää facebookiin ilmoitus, jospa saisi joitakin lapsenvahtihommia sille aikaa.

Semmoisia kuvattomia juttuja tällä kertaa, hyvää viikonloppua kaikille!