Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Eläimellistä menoa Byronissa

Helou! Pienen radiohiljaisuuden jälkeen koitan taas kasailla ajatuksia viime päivistä ja niiden ohjelmasta. Viimeksi kirjoittelin Noosassa, jossa olin neljä päivää sitten keskiviikkona. Nyt on jo sunnuntai, tällä hetkellä sijaintina on Brisbane ja välissä on vietetty kolme mahtavaa päivää kuuluisassa Byron Bayssa. Torstaina oli tosiaan taas vaihteeksi matkustuspäivä, Premier kiidätti mut (viimeistä kertaa) Byroniin. Saavuin sinne iltapäivällä ja ehdin hieman tutustua keskustaan ja käydä ruokakaupassa ennen hostellille vievän shuttlebussin lähtöä. Huoneeseen päästyä tutustuinkin naapuridormin tyyppeihin, sillä tein yllätyshyökkäyksen heidän puolelleen naurua hetken kuunneltuani. Ja hyvä että teinkin, silloin tapasin kaksi hollantilaistyttöä sekä ruotsalaisen pariskunnan ja muun muassa heidän kanssaan tuli vietettyä aikaa Byronpäivien aikana.
Perjantaina oli ensimmäinen kokonainen päivä Byronissa, jonka starttasin heti aamusta lähtemällä kävelemään majakalle. Majakka on yksi paikan kuuluisimmista nähtävyyksistä, joten olihan se tsekattava! Matka sujui leppoisasti maisemista nauttien ja kuvia nappaillen, en pitänyt suurempaa kiirettä. Ja näköalat eivät tosiaan olleet pahat, alkumatkasta seurailin rantsuelämää viettäviä perheitä ja aalloilla ratsastavia surffareita, ylös päästyä bongailin vedessä pulikoivaa delfiiniparvea ja ihailin maisemia. Tulin alas eri reittiä, kävelin rantaviivaa pitkin ja pidin evästaukoja biitsillä. Ei mitenkään hassumpi kävelyreissu! Keskustaan päästyäni huomasin olleeni 5 minuuttia myöhässä ja seuraava bussi hostellille meneekin vasta tunnin päästä. Rauhallista kojujen tutkintaa, ruokaostoksia ja suomalaisen matkatoimistopojun kanssa jutskailua ja aika kului nopsaan! Loppuilta menikin iltaan valmistautuessa ja Unoa pelatessa, lähdettiin neljän hollantilaisen, kahden ruotsalaisen ja minun voimin tsekkaamaan kuuluisa Byronin yöelämä, joka oli meidän kohdalla pieni floppi. Mun flunssa ei tykännyt kävelyreissusta ja isosta ilmastoinnista, musiikki ei ollut kenenkään mieleen ja edellisenäkin iltana ulkona olleet seuralaiseni eivät olleet kummoisella bilefiiliksellä, joten lähdettiin ajoissa kävelemään kotiin.
Eiliselle oli suunnitelmissa chillailua ja suunnitelmathan toteutui! Aamupalan jälkeen raahattiin ruhomme rannalle, otettiin päikkäreitä ja leikittiin aalloissa. Osalle porukasta eilinen oli myös matkustuspäivä, joten iltapäivällä suunnattiin kaikki keskustaan odottelemaan bussia ja käymään kaupoilla. Hetki ennen bussin tuloa tapahtuikin kauheita ja aiheutin suurissa määrin ihmetystä sekä hervottoman naurukohtauksen. Istuttiin kaikessa rauhassa puistossa ja syötiin timtameja, kun havaitsin vasemmalla reidelläni jotain. Sekunnin murto-osaa myöhemmin se paljastui sammakoksi, jonka seurauksena aloin (luonnollisesti) huitomaan joka ilmansuuntaan ja huutamaan epämääräisesti. Muut eivät tätä huomanneet ennen kuin ilmoitin asiasta, jonka jälkeen ihmetys vaihtuikin nauruksi eikä sympatiapisteitä paljoa herunut. Kaikessa rytäkässä mun kädestä lensi myös timtamin puolikas, mikä oli suuri menetys! Selvisin kuitenkin hengissä, vaikka olin ihan varma että kyseinen otus oli pomppinut mun vaatteisiin/ostoksiin/reppuun ja kohta se hyökkäisi uudelleen. Sammakot eivät siis ole mun ylimpiä ystäviä, kuten ei myöskään aikaisemmin päivällä ruokahetkeämme tutkimaan tullut käärme. Kunnon eläinbongailua näin viimeisten päivien kunniaksi!
Kun eläinhyökkäyksistä oli toivuttu ja jälleen yhdet heipat sanottu oli aika lähteä kokkailemaan illallista. Tiedossa oli herkkua, kanasalaattia avocadolla ja kiivillä (ylellisyyttä tonnikalapastan jälkeen). Massut täynnä pelailtiin vielä muutamat kierrokset Unoa, ennen kuin todettiin kellon olevan tarpeeksi (yhdeksän……) ja painuttiin unille. Nukkumaan en kuitenkaan päässyt, sillä pakkailin kamojani uudelleen ja seurasin uusien kämppisteni toilailuja. Neljä opiskeluelämän sankaria olivat lähteneet viettämään viikonloppua Byroniin ihan vauhdikkaissa merkeissä, kolmen aikoihin yöllä seurue rämpi takaisin ja aamukymmeneltä oli kuulemma surffitunti, taisi mennä kuin elokuvissa.
Mulla päivä alkoi jo aamukuudelta, sillä hieman ennen seitsemää hyppäsin viimeistä kertaa Greyhoundin kyytiin ja matkasin tänne Brisbaneen. Oli ihanaa olla niin aikaisin perillä, ei mennyt päivä ”hukkaan” matkustaessa! Bussista ulos astuessa tapasin mukavan saksalaistytön, joka sattui matkaamaan vielä samalle hostellille. Lyötiin siis hynttyyt yhteen, suunnistettiin keskustan läpi tänne majoituspaikkaan ja vertailtiin kokemuksia aupairina. Päiväksi tiet veivät eri suuntiin, itse suuntasin ostoksille ja hän turistikierrokselle joka mulla onkin edessä huomenna. Ilta menikin kotiin äitienpäivätoivotuksia soitellessa ja samaisen tytön kanssa jutellessa, harmi että hän lähtee jo aamulla kohti Noosaa, tultiin hyvin juttuun!

Nyt kello on tosiaan melkein kymmenen ja oon ihan valmis unille. Suunnitelmissa olisi heräillä aikaisin aamulla, kiertää muutamat (ilmaiset) nähtävyydet, nauttia lämmöstä ja hoitaa tilien lopettamiset sun muut pakollisuudet. Kohta sitä ollaankin jo Suomessa!

torstai 28. huhtikuuta 2016

First week gone

Heipat täältä Airlie Beachilta! Viikko on mennyt uskomattoman nopeasti, en voi ymmärtää että oon ollu reissussa jo/vasta niin kauan. Haikein mielin huomaan päivien vähenevän, kohta ollaan jo kotona. Mulla on tässä kirjoitettuna tunnelmia sunnuntailta, kun hengasin Mission Beachilla rauhallisessa hostellissa yhden yön verran. Varoitan, tästä tuli aikamoinen kilometripostaus!

Hyvää iltaa täältä pienestä Mission Beachin kaupungista/kylästä. Matkustin tänne tänään aamulla Cairnsista ja olin kyllä lievästi yllättynyt kun astuin bussista ulos: ei ihmisiä. Ollaan ihan landella! Tai siis, onhan täällä ihmisiä siellä täällä ja autoja menee mutta kun on kerinnyt tottua edes jonkinlaiseen ihmisvilinään niin onhan tämä tyhjää. Asiaan vaikuttaa tietysti myös sunnuntai, mikään paikka ei ollut auki joten ihmiset eivät myöskään olleet kaupoilla tms.
Mission Beach on tällainen pieni kyläpahanen pari tuntia Cairnsista etelään. Reppureissaajien matka tänne käy yleensä laskuvarjohyppyjen perässä, eipäs täällä paljoa muuta olekaan tehtävissä. Meno on tosi chilli, tämän yön majoitun tällaisessa pienessä hostellissa jossa perinteiset aussibiisit tai didgeridoo soi.  Työntekijät hengailevat asukkaiden kanssa lähes koko ajan eikä menoa häiritse basson jumputus tai autojen kaasuttelut. Ihan rennon letkeää menoa siis mutta en silti haluaisi jäädä toiseksi yöksi!
Koko päivä on mennyt hieman väsyneissä tunnelmissa, sillä lauantaina oli pitkä päivä. Heräsin 11 tunnin yöunien jälkeen edelleen hieman väsyneenä mutta päätin kuitenkin lähteä pyörimään kaupungille. Kävelin päättömästi Cairnsin keskustassa, tsekkasin sekä marketin että laguunin ja nappasin itselleni vedenkestävän kertakäyttökameran Whitsundaysin reissua ajatellen. Kaupunkikierrokselta palattuani kokkailin tonnikalapastaa ja nautiskelin sen terassin (silti liian kuumassa) varjossa. Täällä ei kyllä hiki pääse kuivamaan tai varpaat paleltumaan!
Ja kuten yleensä, kiirehän siinä sitten tuli. Mulla oli illaksi varattuna lippu Party Bussiin, joka kuljetteli meitä läpi Cairnsin parhaiden menomestojen kaksikerroksisessa bussissa. Tapasin heti alussa kolme tosi mukavaa jenkkityttöä, joiden kanssa tulikin koko ilta reivattua! Oli tosi hauskaa, tapasin paljon ihmisiä, osallistuin kisoihin ja nauroin maha kippurassa. EI kaduttanut yhtään lähteä vaikka aikaisemmin arvoinkin hieman, sillä tänään oli tosiaan lähtö puoli kahdeksalta.
Aamulla bussiasemalle suunnistaessa saattoi kyllä hieman mietityttää että miksen nukkunut muutamaa tuntia enemmän, mutta pienet torkut yllättävän mukavassa bussissa saivat fiiliksen kohoamaan. Kunnes saavuttiin määränpäähän eli Mission Beachille. Asiaa ei parantanut yhtään se fakta ettei täällä ole verkkoa! Mulla ei siis toimi kännykkä muutoin kuin wifin avulla, oli oikein kiva huomata asia siinä vaiheessa kun koitin soittaa Amandalle että missäs tytöt menee, milloin nähdään? Asioilla on onneksi tapana järjestyä ja niin kävi nytkin, juuri hetki sitten saattelin roadtrippaajat takaisin uskollisen Toyotansa luo ja vilkuttelin heipat.
Aamupäivä meni tosiaan wifin perässä juostessa, istuin muutaman tunnin erään resortin ruokailutilassa säätämässä kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Lopulta päätin raahata itseni laukkuineni päivineni lähimmälle hostellille, josta luojan kiitos löytyi vapaa sänky ja ilmainen wifi. Tunnin päiväreippailua lukuun ottamatta täällä onkin tullut hengailtua koko päivä, nyt illalla Aman, Miran ja heidän reissukavereidensa kanssa. Mulla kävi myös hyvä tuuri ja sain huonekamuikseni kaksi mukavaa Hollannista kotoisin olevaa tyttöä, joiden kanssa aika on kulunut ihan reipasta tahtia. Saatiin myös nauttia aina tervetulleesta ilmaisesta BBQ:sta, sillä hostelli päätti tarjota meille dinnerin! Gourmee ”hampparit” koostuivat iki-ihanista valkoistakin valkoisemmista leivistä ja makkaroista, nam. Mutta kun budjetissa pyritään pysymään niin ilmaiselle ruoalle ei sanota ei!

Nyt handlaan (toivottavasti) pyykit, järkkäilen kamat kasaan ja lähden unten maille. Huomenna tiedossa on 8h bussissa istumista, toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä saavani luettua edes jonkin verran pääsykokeisiin! Pitää koittaa potkia itseä hieman takamukselle niin jospa se tästä. 

29.4 Airlie Beach
Huhhuh millainen viikko mulla onkaan takana! Maanantai tuli istuttua bussin penkissä, torkkuen ja pääsykokeisiin lueskellen. 8h vierähti yllättävän nopeasti, sain sopivasti tilaa itselleni ja penkit olivat bussi-mittapuulla tosi mukavat! Toistaiseksi siis mun kokemukset Premierin busseista on ollu hyviä enkä (vielä) oo saanu ekstrahintaa ylimääräisestä laukusta (koputan puuta…). Matkattiin hostellille brittiporukan kanssa ja päästiin jopa samaan huoneeseen nukkumaan eli huonetoverit oli ihan jees! Ilta hurahti dinneriä kokkaillessa ja ihmisten kanssa jutellessa, vastaan tuli jopa yksi suomalainen tyttö, jonka kanssa oli kiva höpistä.
Tiistaihin heräsin jännittyneenä ja aikaisin. Kaupasta hieman evästä päivän ajalle, chekkaus botskille, pakkausta ja tulevien päivien kuvittelua. Hostellilla törmäsin kahteen samalle laivalle tulevaan brittityttöön, joiden kanssa hengailin ennen lähtöä. Puoli kahden aikaan tavattiinkin koko reissupoppoo matkatoimiston edessä, hypättiin bussiin ja ajettiin satamaan. Ensinäkemältä Clipperi vaikutti hieman pienemmältä kuin kuvissa mutta hyvin me kaikki 44 reissaajaa sinne mahduttiin!
Sinä iltana purjehdittiin pieni matka sopivaan lahteen, joka toimi meidän majapaikkana ensimmäisen yön. Laskettiin pienemmästä liukumäestä, hypittiin veteen (tein takaperinvoltin!!!) ja tutustuttiin toisiimme. Syötiin maukasta dinneriä, pelailtiin pelejä ja ihailtiin vedessä leikkiviä delfiinejä.
Keskiviikko alkoi aikaisella herätyksellä, sillä miehistö huuteli meidät aamupalalle puoli seitsemältä. Hieman tankattuamme jatkettiin torkkumista kannella laivan etenemistä katsellen. Aamun ohjelmassa oli koko saariston kuuluisimpien nähtävyyksien, Whitehaven beachin ja Hill Inlet-näköalapaikan katsastaminen. Käveltiin pienen sademetsän läpi saaren toiselle puolelle, jossa meidän silmiemme eteen avautui upea näkymä. Sää ei ollut täydellisen pilvetön koko aikaa, itse asiassa oli aika tuulista ja satoi vettä kun uitiin. Tämä ei kylläkään haitannut, sillä päästiin pelleilemään isoissa aalloissa! Ja meidän siirryttyä pois vedestä aurinko tuli esiin ja päästiin kahlailemaan kirkkaassa vedessä ja nauttimaan lämmöstä. Otettiin paljon kuvia, koitettiin tehdä ihmispyramidia useampaan otteeseen ja hengailtiin rantsussa.
Loppupäivä kului myöskin pitkälti vedessä, ensin päästiin snorklailemaan, hyppimään kannelta ja laskemaan suuremmasta ilmalla täytettävästä liukumäestä. Myöhemmin meidän tie vei syvemmälle veteen tutkimaan koralleja lähemmin, sillä päästiin sukeltamaan! Pienen ohjauksen, sopimusten kirjoittelun ja tavaroihin tutustumisen jälkeen löydettiin itsemme rantavedestä harjoittelemassa hengitystä ja muita perusjuttuja. Ennen kuin huomattiinkaan kaikki oli ok ja jatkettiin matkaa oikeasti sukeltaen kohti syvempiä vesiä. Ja kuinka upeaa se olikaan! Riutta oli kaunis vaikkei niin värikäs kuin mielessäni sen olin kuvitellut. Vajaa puoli tuntia hujahti kuitenkin nopeampaa kuin osasin kuvitellakaan,  pian mun puku täytettiinkin ilmalla ja kelluin pinnalla kuin korkki. Sukeltamista pitää päästä kokeilemaan joskus uudelleenkin! Sukeltelun jälkeen matka jatkui kohti seuraavan yön majapaikkaa upeasta auringonlaskusta samalla nauttien.
Viimeisen illan kunniaksi polkaistiin kunnon bileet käyntiin, miehistö toi meille kasan vanhoja (rumia) vaatteita, joista kokosimme toinen toistaan upeampia asukokonaisuuksia ja kisailtiin eri kisoissa. Muutaman tunnin hauskanpidon jälkeen jatkettiin tanssimista, kauniin tähtitaivaan ihailua ja delfiinien bongailua. Mukaan mahtui myös muutamat pelit ja tanssibattlet, hauskaa siis riitti!
Viimeinen päivä alkoi myös hirmuaikaisin ja matka jatkui kohti toista snorklailu/sukeltelupaikkaa. Olisin kovasti halunnut sukeltaa toisenkin kerran, olisimme saaneet ottaa jopa kamerat mukaan, mutta budjetti ei nyt tällä kertaa venynyt sinne asti. Tyydyin snorklailuun, kaloja oli vain murto-osa edellispäivän snorklailuun verrattuna mutta riutta itse oli upeampi. Nuudeleiden päällä lilluttelun lisäksi hypittiin muutamat hypyt ennen märkäpuvun riisumista viimeisen kerran.
Yhdentoista aikaan laiva ankkuroi itsensä satamaan ja oli aika siirtyä maan kamaralle (vaikka päässä heittää edelleen kuin laivassa olisi). Bussi kuljetti meidät takaisin matkatoimistolle ja oli aika suunnata valmistautumaan illan afterpartyihin. Mun tie vei kaupan ja keittiön kautta sängyn pohjalle päikkäreille, pienet nokoset oli enemmän kuin tervetulleet siinä hetkessä. Seitsemän jälkeen tavattiin suurin osa porukasta ensimmäisessä baarissa, jossa jatkettiin hyväksi todetulla pelilinjalla ja hauskaa pitäen. Myöhemmin vaihdettiin toiselle klubille, jossa ei ollutkaan yhtään ketään meidän saapuessa paikalle. Illan mittaan väki lisääntyi ja bileet parani, vaikkei musiikki ollutkaan parasta. Ihan viimeiset tunnit meni kunnolla veneporukalla reivatessa, oli niin hauskaa! Baarin mennessä (liian aikaisin) jo yhdeltä kiinni jäätiin pienemmällä porukalla hengailemaan ulos, vaelleltiin ympäriinsä ja käytiin syömässä. Pian pitikin jo sanoa heipat kaikille ihanille ihmisille, toivottavasti nähdään vielä joku päivä!
Tänään en olekaan tehnyt mitään erikoista, aamulla pakkailun ja ulos kirjautumisen jälkeen söin rauhassa aamupalaa ja kokkasin päivän ruoat. Nyt olenkin istunut tässä hostellin sohvalla parisen tuntia tätä naputellen ja kaikkea turhaa säätäen, samalla kaavalla jatketaan vielä seuraavat kolme tuntia ennen bussille lähtöä. Kuvia olisi ainakin paljon läpikäytävänä! Sovin tärskyt yhden saksalaistytön kanssa viiden hujakoille, kävellään yhtä matkaa bussipysäkille. Kuudelta hypätään Premierin kyytiin ja seuraava kohde olisikin Agnes Water/1770, jossa tarkoituksena on rentoutua ja käydä surffaamassa!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Second last week(end)

Viikko hurahti taas silmän räpäyksessä, luulin päivitelleeni kuulumisia ihan pari päivää sitten enkä viime tiistaina! Päivät onkin täyttynyt kaikenlaisesta ohjelmasta, ei ole tarvinnut paljoa peukaloita pyöritellä. Lapsilla alkoi loppuviikosta loma, Jazzilla jo keskiviikkona ja Lachiella sitten torstaina. Nyt on siis kouluruuhkat mun osalta CHECK! Loma alkoikin tohinalla, perjantaina aamulla Heidi lähti kohti Vegasia ja me päiväksi Adventure Worldiin. Reissu meni hyvin aluksi hieman viileästä säästä huolimatta, sain luettua pääsykokeisiin hyvin, kiertelin parit kieputtimet ja lapset riitelivät yllättävän  vähän. Illalla heidän lähdettyä isälleen tein parhaimman reenin pitkästä aikaa ennen lentokentälle suuntaamista! Tuuli pääsi alkumatkan kommelluksista huolimatta turvallisesti perille tänne ihmettelemään länsi-Aussien lämpöä.
Lauantaina hypättiinkin junaan ja suunnattiin Perthiin kiertelemään. Täytyy kyllä sanoa, että on ollut ihmeellisen huonot säät viime päivinä, kai se syksy tulee aina kauniille länsirannikollekin. Päivä meni ympäriinsä pyöriessä, Chinatownissa syödessä ja Kings Parkissa vaellellessa. Ja sitten tulikin ilta! Suunnitelmissa oli käydä syömässä, mennä hostellille ja lähteä ulos. Noh... Bussissa kohti keskustaa matkustaneet kaksi suomityttöä olivat aika väsyneitä, sen jälkeen juututtiin istmaan reippaasti yli tunniksi pöytään ruoat syötyämme ja viimeinen pisara oli kaatosade, joka kasteli meidät täysin litimäriksi. Päätettiin siis kulauttaa kahvit/teet naamaa, hakea kamat hostellista ja lähteä kotiin nukkumaan!
Junamatka Mandurahiin olikin aivan mahtava! Porukkaa oli paljon liikkeellä, sillä Fremantlen aussijalkapallojoukkueella oli ollut kotipeli samana iltana. Innokkaimmat fanithan olivat tietysti hakeneet hieman ekstrapiristystä matkaan, kuten myös samaan junan osioon sattunut Irlantilaisten jalkapallofanien joukko. Naurettiin mahat kippurassa heidän jutuilleen vaikkei ihanan aksentin ansiosta ymmärretty varmaan puoliakaan! Mutta ei se mitään, heidän poistuessa toiseksi viimeiselle pysäkille vaunuun jäi meidän lisäksi muutama muukin, jotka totesivat olleensa myös ihan kujalla osan ajasta :--D Ei siis oltu ainoita ja mitäpäs tuolla on väliä, hauskin junamatka se oli pitkään aikaan!
Sunnuntai menikin rennoissa tunnelmissa, hengailtiin vain kotona aamupäivä ja lapset haettua käytiin pyöräretkellä lähipuistossa. Illalla kokkailtiin hyvää kanakeittoa ja katseltiin superkoukuttavaa Temptation Islandia.
Aikaisemmista suunnitelmista poiketen eilen ei päästykään Adventure Worldiin, sää on edelleenkin aikas viileä ja sateinen. Kaikkien (lue:Jazzin) herättyä pistettiin kimpsut kasaan ja mentiin Amandan ex-hostperheen luo hengailemaan. Pelailtiin skipboa, pyöräiltiin, osallistuttiin kickboxing/fitness-tunnille ja hypittiin trampoliinilla. Muutama tunti meni suhteellisen helposti lapsia viihdyttäessä ja pian kurvailtiinkin jo kaupan kautta kotiin. Illaksi keksittiin vielä jotain kivaa ohjelmaa ja lähdettiin Rockinghamiin elokuviin! Zootopia oli tällä kertaa porukan valinta ja kyllähän me kaikki taidettiin siitä pitää, suosittelen. Illalla kotiin saapui autolastillinen rättipoikkiväsyneitä leffailijoita eikä tosiaan tarvinnut itsekään kauaa unta odotella.
Tämän päivän suunnitelmat ovatkin vielä auki, sää on kysymysmerkki eikä yhteisymmärrystä Adventure Worldiin menon suhteen olla saavutettu. Edelleen odotellaan Jazzin heräämistä, jospa päivän ohjelma selkenisi sitten!

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Reissupohdintaa ja heippoja

Heippa! Mun alkuviikko on ollut täynnä laidasta laitaan vaihtelevia fiiliksiä. Toisaalta en malta odottaa täältä lähtemistä, reppureissaamisen alkua ja oman mielen mukaan vaeltamista, kotiinpaluuta ja Suomen kesää. Mutta toisaalta, tuntuu niin hullulta katsella näitä maisemia ja miettiä, etten ehkä koskaan näe näitä uudestaan. Katsoa viimeistä kertaa Lachien partion loppujuttua, kun lippu lasketaan ja "lauma vapautetaan yöunille". Moikata jo tutuiksi tulleita opettajia lapsia koulusta hakiessa ja hymyillä aina samaan aikaan koulusta kävelevälle tytölle. Pikkujuttuja, mutta veikkaisin että nämä näyt jää mun verkkokalvoille pitkäksi aikaa. 
Toisaalta taas en halua jäädä yhdeksikään ekstrapäiväksi tänne, hyppään enemmän kuin mielelläni koneeseen ja lähden kohti uusia seikkailuja! Vaikka kyllähän se jännittää, lähteä ihan oikeasti yksin reissaamaan täällä jättimäisessä Australiassa. Tänne tulohan oli siinä mielessä erilaista, että mulla oli suunnitelma ja joku siellä kentällä vastassa, en ollut yksin. Toki tuo suunnitelma oli ihan yhtä varma kuin tämä mun matkustelukin, oishan voinut käydä niin ettei kentällä olisikaan ollut ketään vastassa tai sukset olisi mennyt niin pahasti ristiin ettei tänne perheeseen olisi voinut jäädä. Silloin olisin myös ollut yksin vieraassa maassa, vielä vieraammassa kuin tämä nyt on. Kaikki kuitenkin meni hyvin, pienet mutkat nyt kuuluvat aina asiaan.
Nytkin on aivan mahdollista että homma menee päin mäntyä, möhlin jotain lentojen kanssa, kamat katoaa/pöllitään, sairastun tai on muutenvaan paska reissu. Mutta ihan yhtä mahdollista, ellei jopa todennäköistä, on että vietän elämäni ikimuistoisimmat pari viikkoa reissaten juuri niin kuin itse haluan, tutustuen sekä uusiin ihmisiin että paikkoihin ja pitäen hauskaa. Turha sitä on etukäteen murehtia ja jossitella, itketään sitten jos(kun) on aihetta. 
Oon aina uskonut kohtaloon ja että asiat menee niin kuin on tarkoitettu, kaikki kyllä lutviutuu jotenkin. Tää usko ja fiilis on vaan vahvistunut täällä ollessa, ihan oikeasti kaikesta kyllä loppupeleissä selvitään vaikkei se aina siltä näyttäisikään. Yksi pieni esimerkki asiaan on mun matkalaukku, jonka oli tarkoitus matkustaa Suomeen kaverin mukana jo muutamia viikkoja sitten mutta mutkien kautta hän ei voinutkaan viedä sitä. Nyt kuitenkin Tuuli, mun tänne perjantaina tuleva kaveri, ilmoitti tarvitsevansa ekstralaukun ja näin ratkaistiin molempien ongelmat kun hän vie mun laukun Suomeen! Tuo on nimittäin tosi hyvä laukku mutta ei vaan millään ahda itseensä tarpeeksi tavaraa, omaisuutta kun on kertynyt tässä puolen vuoden aikana ihan kiitettävästi. Painorajat eivät siis pauku vaan yksinkertaisesti tila tulee vastaan, nyt kuitenkin Tuulille laukku on passeli eikä hänen tarvi tuhlata rahaa turhaan laukkuun. Win-win, sanoisinko!
Siinä muutamia mietteitä näin tiistai-illan kunniaksi. Viikonloppu meni mukavasti Lauroja treffaillen, reenaillen ja opiskellen. Jouduin tosiaan sanomaan heipat kahdelle Lauralle, toinen jatkoi matkaansa Sydneyyn aupparoimaan ja mun paraskamu Suomesta-Laura jatkaa huomenna matkaa omalla uudella autollaan kohti pohjoista. Kävin siis sunnuntaina hänen luonaan Fremantlessa, mun piti hakea Rottnestille unohtunutta tavaraa lautalta ja päätin samalla mennä ilahduttamaan hänen työvuoroaan. Neiti baarimikon päästyä töistä kruisailtiin hänen autollaan heidän kämpilleen, käveltiin hakemaan sushia ja höpöteltiin mukavia. Nyt onkin hassua ajatella, että Laura ei kohta ole enää tuossa lähellä vaan jälleennäkemiseen on aikaa X kuukautta. Eihän me olla (tarpeeksi) usein täällä nähty, mutta kuten sunnuntaina todettiin, on ollut ihanaa tietää että toinen on siellä. Noh, puhelinlangat laulaa, varsinkin sitten kun hän saa taas hommattua krediittiä hahha!
Nyt vietetään kiireisiä päiviä, Heidi lähtee perjantaiaamuna kohti Vegasia ja sitä ennen on taas miljoona ja yksi asiaa hoidettavana auton vilkuista ja renkaista ruokashoppailuun. Ja pian onkin perjantai, muksujen lomapäivä. Päivällä suunnaksi ehkä adventure world, illalla lentokenttä ja hyppy turistioppaan saappaisiin!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

1 month to go

Heippahei! Täällä päässä on taas vietetty kiireistä viikkoa ja viikonloppua eikä konetta ole tullut avattua useampaan päivään. Ihan hyvä vaan, mielummin sitä menee ja kokee kuin istuu koneella netflixin kanssa päivät pitkät. Mutta niin, takaisin viime viikkoon ja sen meininkeihin! Päivät hurahtivat jotenkin ekstranopeaa ohi, johtuisiko kenties Amandan ja Miran lähestyvästä lähdöstä. Tiistaina illalla sain tytöt leffakamuiksi tänne meille ja tehtiinkin historiaa eikä syöty mitään terveellistä tai epäterveellistä koko iltana!! Homman kääntöpuoli on se, ettei Mira päässytkään maistelemaan meidän pitkäaikaisen kehittelyn tuloksena syntynyttä superprotskupannari-reseptiä ollenkaan, harmi. 
Keskiviikon pääteema olikin finnish dinner! Luvattiin jo heti alkuaikoina molempien hostperheille, että kokkaillaan kunnon suomidinneri jälkkäreineen kaikkineen joku kaunis päivä ja nyt, tyttöjen viimeisenä iltana perheessä, saatiin se vihdoin ja viimein aikaiseksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Menu koostui makaronilaatikosta ja porkkanalaatikosta, jälkkäriksi pyöräytettiin mustikkapiirakkaa vanilijajätskillä ja kyytipojaksi glögiä. Ja parasta oli, kun kaikki oikeasti tykkäsivät, lapsetkin ottivat lisää! Harmi vain, kun Heidi joutui olemaan töissä eikä siis päässyt mukaan. Vietiin kuitenkin pieneksi lohdutukseksi palanen mustikkapiirakkaa, kyllä näytti hänellekin kelpaavan. 
Torstai, tyttöjen lähtöpäivä, sujuikin pakkailutunnelmissa. Vietin melkein koko lasten koulussaoloajan Amandalla, pistettiin kamoja kasaan ja tuskailtiin tavaramäärien kanssa. Katseltiin Amandan hostisän kanssa hirvivideoita (ja hän oli ihan hämmentynyt koko jutusta! Etukäteen hän ei ollut varma edes miltä hirvi näyttää, luuli Suomen metsien olevan Sydneyn kaltaisia ja koko metsästystyylikin oli hieman hakusessa. Pääsin siis hieman selittelemään homman kulkua!) ja pompittiin lasten kanssa trampoliinilla. Oli tosi hauskaa mutta samalla haikeaa, vaikka tiesinkin näkeväni tyttöjä vielä viikonloppuna.
Viikonlopulle luodut suunnitelmat meni yllättäen uusiksi, tarkoitukseni oli nimittäin olla hostelleissa yötä Fremantle-Perth-akselilla. Päädyin kuitenkin matkaamaan kaikkina öinä myöhään kohti kotia nukkumaan, säästimpä ainakin muutaman pennin pyörylän! Perjantai-ilta meni Lauran ja Vallun kanssa Freossa, käytiin ensin dinnerillä ja loppuaika menikin hostellissa hengaillessa ja kamoja pakkaillessa. Oli kiva ilta, muisteltiin kaikkia hyviä Reisjärvi-juttuja (aika kultaa muistot hehhe) ja pistettiin hieman vaatteita kiertoon. 
Lauantai alkoi liian aikaisin, en taaskaan osannut nukkua myöhempään vaikka olisin saanut ja voinut. Reenailemaan siis! Pikatreenin jälkeen ruokaa masuun, kamat kasaan, tyttö edustuskuntoon ja kohti Perthiä. Matkalta mukaan hyppäsivät reppureissaajaystäväni, joiden kanssa sitten jatkettiin viimeistä kertaa kohti ikeaa. Alkaa jo hävettämään, kuinka usein siellä on tullut käytyä mutta onhan se halpaa! Kymmenellä dollarilla saat ison annoksen (annoskoko tosin riippuu tiskin takana olevasta tyypistä.....)hyvää perusruokaa helposti ja nopeasti, ihan hyvä diili. Ruotsalaisjätti tarjoilee myös porkkanakakkua, ehdoton plussa. Sieltä matkattiin tekemään pikaiset perustavaraostokset toiseen Ruotsalaiskauppaan eli tuttuun ja turvalliseen henkkamaukkaan, tässäkin hinta ja helppous vievät voiton. Silloin kaupat alkoivatkin onneksi sulkeutua, rahapussin nyörit kiittää. Lähdettiin matkaamaan takaisin tyttöjen hostellille eli rotankoloon. Poikkeuksena alkupäivän kuvioon halpa ei tässä tapauksessa ollut hyvä, plussaa tuli vain ihan hyvästä ja tyhjästä huoneesta. Hengissä sieltä kuitenkin selvittiin, repussa lisää kokemuksia ja ehkä pari salamatkustajatorakkaa hehhe. 
Eilinen sunnuntai oli kyllä taas tekemistä täynnä, eikä takana olleet kuuden tunnin yöunet auttaneet asiaa missään määrin. Taisi jäädä mainitsematta, mutta perjantaina ja lauanataina oli ihanan  viileää ja raikasta kiitos sateen! Täällähän tosiaan sataa ehkä kerran kuussa, joten oli aivan luksusta juosta raikkaassa ulkoilmassa pitkähihainen päällä!! Reenivaatevarasto laajenee, kun enää ei ahdista ajatus pitkistä hihoista ja housuista. Mutta parin päivän mukavat farkkusäät loppuivat eiliseen ja hiki lensi taas koko päivän. Pyörittiin muutama tunti Pätskyn kanssa täällä koti-Mandurahissa järjestettävillä Crabfesteillä eli rapufestareilla! Ei mitään tietoa, mistä kyseinen nimi tulee sillä rapusia ei näkynyt mutta muuten oli oikein kivaa. Tapahtuma oli yllättävän iso, en osannut odottaa niin monia esittelytelttoja ja niin suurta väkimäärää. Säällä tietysti oli vaikutusta asiaan, molempina päivinä ollut tapahtuma oli ollut hiljaisempi lauantaina. Nautittiin lounasta, vietettiin ainakin puoli tuntia karkkikaupan valikoimaa tutkien, maisteltiin kookosjätskiä ja kuunneltiin musiikkia. Pian mun olikin aika siirtyä ratin taakse lapsia kuskailemaan, Heidin ollessa festareilla työn merkeissä mun apua tarvittiin. Ja eilen se ei oikeastaan edes haitannut, oltiin kaikki poikkeuksellisen hyvällä tuulella (edes temppuileva puhelin ei saanut mua huonolle fiilikselle!) ettei riitojakaan tarvinnut kuunnella. Kuskailujen välissä ehdin piipahtamaan paikallisen Gigantin lopetusmyynnissä, tein hyviä löytöjä ja maksoin niistä pilkkahinnan. Festareiden loputtua pistettiin porukalla kamat kasaan ja sitten pääsinkin jatkamaan matkaani kohti juna-asemaa ja Perthiä. 
Ilta menikin Perthin öistä skylineä ihaillen, tyttöjä odotellessa napsin pari kuvaa CBD:n alueelta (CBD= central business district eli keskusta) ja sen jälkeen suunnattiinkin Intialaiseen syömään. Ruoka oli hyvää, mun makuhermoille edelleen hieman tulista mutta seuralaisille kelpasi oikein hyvin. Höpöteltiin terassilla paikan sulkemiseen asti, minkä jälkeen käveltiin hieman Elizabeth Quayta ympäri, ihailtiin ja ihmeteltiin satoja valkoisissa juhlivia ihmisiä ja muisteltiin parhaita lapsuusjuttuja. Sitten olikin jo aika halata viimeisen kerran pitkään aikaan, tirauttaa pari kyyneltä ja toivottaa hyvää matkaa. Eihän sitä vielä kunnolla tajua ettei Ama enää olekaan täällä mun kanssa, onneksi kuitenkin on netti keksitty niin eiköhän mekin saada pidettyä yhteyttä. Täytyy kyllä sanoa, että en voisi olla onnellisempi siitä, että oon saanut jakaa tän koko kokemuksen just hänen kanssaan! ♥

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Viikonloppukuulumisia ja ruokamietteitä

Heippa kaikille, täällä viettelen mukavaa tiistaipäivää massu täynnä hyvää ruokaa. Tänään onkin ollut mietintämyssy tiukasti päässä, sillä eksyin lukemaan muutamia ruokajuttuja erityisesti sokerista (jos kiinnostaa niin tästä löytyy yksi paljon ajatuksia herättänyt teksti, kommenteissa linkkejä muihinkin hyviin juttuihin). Suomessa ollessa olen kyllä tiedostanut, että sokeria lisätään vähän kaikkeen ja sitä tulee nautittua joka ikinen päivä vaikkei karkkihyllyllä kävisikään. Jogurtit, myslit, patukat, mehut ja valmisruoat, niistä kunnon herkuista nyt puhumattakaan. Sitä on siis ihan kaikkialla ja uskomattomat määrät! Täällä ollessa siihen on tullut kiinnitettyä vielä enemmän huomiota, sillä oon päässyt itse tekemään useita ostoskertoja ja uusien tuotteiden tuoteselosteita on mielenkiintoista tutkia. Kaikki tuotteet mainostetaan terveellisinä, ei lisäaineita eikä elintarvikevärejä -> täydellistä evästä lasten lounasboksiin! Mutta tuoteselosteena on jos ei heti ensimmäisenä niin vähintään toisena lisätty sokeria. Ja tätä lapset syövät joka ikinen päivä koulussa, kymmeniä erilaisia eväspatukoita, pieniä pusseja täynnä hedelmäpaloja (joissa hedelmäsokeria ja lisättyä sokeria...), leipää (joissa niissäkin usein makeutusta) ja tietty maapähkinävoita päälle! Mulla on aivot vielä niin sekaisin kaikesta etten osaa prosessoida tietoa saatika kirjoittaa sitä tähän järkevästi, mutta pointtina on mun järkytys tästä ruokakulttuurista tässä perheessä ja yleisesti. Vitamiineja ja ravintolisiä löytyy kaikkeen makuun mutta se perusjuttu on niin hukassa kuin voi ikinä olla! Enkä tosiaan ole sitä mieltä että Aussit yksin olisi kamalien ruokailutottumusten maa, ihan yhtälailla sitä Suomessakin sokeria jokaiseen suupalaan koitetaan tunkea. Kaikista eniten tässä kuitenkin järkyttää se, että lapset totutetaan makeutukseen heti vaippaikäisestä lähtien, jogurtit ja myslit esimerkiksi ovat varmasti kaikille tuttuja välipaloja. Nimenomaan välipaloja, ruokaa eli terveellistä ravintoa vaikka oikeasti kuuluisivatkin ennemmin herkkuihin. Kyllähän kaikki tietää, että suklaassa on sokeria mutta eipä sitä kukaan välipalana syökään.
Mutta nyt siirryn jäsentelemään ajatuksiani pelkästään oman pääkoppani sisään, muuten postauksesta tulisi nälkävuottakin pidempi. Perjantaina tosiaan oli hieman poikkeuksellisempi päivä, sillä autoin Amandaa ja hänen hostperhettään vahtimalla heidän tyttöjään. Mulla oli Lachie matkassa hetken aikaa, mentiin koko porukalla uimaan jo hieman ennen tyttöjen uimakoulua ja jäätiin polskimaan vielä hetkeksi tunnin loputtua. Tämän jälkeen vein Lachien isälleen ja jatkettiin tyttöjen kanssa heille loppuillaksi. Lapsikatras lisääntyi vielä yhdellä, sillä toiselle tuli kaveri yökyläilemään. Muutama tunti meni oikein nopsasti, syötiin ja touhuilin keittiössä, nauroin heidän keskusteluilleen (he mm. pohtivat hyvin kauan Jeesuksen olemassaoloa), tanssittiin kuin hullut ja pidettiin hauskaa. Tottakai mukaan mahtui myös pari potkua nenään, muutama kyynel ja ikuiset riidat musiikista mutta noin pääpiirteissään kaikki meni hyvin! Amandan ja Miran tultua kotiin lösähdettiin sängylle katsomaan elokuvaa ennen kuin kurvasin kotiin nukkumaan.
Lauantaiaamu ja päivä menikin rauhallisissa tunnelmissa kotona, nukuin mukavat yöunet, treenailin ulkona, kokkailin ja katselin netflixiä, ihan perusjuttuja siis. Illalla pistettiinkin taas nassut ojennukseen, kimpsut ja kampsut kasaan ja junalla Perthiin! Lähdettiin näyttämään Miralle kaupungin yöelämään, oltiin yötä hostellissa ja tanssittiin livemusiikin tahdissa. Sunnuntaiaamuun herättiinkin poikkeuksellisen hyvien yöunien jälkeen ja lähdettiin matkaamaan kohti Scarborough beachia, elohopea kipusi nimittäin taas 40 asteen tuntumaan eli rantapäivä oli ainoa vaihtoehto. Haettiin lähicolesista ihanat aamupalaeväät, kyllä maistui kunnon täytetty sämpylä taivaalliselta kun sitä on viimeksi ikuisuuksia sitten syönyt. Pompittiin superisoissa aalloissa, kärvennyttiin superpolttavan auringon alla ja pelailtiin korttia jokunen tunti ennen poislähtöä. Matka vei jälleen kerran ikeaan, sillä Mira tarvitsi perusjuttuja kuten pyyhkeen reissausta varten. Tästä saatiin kuitenkin oikein hyvä syy käydä nauttimassa lihapullat vielä viimeisen kerran yhdessä, hyvästi ikeareissut tältä erää!
Eilen palattiin takaisin arkeen töiden muodossa, taksi jatkoi ajoaan ja pyykkikone lähti hurraamaan. Ystävämme arska jaksoi taas porottaa kunnolla joten päädyttiin lillumaan Amandan altaalle hetkeksi, ihanasti alkaa rusketus syventymään. Ilta lasten kanssa menikin yllättävän helposti, kummallakin oli hyvä päivä. Amanda ja Mira saapuivat vielä myöhemmin leffailemaan meille, tosin itsellä katsominen jäi vähän puolivaloilla suoritetuksi. Uniaikaa jäi taas liian vähän, joten tänään oli otettava sitä kiinni pienten päikkäreiden muodossa. Kävin myös tekemässä superin kinttutreenin salilla, niin hyvä fiilis! Nyt kello onkin jo puoli neljä ja saan poikkeuksellisesti istua vieläkin tässä koneella, sillä Heidi haki Lachien koulusta ja Jazzilla on joku kerho joten hänet pitää noutaa joskus viiden hujakoilla. Enemmän vapaata mulle, ei valituksia!
Eilen tapahtui vielä yksi ihana juttu, sillä Lachie sanoi mulle jotain niin symppistä että melkein piti pari kyyneltä tirauttaa. Hän siis ikävöi kovasti äitiään aina kun Heidi on töissä ja monesti tällöin ollaan puhuttu siitä kun mä olen täällä ja tietysti ikävöin omia vanhempianikin jne. Nyt ajettiin kaikessa rauhassa kotiin partiosta, kun hän yhtäkkiä sanoo "Mirva I’m so sorry that you don’t get to see your mom every day" (eli suomennettuna olen pahoillani kun et näe äitiäsi joka päivä). Vaikka välillä tuo poika ottaa kunnolla aivoon niin näinä hetkinä kadun joka ikistä ikinä päähäni eksynyttä pahaa ajatusta hänestä.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Surffausta ja chillailua

Niin vaan perjantai saapui tälläkin viikolla vaikka maanantaina se tuntuikin aika kaukaiselta. Takana on kiva viikko, tekemistä on ollut mutta myöskin paljon omaa aikaa ja rentoilua. Tiistaina nautittiin Amandan kanssa hyvästä säästä altaalla loikoillen, treenattiin Lachien reeneissä teeballia ja haettiin Mira lentokentältä. Mira on siis Amandan kaveri Suomesta ja he lähtevät pikaisen länsiaussilan tutkimisen jälkeen jatkamaan matkaansa kohti itärannikkoa. 
Keskiviikkona päästiinkin tekemäään jotain sikasiistiä, ohjelmassa oli nimittäin surffaamista! Yksi meidän paikallinen kaveri tarjoutui lainaamaan lautoja ja lähtemään "opettamaan" meille kyseistä hommaa joten sinnehän sitten mentiin. Ja se oli niiiin hauskaa! Jopa minä polskin menemään vaikka yleensä oon pahimman luokan nössö vesipetojen seurassa. En kyllä yrittänytkään seisoa laudan päällä, näin ensimmäisellä kerralla koitin vain päästä aallon mukaan. Ja ne kerrat, kun siinä onnistuin, oli aivan mahtavia! Ei edes haitannut vaikka sen jälkeen oli suu, silmät ja nenä täynnä suolavettä. Pitää päästä uudelleen, onneksi samainen kaveri lupasi että saadaan lainata lautoja toisenkin kerran. Surffailusta toivuttuani lähdin illalla vielä juoksemaan mukavan lenkin juuri auringonlaskun aikaan, ei ollut meren rannalla kirmaillessa maisemissa valittamista. 
Eilinen olikin superhelppo päivä, en oikeastaan tehnyt mitään. Toki hoidin perus työhommat, kävin salilla ja hääräilin täällä kotona mutta näiden lisäksi tuijottelin vain Netflixiä. Oli kyllä niin kiva vain olla ja löhötä, sai kunnolla rentouduttua päivällä kotonakin mikä ei aina ole ihan itsestäänselvyys. Samalla tuli myös nautittua muutama palanen suklaiden kuningasta, Fazerin sinistä. Ihana Miran rinkkaan oli mahtunut myös mulle levyllinen taivasta, olin aikas iloisesti yllättynyt. Sain myös maistaa Amalle tuotua ruisleipää, kuvailisin fiiliksiä sillä hetkellä sanalla happiness.
Nyt odottelenkin siivoojan tuloa, päästän hänet sisälle ja suuntaan itse salille. Iltapäivä täyttyykin uimisesta ja muksujen vahtimisesta, sitten suunnataankin viikonlopun viettoon!

maanantai 7. maaliskuuta 2016

ensimmäinen syysviikonloppu

Hyvää erittäin sunnuntaimaista maanantaita toivottelen täältä sängyn pohjalta. Rankka viikonloppu vei mehut ja tänään päikkärit ovat olleet useampaan otteeseen hyvin lähellä hyvistä yöunista huolimatta. Ei passaa kuitenkaan valittaa, oli taas kerran oikein mukavat kolme päivää! Perjantaina pakkasin taas puolet omaisuudestani pariin kassiin, joiden kanssa leiriydyin Amandalle viimeistä kertaa. Lähdettiin pienten perinteisten vaatekriisien jälkeen jatkamaan matkaa, ensin kurvailtiin hakemaan Laura ja sen jälkeen auton nokka kääntyikin kohti Rockinghamia ja keilailua. Ja olihan se hauskaa! Pelailtiin pari peliä (yllätin itseni taidoillani johdin ekaa loppumetreille saakka ja toisessa nappasin voiton wohoooo!) jonka jälkeen nälkä alkoi kurnimaan, ylläri. Hassusta ulkonäöstä huolimatta sushit upposivat alta aikayksikön, nykyään syömäpuikotkin pysyvät jotenkuten hanskassa joten senkään puolesta ei ehdi nälkäkuolemaa kokemaan. Massut pullollaan mentiin taas "kuokkimaan" yksiin kotipippaloihin ja siellähän sitten vierähtikin jokunen tunti! Tavattiin uusia ja vanhoja kavereita, tanssittiin kuin hullut, grillailtiin ja laulettiin kovaa sekä korkealta. Viimeisinä vieraina poistuttiin paikalta ja lähdettiin köröttelemään kohti kotia.
Lauantain pääteema oli PIZZA NIGHT! Herättiin liian aikaisin kympiltä ja pienen aamukoomailun sekä puurolautasen jälkeen käärittiin hihat ja ryhdyttiin pihahommiin! Siivoiltiin Amandan hostperheen terassia iltaa varten, heiluttiin rätit ja painepesurit kädessä hämähäkkejä vasten taistellen. Jokunen tunti myöhemmin piha näytti jo huomattavasti paremmalta ja päästiin palkinnoksi polskimaan hetkeksi altaaseen. Siinä se loppupäivä menikin auringosta nauttiessa ja altaaseen hypellessä, meinasi taas kerran tulla kiire ehtiä käymään kotona ja kaupassa ennen illan virallista alkua. Ehdittiin kuitenkin hyvin pistää pizzatäytteet ojennukseen, tekaisin hitiksi muodostuneen pavlovan, Laura loihti mulle ihanan lettikampauksen ja saatiin nassutkin kuntoon ennen vieraiden saapumista! Loppuillan ohjelmassa olikin ottaa rennosti, nauttia pala jos toinenkin uskomattoman hyvää pizzaa (heillä siis on kunnollinen pizzauuni, niin paljon parempaa kuin mikään raflapizza ikinä!) ja jutskailla tyttöjen kanssa. Amanda oli siis kutsunut muutaman kaverin meidän mukaan istumaan iltaa, sen lisäksi paikalla oli muutama hänen hostperheen kaveriperhe eli vilinää riitti! Lapset jaksoivat pyöräillä/juosta valehtelematta koko illan, oi kun saisi sen energiamäärän itsellenikin. Lopulta me nuoret mentiin ennen lapsia ja aikuisia nukkumaan, saatiin tästä hieman palautetta sitten sunnuntaina! :D Minkäs sille voi kun väsytti!
Sunnuntaina heräiltiin ilman herätyskelloa taas kerran liian aikaisin, miksi sitä ei osaa nukkua silloin kun saisi?! Hetki siinä pohdiskeltiin päivän ohjelmaa kunnes meidän mieliin piirtyi kuvat mahtavasta roadtripistä IKEAan ja tämähän lähdettiin toteuttamaan. Laura liittyi seuraan ja hypättiin tien päälle! IKEAsta matka jatkui Fremantleen, ensin käytiin kävelemässä rannalla ja myöhemmin päädyttiin sunnareille suosittuun pubiin. Jokunen hetki vietettiin terassilla hengaillen, ihmisiä katsellen ja kivasta fiiliksestä nauttien. Väsymys alkoi kuitenkin viedä meistä voimat, joten lähdettiin hyvissä ajoin kurvailemaan kotiin. Koitettiin vielä Amandan kanssa nautiskella leffasta mutta kumpikaan ei oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla kärryille, joten ei oikein kummoinen leffakokemus ollut se.
Tänään on ollutkin public holiday, eli lapset eivät menneet kouluun. Lachie vietti päivän isällään mutta Jazz oli täällä kotosalla. Sain nukkua aamusta vähän myöhempään (vähän yli kasiin!!), kävin tekemässä jalkatreenin ja auttelin Heidiä toimistohommissa. Päivä meni aika lunkisti ohi, en tehnyt mitään erikoista mutta kuitenkin jotain koko ajan. Puuhastelu oli kuitenkin niin rankkaa, että veikkaisin ettei nukkumattia tarvitse kauaa odotella! Olisi muutenkin hyvä mennä aikaisin unten maille, jaksaisi sitten hieman paremmin.
Ps. perheessä jäljellä enää kuusi viikkoa ja muutama päivä, u s k o m a t o n t a !!!!!

torstai 3. maaliskuuta 2016

Botskiajelulla Mandurahissa

Kyllä tää Mandurah onkin nätti paikka, tuumivat Mirva ja Amanda eilen botskiajelulla ollessaan. Ollaan nyt kumpainenkin kutsuttu tätä kaupunkia kodiksi melkein puoli vuotta tajuamatta kunnolla yhtä paikan upeimmista ominaisuuksista, vettä. Siis joo, tokihan ollaan ihailtu kaunista merinäköalaa auringonlaskuineen ja upeine biitsipäivineen. Mutta täältä löytyy mun mielestä jopa vielä hienompia/erikoisempia juttuja, nimittäin kanaaleja!
Tiesin näiden kanaalien olemassaolosta jo Suomessa paikkaa googletellessani mutta jostakin syystä niiden tutkailu on jäänyt olemattomiin enkä ole sitä sen kummemmin edes ajatellut. Eilen kuitenkin lähdettiin reippaaksi tunniksi kruisailemaan ympäri Mandurahin satamaa ja kanaaleja, sillä sain Heiditä joululahjaksi lahjakortin kahdelle Dolphin cruisesille. Molemmat astuttiin alukseen hieman epäilevin fiiliksin, "mennään nyt kun kerran lahjakorttikin on" ja tultiin sieltä leveät dollarihymyt naamalla. Me nähtiin ihkaeläviä, luonnossa vapaina uiskentelevia delfiinejä!!! En varmaan koskaan unohda sitä näkyä kun kaksi suloisuutta hyppelee aalloissa ja leikkii veneen kanssa. Niin paljon parempaa kuin missään eläintarhassa ikinä! Delfiinien lisäksi meidän leuat sai loksahtamaan kanaalien varressa olevat talot, vai pitäisikö sanoa linnat. Jopa kymmenen miljoonan lomamökit olivat toinen toistaan upeampia ja suurempia, sen jälkeen normitalot tuntuivat aika pieniltä hökkeleiltä. Melkein jokaisessa oli edustalla paremman väen botskit parkissa, puutarhurit hommissa, uima-altaat etupihalla ja löytyipä sieltä jopa oma tenniskenttäkin erään talon pihasta. Koitettiin siinä sitten huudella josko sieltä löytyisi kivoja sinkkupoikia tai vaihtoehtoisesti aupairia tarvitsevia perheitä, ei tullut vastauksia. Ehkä se johtui tosiaan siitä, että ne olivat ihmisten loma-asuntoja ja keskiviikkopäivänä talon omistajat pysyvät kaupunkien vilinässä, viikonloppuna sitten tullaan tänne maalle rentoutumaan. 
Veneilyn lisäksi alkuviikko on hurahtanut töiden, kahvittelun, reenailujen ja yleisen hengailun parissa. Oon myös käyttänyt jokusen tunnin lukien ja kuunnellen Bettina Gräsbeckin blogia/vlogia, mahtavaa juttua! Tämän myötä on tullut pohdiskeltua paljon ruoka & treenijuttuja, mietittyä omia tapoja menneisyydessä ja nyt. Paljon uutta, hyvää ja hyödyllistä, on tarttunut matkaan, superhyvä fiilis sen suhteen! Sunnuntaita odotellen, silloin pamahtaa uusi vlogi eetteriin hehhe.
Eipä täällä siis mitään arkea kummempaa ole tapahtunut, perusviikko. Sellainen kuitenkin etten pistä yhtään pahakseni huomista perjantaita ja vapaata, ihanaa päästä Amandalle yökyläilemään ja juoruilemaan. Suunnitelmia ei vielä ole, saa nähdä mitä keksitään!