Eläimellistä menoa Byronissa

Helou! Pienen radiohiljaisuuden jälkeen koitan taas kasailla ajatuksia viime päivistä ja niiden ohjelmasta. Viimeksi kirjoittelin Noosassa, jossa olin neljä päivää sitten keskiviikkona. Nyt on jo sunnuntai, tällä hetkellä sijaintina on Brisbane ja välissä on vietetty kolme mahtavaa päivää kuuluisassa Byron Bayssa. Torstaina oli tosiaan taas vaihteeksi matkustuspäivä, Premier kiidätti mut (viimeistä kertaa) Byroniin. Saavuin sinne iltapäivällä ja ehdin hieman tutustua keskustaan ja käydä ruokakaupassa ennen hostellille vievän shuttlebussin lähtöä. Huoneeseen päästyä tutustuinkin naapuridormin tyyppeihin, sillä tein yllätyshyökkäyksen heidän puolelleen naurua hetken kuunneltuani. Ja hyvä että teinkin, silloin tapasin kaksi hollantilaistyttöä sekä ruotsalaisen pariskunnan ja muun muassa heidän kanssaan tuli vietettyä aikaa Byronpäivien aikana.

Perjantaina oli ensimmäinen kokonainen päivä Byronissa, jonka starttasin heti aamusta lähtemällä kävelemään majakalle. Majakka on yksi paikan kuuluisimmista nähtävyyksistä, joten olihan se tsekattava! Matka sujui leppoisasti maisemista nauttien ja kuvia nappaillen, en pitänyt suurempaa kiirettä. Ja näköalat eivät tosiaan olleet pahat, alkumatkasta seurailin rantsuelämää viettäviä perheitä ja aalloilla ratsastavia surffareita, ylös päästyä bongailin vedessä pulikoivaa delfiiniparvea ja ihailin maisemia. Tulin alas eri reittiä, kävelin rantaviivaa pitkin ja pidin evästaukoja biitsillä. Ei mitenkään hassumpi kävelyreissu! Keskustaan päästyäni huomasin olleeni 5 minuuttia myöhässä ja seuraava bussi hostellille meneekin vasta tunnin päästä. Rauhallista kojujen tutkintaa, ruokaostoksia ja suomalaisen matkatoimistopojun kanssa jutskailua ja aika kului nopsaan! Loppuilta menikin iltaan valmistautuessa ja Unoa pelatessa, lähdettiin neljän hollantilaisen, kahden ruotsalaisen ja minun voimin tsekkaamaan kuuluisa Byronin yöelämä, joka oli meidän kohdalla pieni floppi. Mun flunssa ei tykännyt kävelyreissusta ja isosta ilmastoinnista, musiikki ei ollut kenenkään mieleen ja edellisenäkin iltana ulkona olleet seuralaiseni eivät olleet kummoisella bilefiiliksellä, joten lähdettiin ajoissa kävelemään kotiin.

Eiliselle oli suunnitelmissa chillailua ja suunnitelmathan toteutui! Aamupalan jälkeen raahattiin ruhomme rannalle, otettiin päikkäreitä ja leikittiin aalloissa. Osalle porukasta eilinen oli myös matkustuspäivä, joten iltapäivällä suunnattiin kaikki keskustaan odottelemaan bussia ja käymään kaupoilla. Hetki ennen bussin tuloa tapahtuikin kauheita ja aiheutin suurissa määrin ihmetystä sekä hervottoman naurukohtauksen. Istuttiin kaikessa rauhassa puistossa ja syötiin timtameja, kun havaitsin vasemmalla reidelläni jotain. Sekunnin murto-osaa myöhemmin se paljastui sammakoksi, jonka seurauksena aloin (luonnollisesti) huitomaan joka ilmansuuntaan ja huutamaan epämääräisesti. Muut eivät tätä huomanneet ennen kuin ilmoitin asiasta, jonka jälkeen ihmetys vaihtuikin nauruksi eikä sympatiapisteitä paljoa herunut. Kaikessa rytäkässä mun kädestä lensi myös timtamin puolikas, mikä oli suuri menetys! Selvisin kuitenkin hengissä, vaikka olin ihan varma että kyseinen otus oli pomppinut mun vaatteisiin/ostoksiin/reppuun ja kohta se hyökkäisi uudelleen. Sammakot eivät siis ole mun ylimpiä ystäviä, kuten ei myöskään aikaisemmin päivällä ruokahetkeämme tutkimaan tullut käärme. Kunnon eläinbongailua näin viimeisten päivien kunniaksi!

Kun eläinhyökkäyksistä oli toivuttu ja jälleen yhdet heipat sanottu oli aika lähteä kokkailemaan illallista. Tiedossa oli herkkua, kanasalaattia avocadolla ja kiivillä (ylellisyyttä tonnikalapastan jälkeen). Massut täynnä pelailtiin vielä muutamat kierrokset Unoa, ennen kuin todettiin kellon olevan tarpeeksi (yhdeksän……) ja painuttiin unille. Nukkumaan en kuitenkaan päässyt, sillä pakkailin kamojani uudelleen ja seurasin uusien kämppisteni toilailuja. Neljä opiskeluelämän sankaria olivat lähteneet viettämään viikonloppua Byroniin ihan vauhdikkaissa merkeissä, kolmen aikoihin yöllä seurue rämpi takaisin ja aamukymmeneltä oli kuulemma surffitunti, taisi mennä kuin elokuvissa.

Mulla päivä alkoi jo aamukuudelta, sillä hieman ennen seitsemää hyppäsin viimeistä kertaa Greyhoundin kyytiin ja matkasin tänne Brisbaneen. Oli ihanaa olla niin aikaisin perillä, ei mennyt päivä ”hukkaan” matkustaessa! Bussista ulos astuessa tapasin mukavan saksalaistytön, joka sattui matkaamaan vielä samalle hostellille. Lyötiin siis hynttyyt yhteen, suunnistettiin keskustan läpi tänne majoituspaikkaan ja vertailtiin kokemuksia aupairina. Päiväksi tiet veivät eri suuntiin, itse suuntasin ostoksille ja hän turistikierrokselle joka mulla onkin edessä huomenna. Ilta menikin kotiin äitienpäivätoivotuksia soitellessa ja samaisen tytön kanssa jutellessa, harmi että hän lähtee jo aamulla kohti Noosaa, tultiin hyvin juttuun!

Nyt kello on tosiaan melkein kymmenen ja oon ihan valmis unille. Suunnitelmissa olisi heräillä aikaisin aamulla, kiertää muutamat (ilmaiset) nähtävyydet, nauttia lämmöstä ja hoitaa tilien lopettamiset sun muut pakollisuudet. Kohta sitä ollaankin jo Suomessa!

First week gone

Heipat täältä Airlie Beachilta! Viikko on mennyt uskomattoman nopeasti, en voi ymmärtää että oon ollu reissussa jo/vasta niin kauan. Haikein mielin huomaan päivien vähenevän, kohta ollaan jo kotona. Mulla on tässä kirjoitettuna tunnelmia sunnuntailta, kun hengasin Mission Beachilla rauhallisessa hostellissa yhden yön verran. Varoitan, tästä tuli aikamoinen kilometripostaus!

Hyvää iltaa täältä pienestä Mission Beachin kaupungista/kylästä. Matkustin tänne tänään aamulla Cairnsista ja olin kyllä lievästi yllättynyt kun astuin bussista ulos: ei ihmisiä. Ollaan ihan landella! Tai siis, onhan täällä ihmisiä siellä täällä ja autoja menee mutta kun on kerinnyt tottua edes jonkinlaiseen ihmisvilinään niin onhan tämä tyhjää. Asiaan vaikuttaa tietysti myös sunnuntai, mikään paikka ei ollut auki joten ihmiset eivät myöskään olleet kaupoilla tms.

Mission Beach on tällainen pieni kyläpahanen pari tuntia Cairnsista etelään. Reppureissaajien matka tänne käy yleensä laskuvarjohyppyjen perässä, eipäs täällä paljoa muuta olekaan tehtävissä. Meno on tosi chilli, tämän yön majoitun tällaisessa pienessä hostellissa jossa perinteiset aussibiisit tai didgeridoo soi.  Työntekijät hengailevat asukkaiden kanssa lähes koko ajan eikä menoa häiritse basson jumputus tai autojen kaasuttelut. Ihan rennon letkeää menoa siis mutta en silti haluaisi jäädä toiseksi yöksi!

Koko päivä on mennyt hieman väsyneissä tunnelmissa, sillä lauantaina oli pitkä päivä. Heräsin 11 tunnin yöunien jälkeen edelleen hieman väsyneenä mutta päätin kuitenkin lähteä pyörimään kaupungille. Kävelin päättömästi Cairnsin keskustassa, tsekkasin sekä marketin että laguunin ja nappasin itselleni vedenkestävän kertakäyttökameran Whitsundaysin reissua ajatellen. Kaupunkikierrokselta palattuani kokkailin tonnikalapastaa ja nautiskelin sen terassin (silti liian kuumassa) varjossa. Täällä ei kyllä hiki pääse kuivamaan tai varpaat paleltumaan!

Ja kuten yleensä, kiirehän siinä sitten tuli. Mulla oli illaksi varattuna lippu Party Bussiin, joka kuljetteli meitä läpi Cairnsin parhaiden menomestojen kaksikerroksisessa bussissa. Tapasin heti alussa kolme tosi mukavaa jenkkityttöä, joiden kanssa tulikin koko ilta reivattua! Oli tosi hauskaa, tapasin paljon ihmisiä, osallistuin kisoihin ja nauroin maha kippurassa. EI kaduttanut yhtään lähteä vaikka aikaisemmin arvoinkin hieman, sillä tänään oli tosiaan lähtö puoli kahdeksalta.

Aamulla bussiasemalle suunnistaessa saattoi kyllä hieman mietityttää että miksen nukkunut muutamaa tuntia enemmän, mutta pienet torkut yllättävän mukavassa bussissa saivat fiiliksen kohoamaan. Kunnes saavuttiin määränpäähän eli Mission Beachille. Asiaa ei parantanut yhtään se fakta ettei täällä ole verkkoa! Mulla ei siis toimi kännykkä muutoin kuin wifin avulla, oli oikein kiva huomata asia siinä vaiheessa kun koitin soittaa Amandalle että missäs tytöt menee, milloin nähdään? Asioilla on onneksi tapana järjestyä ja niin kävi nytkin, juuri hetki sitten saattelin roadtrippaajat takaisin uskollisen Toyotansa luo ja vilkuttelin heipat.

Aamupäivä meni tosiaan wifin perässä juostessa, istuin muutaman tunnin erään resortin ruokailutilassa säätämässä kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Lopulta päätin raahata itseni laukkuineni päivineni lähimmälle hostellille, josta luojan kiitos löytyi vapaa sänky ja ilmainen wifi. Tunnin päiväreippailua lukuun ottamatta täällä onkin tullut hengailtua koko päivä, nyt illalla Aman, Miran ja heidän reissukavereidensa kanssa. Mulla kävi myös hyvä tuuri ja sain huonekamuikseni kaksi mukavaa Hollannista kotoisin olevaa tyttöä, joiden kanssa aika on kulunut ihan reipasta tahtia. Saatiin myös nauttia aina tervetulleesta ilmaisesta BBQ:sta, sillä hostelli päätti tarjota meille dinnerin! Gourmee ”hampparit” koostuivat iki-ihanista valkoistakin valkoisemmista leivistä ja makkaroista, nam. Mutta kun budjetissa pyritään pysymään niin ilmaiselle ruoalle ei sanota ei!

Nyt handlaan (toivottavasti) pyykit, järkkäilen kamat kasaan ja lähden unten maille. Huomenna tiedossa on 8h bussissa istumista, toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä saavani luettua edes jonkin verran pääsykokeisiin! Pitää koittaa potkia itseä hieman takamukselle niin jospa se tästä. 

29.4 Airlie Beach

Huhhuh millainen viikko mulla onkaan takana! Maanantai tuli istuttua bussin penkissä, torkkuen ja pääsykokeisiin lueskellen. 8h vierähti yllättävän nopeasti, sain sopivasti tilaa itselleni ja penkit olivat bussi-mittapuulla tosi mukavat! Toistaiseksi siis mun kokemukset Premierin busseista on ollu hyviä enkä (vielä) oo saanu ekstrahintaa ylimääräisestä laukusta (koputan puuta…). Matkattiin hostellille brittiporukan kanssa ja päästiin jopa samaan huoneeseen nukkumaan eli huonetoverit oli ihan jees! Ilta hurahti dinneriä kokkaillessa ja ihmisten kanssa jutellessa, vastaan tuli jopa yksi suomalainen tyttö, jonka kanssa oli kiva höpistä.

Tiistaihin heräsin jännittyneenä ja aikaisin. Kaupasta hieman evästä päivän ajalle, chekkaus botskille, pakkausta ja tulevien päivien kuvittelua. Hostellilla törmäsin kahteen samalle laivalle tulevaan brittityttöön, joiden kanssa hengailin ennen lähtöä. Puoli kahden aikaan tavattiinkin koko reissupoppoo matkatoimiston edessä, hypättiin bussiin ja ajettiin satamaan. Ensinäkemältä Clipperi vaikutti hieman pienemmältä kuin kuvissa mutta hyvin me kaikki 44 reissaajaa sinne mahduttiin!

Sinä iltana purjehdittiin pieni matka sopivaan lahteen, joka toimi meidän majapaikkana ensimmäisen yön. Laskettiin pienemmästä liukumäestä, hypittiin veteen (tein takaperinvoltin!!!) ja tutustuttiin toisiimme. Syötiin maukasta dinneriä, pelailtiin pelejä ja ihailtiin vedessä leikkiviä delfiinejä.

Keskiviikko alkoi aikaisella herätyksellä, sillä miehistö huuteli meidät aamupalalle puoli seitsemältä. Hieman tankattuamme jatkettiin torkkumista kannella laivan etenemistä katsellen. Aamun ohjelmassa oli koko saariston kuuluisimpien nähtävyyksien, Whitehaven beachin ja Hill Inlet-näköalapaikan katsastaminen. Käveltiin pienen sademetsän läpi saaren toiselle puolelle, jossa meidän silmiemme eteen avautui upea näkymä. Sää ei ollut täydellisen pilvetön koko aikaa, itse asiassa oli aika tuulista ja satoi vettä kun uitiin. Tämä ei kylläkään haitannut, sillä päästiin pelleilemään isoissa aalloissa! Ja meidän siirryttyä pois vedestä aurinko tuli esiin ja päästiin kahlailemaan kirkkaassa vedessä ja nauttimaan lämmöstä. Otettiin paljon kuvia, koitettiin tehdä ihmispyramidia useampaan otteeseen ja hengailtiin rantsussa.

Loppupäivä kului myöskin pitkälti vedessä, ensin päästiin snorklailemaan, hyppimään kannelta ja laskemaan suuremmasta ilmalla täytettävästä liukumäestä. Myöhemmin meidän tie vei syvemmälle veteen tutkimaan koralleja lähemmin, sillä päästiin sukeltamaan! Pienen ohjauksen, sopimusten kirjoittelun ja tavaroihin tutustumisen jälkeen löydettiin itsemme rantavedestä harjoittelemassa hengitystä ja muita perusjuttuja. Ennen kuin huomattiinkaan kaikki oli ok ja jatkettiin matkaa oikeasti sukeltaen kohti syvempiä vesiä. Ja kuinka upeaa se olikaan! Riutta oli kaunis vaikkei niin värikäs kuin mielessäni sen olin kuvitellut. Vajaa puoli tuntia hujahti kuitenkin nopeampaa kuin osasin kuvitellakaan,  pian mun puku täytettiinkin ilmalla ja kelluin pinnalla kuin korkki. Sukeltamista pitää päästä kokeilemaan joskus uudelleenkin! Sukeltelun jälkeen matka jatkui kohti seuraavan yön majapaikkaa upeasta auringonlaskusta samalla nauttien.

Viimeisen illan kunniaksi polkaistiin kunnon bileet käyntiin, miehistö toi meille kasan vanhoja (rumia) vaatteita, joista kokosimme toinen toistaan upeampia asukokonaisuuksia ja kisailtiin eri kisoissa. Muutaman tunnin hauskanpidon jälkeen jatkettiin tanssimista, kauniin tähtitaivaan ihailua ja delfiinien bongailua. Mukaan mahtui myös muutamat pelit ja tanssibattlet, hauskaa siis riitti!

Viimeinen päivä alkoi myös hirmuaikaisin ja matka jatkui kohti toista snorklailu/sukeltelupaikkaa. Olisin kovasti halunnut sukeltaa toisenkin kerran, olisimme saaneet ottaa jopa kamerat mukaan, mutta budjetti ei nyt tällä kertaa venynyt sinne asti. Tyydyin snorklailuun, kaloja oli vain murto-osa edellispäivän snorklailuun verrattuna mutta riutta itse oli upeampi. Nuudeleiden päällä lilluttelun lisäksi hypittiin muutamat hypyt ennen märkäpuvun riisumista viimeisen kerran.

Yhdentoista aikaan laiva ankkuroi itsensä satamaan ja oli aika siirtyä maan kamaralle (vaikka päässä heittää edelleen kuin laivassa olisi). Bussi kuljetti meidät takaisin matkatoimistolle ja oli aika suunnata valmistautumaan illan afterpartyihin. Mun tie vei kaupan ja keittiön kautta sängyn pohjalle päikkäreille, pienet nokoset oli enemmän kuin tervetulleet siinä hetkessä. Seitsemän jälkeen tavattiin suurin osa porukasta ensimmäisessä baarissa, jossa jatkettiin hyväksi todetulla pelilinjalla ja hauskaa pitäen. Myöhemmin vaihdettiin toiselle klubille, jossa ei ollutkaan yhtään ketään meidän saapuessa paikalle. Illan mittaan väki lisääntyi ja bileet parani, vaikkei musiikki ollutkaan parasta. Ihan viimeiset tunnit meni kunnolla veneporukalla reivatessa, oli niin hauskaa! Baarin mennessä (liian aikaisin) jo yhdeltä kiinni jäätiin pienemmällä porukalla hengailemaan ulos, vaelleltiin ympäriinsä ja käytiin syömässä. Pian pitikin jo sanoa heipat kaikille ihanille ihmisille, toivottavasti nähdään vielä joku päivä!

Tänään en olekaan tehnyt mitään erikoista, aamulla pakkailun ja ulos kirjautumisen jälkeen söin rauhassa aamupalaa ja kokkasin päivän ruoat. Nyt olenkin istunut tässä hostellin sohvalla parisen tuntia tätä naputellen ja kaikkea turhaa säätäen, samalla kaavalla jatketaan vielä seuraavat kolme tuntia ennen bussille lähtöä. Kuvia olisi ainakin paljon läpikäytävänä! Sovin tärskyt yhden saksalaistytön kanssa viiden hujakoille, kävellään yhtä matkaa bussipysäkille. Kuudelta hypätään Premierin kyytiin ja seuraava kohde olisikin Agnes Water/1770, jossa tarkoituksena on rentoutua ja käydä surffaamassa!

Reissussa ollaan!

Terkkuja Cairnsista! Nämä tekstit tosiaan tulee vähän hassusti, ensimmäisen kirjoittelin eilen lentokentällä ja toisen hetki sitten täällä hostellilla. Nyt unta palloon ja huomenna tutkimaan paikkoja!

Tässä sitä sitten ollaan, Perthin lentokentällä koneeseen astumista odotellessa. Fiilikset on tällä hetkellä tosi sekavat, viime päivät on hurahtanut ohi sellaisella vauhdilla ettei mun pääkoppa oo vielä torstai-illassa menossa. En millään osaa ajatella, että tämä oli nyt sitten tässä, mun aupair-ura on ohi! Viime kuukausien aikana oli hetkiä, joina kaihoisasti ajattelin tätä hetkeä, kun sanon heipat ja saan olla vapaa.  Välillä kuvittelin sen olevan pelkästään helpottavaa, ihanaa päästä pois, toisina hetkinä en halunnut ajatellakaan auppari-elämän jättämistä.

Miltäs nyt sitten tuntuu? En tiedä. Kuten jo sanoinkin, odotan intopiukeena reissaamista, vapautta ja omia sääntöjä. Pelkästään itseni ajattelua, omien menojen suunnittelua ilman muiden miellyttämistä/huomioon ottamista. Samalla haluan mennä takaisin omaan sänkyyn Pollyn kanssa köllöttelemään, ratkomaan riitoja etupenkkipaikasta, pesemään pyykkiä ja pelaamaan pelejä. Hämmentävää, vaihtelevaa ja surullista.

Viimeiset päivät perheessä sujuivatkin hyvin, lapset hokivat tosi usein kuinka eivät halua mun lähtevän ja riitelivät vähemmän. Lähtö alkoi konkretisoitumaan kunnolla eilen, kun kävin sanomassa heipat Amandan hostperheelle. Heistäkin kun tuli niin iso osa mun arkea täällä ja tytöistä omalla tavallaan mun ”toiset hostlapset”. Ilta juostiin vielä asioilla, haettiin mm. Lachielle Sims4-peli, jota pelailtiinkin sitten ilta kasvohoitojen lomassa. Sain myös  kunnian luoda oman simini pojan naapurustoon, pienen pelailun jälkeen onkin sitten pienoinen sims-kuume… Elektroniikkakaupassa pyörähtäessä törmättiin myös erääseen samalla salilla käyvään vanhempaan naishenkilöön joka tunnisti mut salin ”fit chickinä”, Lachie sai mojovat naurut!

Ja jos kuukaudet, viikot ja päivät ovat kadonneet nopeasti, niin tämä päivä kuluikin sitten silmänräpäyksessä. Keskiviikko-ilta meni myöhäseen, valvoin jetlagista kärsineen Heidin puolesta odottamassa kadonneita laukkuja, jonka jälkeen vuorossa oli operaatio korttien askartelu. Läksiäispaketteja väsätessä menikin muutama hetki ja nukkumaan pääsin vasta yhden jälkeen, sen myötä tulikin haudattua ajatus aikaisesta herätyksestä ja pitkästä aamukävelystä rannalla. Käytiin kuitenkin hieman myöhäisempi rantakävely Lachien ja Pollyn kanssa, vihoviimeistä kertaa. Siitä se päivä pyörähtikin käyntiin, siivosin ja pakkailin, kokkailin ja pelailin. Imuroin ja pesin auton, rapsuttelin ja pussailin Pollya. Tunnit viuhahtivat ja pian kello olikin puoli viisi, lähtöaika enkä yllättäenkään ollut valmiina! Pikaisesti kaikki loputkin kamat kasaan ja autoon. Käytiin tosiaan vielä dinnerillä Domessa, samassa paikassa missä käytiin ensimmäisenä päivänä syömässä. Sen jälkeen oltiin vierailulla Heidin työtapahtumassa, joka oli sopivasti juuri tässä kentän vieressä! Viimeisten halien aikana meistä taisi itse kukin saada pieniä roskia silmiinsä ja viimeiset halit olivat pisimmät ikinä. Lopulta oli kuitenkin aika sanoa heippa ja lähteä eri suuntiin.

Nyt voi sanoa että ikävä tulee, ihan varmasti. Perhettä, arkea, töitä ja koko paikkaa. Kaikista vaikeista ajoist huolimatta tässä penkillä istuu tyttö, joka ei kadu pätkääkään tätä päätöstä! Tiedostan jo nyt muuttuneeni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin paljon ja varmasti kotiin palatessa havahdun monen asian osalta vielä enemmän. Oon niin onnellinen ja ylpeä itsestäni ja ratkaisusta lähteä tänne, ei se ollut helppo mutta niin oikea!

Voin vannoa ettei tämä tule olemaan ainoa kerta kun asun ulkomailla, en luultavasti tule koskaan pysyvästi muualle kuin Suomeen muuttamaan mutta väliaikaisesti. Never say never mutta tällä hetkellä olo on aika vahvasti sellainen. Ja kannustan ehdottomasti ihan kaikkia lähtemään, niin kliseistä kun se onkin mutta on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.  En ikinä olisi oppinut arvostamaan yksinkertaisia asioita, kuten normaalia hellaa, hanaa, irtokarkkeja, hyvää hanavettä, lämmitettyä taloa, raikasta ulkoilmaa ja tietysti sitä rakasta perhettä näin paljoa jos en olisi koskaan tänne lähtenyt. Ja onhan tässä vielä aikaa hankkia kokemuksia itärannikolla, onneksi tämä aussilan reissu ei ollut vielä tässä! Kotiin on ihanaa (ja outoa) palata, mutta ei ihan vielä, vaan kohta.

Täällä sitä ollaan, valmiina unille ennen kello kahdeksaa illalla! Ja oikeastihan kello ei ole vielä edes kuutta Perthissä joten kyllä tässä ihan mummoja ollaan. Lento Cairnsiin meni siedettävästi, Jetstarin penkkimukavuus oli tasan halpalentoyhtiöiden taattua laatua eikä uni meinannut asentoja vaihdellessa tulla silmään. Onneksi matkaa oli kuitenkin vain 4h ja pätkittäisillä torkuilla se meni ilman maailman suurimpia kärsimyksiä. Oli kuitenkin inhottavin lentokokemus viimeisen 7kk aikana!

Perillä täällä itärannikolla oltiin tosiaan aamukuudelta, laskeuduttiin auringon juuri noustessa. Ensimmäisenä silmään pisti joka puolella ympäröivät ihanan vihreät sademetsät! Huomasi tosiaan, että nyt ollaan saavuttu tropiikkiin kun kosteutta oli ilmassa ja päivän mittaan on päässyt nauttimaan virkistävistä vesikuuroista. Säästä huolimatta tykkään kaupungista paljon! Mun aikaisemmin netistä varaama shuttlebussi saapui lopulta noukkimaan mua kentältä, matkattiin kahdestaan sukelluskurssille matkalla olleen ruotsalaistytön kanssa kohti Cairnsin keskustaa. Kello löi 15 yli 7 kun bussi kaarsi kello 9 aukeavan hostellin respan eteen. Lähdin maha kurnien vaeltelemaan ympäriinsä ja etsimään sopivaa aamiaispaikkaa.

Aamuinen Cairns oli kaunis, aamuvirkut ihmiset olivat saapuneet torille hakemaan tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Koju toisensa jälkeen tarjosi mitä herkullisemman näköisiä hedelmiä, joiden edessä iski kunnollinen valinnanvaikeus. Parasta oli myöskin hyvä hinta, esimerkiksi avocadoja sait 4kpl kahdella dollarilla kun Coles myy niitä 2kpl/5dollaria! Tänään en kuitenkaan kokkaillut itselle mitään kummempia joten päätin jättää avocadotkin toistaiseksi kojuihin, onneksi tori on auki huomisaamunakin. Torikiertelyn jälkeen bongasinkin sopivan aamupalamestan, jossa sain nauttia acaikulhosta tuoreen appelsiinimehun kera! Istuskelinkin aamupalalla aikaa tappamassa ainakin tunnin ja mikäs siinä mukavassa paikassa hengaillessa.

Kellon lähestyessä yhdeksää näin jo mielessäni kuinka pääsen kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan hetken ja kipitin innoissani kohti respaa. Valitettavasti kuitenkin pystyin pääsemään huoneeseen vasta yhdeltätoista, joten siinä olikin vielä toiset kaksi tuntia aikaa kulutettavana. Kävinkin kaikessa rauhassa suihkussa ja istuskelin hostellin tosi kivalla terassilla kunnes sain avaimen huoneeseen ja pääsin kauan odotetuille päikkäreille.

Päikkäreiltä ylös selviydyttyäni kävin kiertelemässä kaupoilla, ostin tarvittavia keittiökamoja ja ruokatarvikkeita. Ostoslistalta löytyi myös juomapullo, joka on toistaiseksi ainoa (koputan puuta) Mandurahiin unohtunut asia. Tai no, oikeastaan asiat, sillä unohdin molemmat juomapulloni täytettynä jääkaappiin siinä lähtötohinassa! Jos näillä unohtamisilla selvisin niin hyvin meni.

Tämä hostelli vaikuttaa kyllä ihan kivalta, ei mitään valittamista. Varsinkaan kun iltaisin saa ilmaisen kunnon dinnerin, tänään tarjolla oli hieman tulista currykanaa ja riisiä! Ei mitään gourmeeta mutta kelpaa oikein hyvin näillä penninvenytysviikoilla. Dinnerille mennessä päätin olla aktiivinen ja sosiaalinen, ja menin heti istumaan erään yksin istuneen tytön pöytään. Mukava tyttö, oli kiva höpistä niitä näitä siinä syömisen lomassa! Eikä tarvinnut miettiä tyhmiä, kuten että näytänkö hölmöltä tässä yksin syödessäni, kun ei syönyt yksin. Tärkeitä juttuja…

Tänään selkeni myös mun reissusuunnitelmat seuraavaksi viikoksi! Sunnuntaina matkaan Mission Beachille, jossa löydän kaksi kuoleman hyppyyn valmistautuvaa suomityttöä. Kyseessähän on siis Ama ja Mira, joilla on maanantaina edessä laskuvarjohyppy! Kuolen kateudesta mutta minkäs teet, olisi pitänyt säästää enemmän. Maanantaina aamusta matka jatkuukin Airlie Beachille, josta tiistaina hyppään purjeveneeseen kohti Whitsundays-retkeä. Suurella jännityksellä odotan niitä paria laivalla vietettyä päivää, ennustaisin reissun olevan yksi koko  aussiaikojen unohtumattomimmista kokemuksista.

Parin yön seilailun jälkeen nukun yhden yön Airlie Beachilla, josta matka jatkuukin toistaiseksi tuntemattomaan kohteeseen.  En osaa vielä sanoa, minne haluan sen jälkeen mennä, mutta onhan tässä aikaa. Halusin pitää suunnitelmat avoinna enkä siksi ostanut isompaa reissupakettia (ostin Whitsundaysin, hop on hop off-bussilipun ja Airlie Beachin hostellit yhdessä pakettina). Aika näyttää!

Nyt kuitenkin alkaa teksti olemaan jo niin suuren työn ja tuskan takana että on aika alkaa nukkumaan. Mun huonetoverit lähtivät kaikki ilmeisesti ulos, mikä sopii mulle vallan mainiosti, saapahan nukkua rauhassa. Korvatulpat korviin hiljentämään alakerran pubin mölyt ja peitto silmille!

Matkajännäilyä ja viimeisiä hetkiä Mandurahissa

Enää kaksi kokonaista päivää!! En tiedä miten päin tässä oikein olisi, koitan hirveällä tohinalla multitaskata kaikkea mahdollista ja mahdotonta, kriiseillä ja intoilla kotiinpaluusta ja pyöritellä pennejä seuraavien viikkojen osalta. Haluaisin tehdä, nähdä ja kokea niin paljon mutta aika ja matkakassa rajaavat mahdollisuuksia ihan kiitettävästi. Unelmareissulle saisin pari viikkoa lisää aikaa, kivat matkakaverit roadtrippailemaan, purjehtisin Whitsundayseilla, kruisailisin Fraserilla, hyppäisin laskuvarjohypyn Mission Beachille, hengailisin Byron Bayssa hetken ja viimeiseksi nauttisin Brisbanen kaupunkielämästä ennen kotiin lähtöä. Harmi vain ettei kaikkea voi saada, sillä tuolla välillä on niin uskomattoman paljon nähtävää että parikin kuukautta humpsahtaisi helposti! Koitan nyt kuitenkin suunnitella reissua mahdollisimman hyvin jottei mikään pakkopakko-kohde jäisi näkemättä.
Torstaina mulla siis lähtee lento kohti pohjoisen trooppista Cairnsia, jossa vietänkin muutaman päivän lämmöstä nauttien ja kaikkien hehkuttamaan kaupunkiin tutustuen. Toiveissa olisi snorklailua Suurella Valliriutalla ja Daintree Rainforestissa samoilua, saa nähdä kuinka suunnitelmat toteutuvat. Lähes poikkeuksetta kaikki Cairnsissa vierailleet tutut ovat kehuneet paikkaa maasta taivaisiin, joten odotukset nyt ainakin ovat korkealla! Siellä pitäisi myös auringon paistaa ja elohopean kohota joten saatan eksyä myös nauttimaan päivästä jonnekin veden lähettyville.
Cairnsin jälkeen tieni tosiaan vie rannikkoa pitkin alas kohti Brisbanea. Toiveissa tosiaan olisi olla Brissyssä tarpeeksi aikaisin, jotta ehtisin käydä myös Byron Bayssa vierailulla mutta aika näyttää. Pitää kuitenkin hyväksyä jo tässä vaiheessa se fakta, etten tule näkemään kaikkea mitä haluaisin vaikka kuinka juoksisin paikasta toiseen.

Matka mulla taittuu tän tiedon mukaan bussilla, kohtuullisen halpa ja helppo vaihtoehto. Pyörittelen tässä muutamien firmojen/pakettien välillä enkä vielä tee mitään varauksia, annan ajatusten muhia hetkosen ennen päätöksen tekoa. En myöskään halua varailla matkoja myöskään sen vuoksi, ettei sitä koskaan tiedä jos onni potkaisee niin hyvin että löydän jonkun huipun matkaajan/seurueen joiden kanssa voisi roadtrippailla ainakin osan matkasta, jos ei jopa koko reissua. Tätä varten aion olla aktiivinen hostellilla, reppureissaajat ottavat mielellään lisää matkustajia kustannuksia jakamaan jos se vain on mahdollista.
Siinä muutamia mietteitä nyt, kun seikkailun alkuun on jäljellä 54 tuntia ja risat. Näihin 54 tuntiin mahtuu paljon tekemistä pakkailusta ja kaikkien lärpäkkeiden tulostelusta läksiäislahjojen hankintaan ja loputtomaan googletteluun. Ja pitäisi vielä kyetä nukkumaankin! Jännitys nousee kohta jo niin korkealle etten tiedä miten saisin ajan kulkemaan toisaalta nopeammin, toisaalta hitaammin. Joka tapauksessa tiedän, että tästä reissusta tulee ikimuistoinen, toivottavasti vain hyvällä tapaa!
Niin ja koitan myös tulla päivittelemään mahdollisimman usein, tosin voi olla ettei nettiä joka paikasta löydy ja kuten sanottua, aion käyttää aikani paikkojen näkemiseen enkä koneella roikkumiseen. Suunnitelmissa olisi kirjoitella wordiin vähän juttua jokaisesta päivästä ja wifin alueelle eksyttyä sitten päivittää kaikki tänne ikään kuin päiväkirjana. Tämä siis suunnitelmissa, todellisuudessa voi olla ettei konetta tule aukaistua ollenkaan! Aika näyttää. Nyt kuitenkin menen tekemään viimeisiä reenejä salille, koitan tyhjentää pään tästä tietotulvasta ja jatkaa googlettelua sitten myöhemmin.
Hyvää viikkoa kaikille!

Reissupohdintaa ja heippoja

Heippa! Mun alkuviikko on ollut täynnä laidasta laitaan vaihtelevia fiiliksiä. Toisaalta en malta odottaa täältä lähtemistä, reppureissaamisen alkua ja oman mielen mukaan vaeltamista, kotiinpaluuta ja Suomen kesää. Mutta toisaalta, tuntuu niin hullulta katsella näitä maisemia ja miettiä, etten ehkä koskaan näe näitä uudestaan. Katsoa viimeistä kertaa Lachien partion loppujuttua, kun lippu lasketaan ja "lauma vapautetaan yöunille". Moikata jo tutuiksi tulleita opettajia lapsia koulusta hakiessa ja hymyillä aina samaan aikaan koulusta kävelevälle tytölle. Pikkujuttuja, mutta veikkaisin että nämä näyt jää mun verkkokalvoille pitkäksi aikaa. 

Toisaalta taas en halua jäädä yhdeksikään ekstrapäiväksi tänne, hyppään enemmän kuin mielelläni koneeseen ja lähden kohti uusia seikkailuja! Vaikka kyllähän se jännittää, lähteä ihan oikeasti yksin reissaamaan täällä jättimäisessä Australiassa. Tänne tulohan oli siinä mielessä erilaista, että mulla oli suunnitelma ja joku siellä kentällä vastassa, en ollut yksin. Toki tuo suunnitelma oli ihan yhtä varma kuin tämä mun matkustelukin, oishan voinut käydä niin ettei kentällä olisikaan ollut ketään vastassa tai sukset olisi mennyt niin pahasti ristiin ettei tänne perheeseen olisi voinut jäädä. Silloin olisin myös ollut yksin vieraassa maassa, vielä vieraammassa kuin tämä nyt on. Kaikki kuitenkin meni hyvin, pienet mutkat nyt kuuluvat aina asiaan.

Nytkin on aivan mahdollista että homma menee päin mäntyä, möhlin jotain lentojen kanssa, kamat katoaa/pöllitään, sairastun tai on muutenvaan paska reissu. Mutta ihan yhtä mahdollista, ellei jopa todennäköistä, on että vietän elämäni ikimuistoisimmat pari viikkoa reissaten juuri niin kuin itse haluan, tutustuen sekä uusiin ihmisiin että paikkoihin ja pitäen hauskaa. Turha sitä on etukäteen murehtia ja jossitella, itketään sitten jos(kun) on aihetta. 

Oon aina uskonut kohtaloon ja että asiat menee niin kuin on tarkoitettu, kaikki kyllä lutviutuu jotenkin. Tää usko ja fiilis on vaan vahvistunut täällä ollessa, ihan oikeasti kaikesta kyllä loppupeleissä selvitään vaikkei se aina siltä näyttäisikään. Yksi pieni esimerkki asiaan on mun matkalaukku, jonka oli tarkoitus matkustaa Suomeen kaverin mukana jo muutamia viikkoja sitten mutta mutkien kautta hän ei voinutkaan viedä sitä. Nyt kuitenkin Tuuli, mun tänne perjantaina tuleva kaveri, ilmoitti tarvitsevansa ekstralaukun ja näin ratkaistiin molempien ongelmat kun hän vie mun laukun Suomeen! Tuo on nimittäin tosi hyvä laukku mutta ei vaan millään ahda itseensä tarpeeksi tavaraa, omaisuutta kun on kertynyt tässä puolen vuoden aikana ihan kiitettävästi. Painorajat eivät siis pauku vaan yksinkertaisesti tila tulee vastaan, nyt kuitenkin Tuulille laukku on passeli eikä hänen tarvi tuhlata rahaa turhaan laukkuun. Win-win, sanoisinko!

Siinä muutamia mietteitä näin tiistai-illan kunniaksi. Viikonloppu meni mukavasti Lauroja treffaillen, reenaillen ja opiskellen. Jouduin tosiaan sanomaan heipat kahdelle Lauralle, toinen jatkoi matkaansa Sydneyyn aupparoimaan ja mun paraskamu Suomesta-Laura jatkaa huomenna matkaa omalla uudella autollaan kohti pohjoista. Kävin siis sunnuntaina hänen luonaan Fremantlessa, mun piti hakea Rottnestille unohtunutta tavaraa lautalta ja päätin samalla mennä ilahduttamaan hänen työvuoroaan. Neiti baarimikon päästyä töistä kruisailtiin hänen autollaan heidän kämpilleen, käveltiin hakemaan sushia ja höpöteltiin mukavia. Nyt onkin hassua ajatella, että Laura ei kohta ole enää tuossa lähellä vaan jälleennäkemiseen on aikaa X kuukautta. Eihän me olla (tarpeeksi) usein täällä nähty, mutta kuten sunnuntaina todettiin, on ollut ihanaa tietää että toinen on siellä. Noh, puhelinlangat laulaa, varsinkin sitten kun hän saa taas hommattua krediittiä hahha!

Nyt vietetään kiireisiä päiviä, Heidi lähtee perjantaiaamuna kohti Vegasia ja sitä ennen on taas miljoona ja yksi asiaa hoidettavana auton vilkuista ja renkaista ruokashoppailuun. Ja pian onkin perjantai, muksujen lomapäivä. Päivällä suunnaksi ehkä adventure world, illalla lentokenttä ja hyppy turistioppaan saappaisiin!

Arkea ja auringonlaskuja

Heippa ja hyvää pääsiäistä kaikille! Täällä kirjoitellaan hyvissä tunnelmissa, takana on kivan rento (loma)perjantai ja aamulla saa nukkua niin pitkään kuin hyvittaa. Täälläkin tosiaan vietetään pidennettyä viikonloppua, sillä tänään ja maanantaina on public holiday. Edessä on oikea lomaputki, sillä tiistaina hypätään lauttaan ja suhautetaan Rottnes Islandille muutamaksi päiväksi lomailemaan, oon aika innoissani! Rottona tunnettu saari sijaitsee 20km päässä Fremantlesta eli ei tässä kuitenkaan kovin kauaksi lähdetä. Paikka on hyvin suosittu matkailukohde, yleisin tapa taitaa tosin olla päiväreissu, jonka aikana pyöräillään ympäri saarta. Paikan luonto on kuuleman (ja kuvien) mukaan uskomattoman hienoa ja se on myös yksi harvoista maailman kolkista, joissa voi nähdä villin quokan hyppelemässä! Rottnestin vierailuun kuuluu siis luultavasti pyöräilyä, quokkien ihmettelyä, snorklausta ja ulkona olemista. Näiden lisäksi päivien ohjelmaan mahtuu myös pääsykokeisiin lukemista, sillä juuri tällä viikolla on startannut meikäläisen opiskelu kohti toukokuun koitoksia. Tästäkin syystä siis on jäänyt postausten kirjoittelu, tosin eipä tuota yksin voi syyttää sillä ei näitä postauksia ennen luku-urakan alkuakaan liian tiuhaan tahtiin ole ilmestynyt :-D

Kuluneeseen viikkoon on siis mahtunut töiden lisäksi paljon lukemista, hyviä reenejä, uimista, kauniita auringonlaskuja ja värittämistä. Ilmeisesti mitään sen suurempia tapahtumia ei ole ollut, sillä hetken tässä pähkäiltyäni en keksi mitään sen erikoisempaa päivää viime viikolta! Säiden puolesta täällä on alkanut viilenemään ja jalkaan voi jo ajatella kiskovansa muitakin housuja kuin shortsit. Ei nyt kuitenkaan kylmyydestä voi puhua, sellaiset 25-28 astetta on kuitenkin. Poikkeuksellista on ollut pilvisyys ja tänään jopa satoi sekä ukkosti hetken! Säikähdin ihan salaman valaistessa koko taivaan hahha. Nyt vaan sormet ristiin, että aamulla ilma olisi raikas ja pyykit kuivia!

Ihan normiarkea täällä siis edelleen elellään, päivä kerrallaan. Nyt tosin lasken jo ihan innoissaan viikkoja, kohta jo päiviä, reissaamisen alkuun. Koko työ alkaa hieman jo puuduttamaan, että sinänsä tulee kyllä oikeaan saumaan nämä erikoisemmat ja helpommat päivät. Ei tämä mitään kamalaa arkea ole, en sillä, vaan alkaa tuntua tylsältä ja päivästä toiseen tallustamiselta. Ja reissusta kotiuduttuamme onkin vain pieni hetki ennen Heidin lähtöä reissuun, Tuulin saapumista ja viimeisiä viikkoja! En tosiaan olekaan tainnut mainita sitä vielä täällä blogissa, mutta saan tänne mun kaverin Tuulin vieraaksi muutaman viikon päästä. Tosi kivaa päästä oleman turistioppaana hänelle Perthissä, mulla on jo monia hyviä suunnitelmia niiden päivien ajaksi, toivottavasti saadaan kaikki myös toteutukseen.
Viikonlopulle mulla onkin suunnitelmat avoinna eli niitä ei ole. Huomenna aion kuitenkin nukkua niin myöhään kuin huvittaa (toivottavasti pidempään kuin tänään, sillä heräsin ilman herätyskelloa 7.05....), käydä heittelemässä kuntopalloa (♥♥♥♥) ja tietysti lukea mahdollisimman paljon. Koitan nyt pänttäillä niin paljon kuin pystyn ettei sitten reissatessa tarvisi niin paljon stressailla asiasta.

1 month to go

Heippahei! Täällä päässä on taas vietetty kiireistä viikkoa ja viikonloppua eikä konetta ole tullut avattua useampaan päivään. Ihan hyvä vaan, mielummin sitä menee ja kokee kuin istuu koneella netflixin kanssa päivät pitkät. Mutta niin, takaisin viime viikkoon ja sen meininkeihin! Päivät hurahtivat jotenkin ekstranopeaa ohi, johtuisiko kenties Amandan ja Miran lähestyvästä lähdöstä. Tiistaina illalla sain tytöt leffakamuiksi tänne meille ja tehtiinkin historiaa eikä syöty mitään terveellistä tai epäterveellistä koko iltana!! Homman kääntöpuoli on se, ettei Mira päässytkään maistelemaan meidän pitkäaikaisen kehittelyn tuloksena syntynyttä superprotskupannari-reseptiä ollenkaan, harmi. 

Keskiviikon pääteema olikin finnish dinner! Luvattiin jo heti alkuaikoina molempien hostperheille, että kokkaillaan kunnon suomidinneri jälkkäreineen kaikkineen joku kaunis päivä ja nyt, tyttöjen viimeisenä iltana perheessä, saatiin se vihdoin ja viimein aikaiseksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Menu koostui makaronilaatikosta ja porkkanalaatikosta, jälkkäriksi pyöräytettiin mustikkapiirakkaa vanilijajätskillä ja kyytipojaksi glögiä. Ja parasta oli, kun kaikki oikeasti tykkäsivät, lapsetkin ottivat lisää! Harmi vain, kun Heidi joutui olemaan töissä eikä siis päässyt mukaan. Vietiin kuitenkin pieneksi lohdutukseksi palanen mustikkapiirakkaa, kyllä näytti hänellekin kelpaavan. 

Torstai, tyttöjen lähtöpäivä, sujuikin pakkailutunnelmissa. Vietin melkein koko lasten koulussaoloajan Amandalla, pistettiin kamoja kasaan ja tuskailtiin tavaramäärien kanssa. Katseltiin Amandan hostisän kanssa hirvivideoita (ja hän oli ihan hämmentynyt koko jutusta! Etukäteen hän ei ollut varma edes miltä hirvi näyttää, luuli Suomen metsien olevan Sydneyn kaltaisia ja koko metsästystyylikin oli hieman hakusessa. Pääsin siis hieman selittelemään homman kulkua!) ja pompittiin lasten kanssa trampoliinilla. Oli tosi hauskaa mutta samalla haikeaa, vaikka tiesinkin näkeväni tyttöjä vielä viikonloppuna.

Viikonlopulle luodut suunnitelmat meni yllättäen uusiksi, tarkoitukseni oli nimittäin olla hostelleissa yötä Fremantle-Perth-akselilla. Päädyin kuitenkin matkaamaan kaikkina öinä myöhään kohti kotia nukkumaan, säästimpä ainakin muutaman pennin pyörylän! Perjantai-ilta meni Lauran ja Vallun kanssa Freossa, käytiin ensin dinnerillä ja loppuaika menikin hostellissa hengaillessa ja kamoja pakkaillessa. Oli kiva ilta, muisteltiin kaikkia hyviä Reisjärvi-juttuja (aika kultaa muistot hehhe) ja pistettiin hieman vaatteita kiertoon. 

Lauantai alkoi liian aikaisin, en taaskaan osannut nukkua myöhempään vaikka olisin saanut ja voinut. Reenailemaan siis! Pikatreenin jälkeen ruokaa masuun, kamat kasaan, tyttö edustuskuntoon ja kohti Perthiä. Matkalta mukaan hyppäsivät reppureissaajaystäväni, joiden kanssa sitten jatkettiin viimeistä kertaa kohti ikeaa. Alkaa jo hävettämään, kuinka usein siellä on tullut käytyä mutta onhan se halpaa! Kymmenellä dollarilla saat ison annoksen (annoskoko tosin riippuu tiskin takana olevasta tyypistä.....)hyvää perusruokaa helposti ja nopeasti, ihan hyvä diili. Ruotsalaisjätti tarjoilee myös porkkanakakkua, ehdoton plussa. Sieltä matkattiin tekemään pikaiset perustavaraostokset toiseen Ruotsalaiskauppaan eli tuttuun ja turvalliseen henkkamaukkaan, tässäkin hinta ja helppous vievät voiton. Silloin kaupat alkoivatkin onneksi sulkeutua, rahapussin nyörit kiittää. Lähdettiin matkaamaan takaisin tyttöjen hostellille eli rotankoloon. Poikkeuksena alkupäivän kuvioon halpa ei tässä tapauksessa ollut hyvä, plussaa tuli vain ihan hyvästä ja tyhjästä huoneesta. Hengissä sieltä kuitenkin selvittiin, repussa lisää kokemuksia ja ehkä pari salamatkustajatorakkaa hehhe. 

Eilinen sunnuntai oli kyllä taas tekemistä täynnä, eikä takana olleet kuuden tunnin yöunet auttaneet asiaa missään määrin. Taisi jäädä mainitsematta, mutta perjantaina ja lauanataina oli ihanan  viileää ja raikasta kiitos sateen! Täällähän tosiaan sataa ehkä kerran kuussa, joten oli aivan luksusta juosta raikkaassa ulkoilmassa pitkähihainen päällä!! Reenivaatevarasto laajenee, kun enää ei ahdista ajatus pitkistä hihoista ja housuista. Mutta parin päivän mukavat farkkusäät loppuivat eiliseen ja hiki lensi taas koko päivän. Pyörittiin muutama tunti Pätskyn kanssa täällä koti-Mandurahissa järjestettävillä Crabfesteillä eli rapufestareilla! Ei mitään tietoa, mistä kyseinen nimi tulee sillä rapusia ei näkynyt mutta muuten oli oikein kivaa. Tapahtuma oli yllättävän iso, en osannut odottaa niin monia esittelytelttoja ja niin suurta väkimäärää. Säällä tietysti oli vaikutusta asiaan, molempina päivinä ollut tapahtuma oli ollut hiljaisempi lauantaina. Nautittiin lounasta, vietettiin ainakin puoli tuntia karkkikaupan valikoimaa tutkien, maisteltiin kookosjätskiä ja kuunneltiin musiikkia. Pian mun olikin aika siirtyä ratin taakse lapsia kuskailemaan, Heidin ollessa festareilla työn merkeissä mun apua tarvittiin. Ja eilen se ei oikeastaan edes haitannut, oltiin kaikki poikkeuksellisen hyvällä tuulella (edes temppuileva puhelin ei saanut mua huonolle fiilikselle!) ettei riitojakaan tarvinnut kuunnella. Kuskailujen välissä ehdin piipahtamaan paikallisen Gigantin lopetusmyynnissä, tein hyviä löytöjä ja maksoin niistä pilkkahinnan. Festareiden loputtua pistettiin porukalla kamat kasaan ja sitten pääsinkin jatkamaan matkaani kohti juna-asemaa ja Perthiä. 

Ilta menikin Perthin öistä skylineä ihaillen, tyttöjä odotellessa napsin pari kuvaa CBD:n alueelta (CBD= central business district eli keskusta) ja sen jälkeen suunnattiinkin Intialaiseen syömään. Ruoka oli hyvää, mun makuhermoille edelleen hieman tulista mutta seuralaisille kelpasi oikein hyvin. Höpöteltiin terassilla paikan sulkemiseen asti, minkä jälkeen käveltiin hieman Elizabeth Quayta ympäri, ihailtiin ja ihmeteltiin satoja valkoisissa juhlivia ihmisiä ja muisteltiin parhaita lapsuusjuttuja. Sitten olikin jo aika halata viimeisen kerran pitkään aikaan, tirauttaa pari kyyneltä ja toivottaa hyvää matkaa. Eihän sitä vielä kunnolla tajua ettei Ama enää olekaan täällä mun kanssa, onneksi kuitenkin on netti keksitty niin eiköhän mekin saada pidettyä yhteyttä. Täytyy kyllä sanoa, että en voisi olla onnellisempi siitä, että oon saanut jakaa tän koko kokemuksen just hänen kanssaan! ♥

Viikonloppukuulumisia ja ruokamietteitä

Heippa kaikille, täällä viettelen mukavaa tiistaipäivää massu täynnä hyvää ruokaa. Tänään onkin ollut mietintämyssy tiukasti päässä, sillä eksyin lukemaan muutamia ruokajuttuja erityisesti sokerista (jos kiinnostaa niin tästä löytyy yksi paljon ajatuksia herättänyt teksti, kommenteissa linkkejä muihinkin hyviin juttuihin). Suomessa ollessa olen kyllä tiedostanut, että sokeria lisätään vähän kaikkeen ja sitä tulee nautittua joka ikinen päivä vaikkei karkkihyllyllä kävisikään. Jogurtit, myslit, patukat, mehut ja valmisruoat, niistä kunnon herkuista nyt puhumattakaan. Sitä on siis ihan kaikkialla ja uskomattomat määrät! Täällä ollessa siihen on tullut kiinnitettyä vielä enemmän huomiota, sillä oon päässyt itse tekemään useita ostoskertoja ja uusien tuotteiden tuoteselosteita on mielenkiintoista tutkia. Kaikki tuotteet mainostetaan terveellisinä, ei lisäaineita eikä elintarvikevärejä -> täydellistä evästä lasten lounasboksiin! Mutta tuoteselosteena on jos ei heti ensimmäisenä niin vähintään toisena lisätty sokeria. Ja tätä lapset syövät joka ikinen päivä koulussa, kymmeniä erilaisia eväspatukoita, pieniä pusseja täynnä hedelmäpaloja (joissa hedelmäsokeria ja lisättyä sokeria...), leipää (joissa niissäkin usein makeutusta) ja tietty maapähkinävoita päälle! Mulla on aivot vielä niin sekaisin kaikesta etten osaa prosessoida tietoa saatika kirjoittaa sitä tähän järkevästi, mutta pointtina on mun järkytys tästä ruokakulttuurista tässä perheessä ja yleisesti. Vitamiineja ja ravintolisiä löytyy kaikkeen makuun mutta se perusjuttu on niin hukassa kuin voi ikinä olla! Enkä tosiaan ole sitä mieltä että Aussit yksin olisi kamalien ruokailutottumusten maa, ihan yhtälailla sitä Suomessakin sokeria jokaiseen suupalaan koitetaan tunkea. Kaikista eniten tässä kuitenkin järkyttää se, että lapset totutetaan makeutukseen heti vaippaikäisestä lähtien, jogurtit ja myslit esimerkiksi ovat varmasti kaikille tuttuja välipaloja. Nimenomaan välipaloja, ruokaa eli terveellistä ravintoa vaikka oikeasti kuuluisivatkin ennemmin herkkuihin. Kyllähän kaikki tietää, että suklaassa on sokeria mutta eipä sitä kukaan välipalana syökään.

Mutta nyt siirryn jäsentelemään ajatuksiani pelkästään oman pääkoppani sisään, muuten postauksesta tulisi nälkävuottakin pidempi. Perjantaina tosiaan oli hieman poikkeuksellisempi päivä, sillä autoin Amandaa ja hänen hostperhettään vahtimalla heidän tyttöjään. Mulla oli Lachie matkassa hetken aikaa, mentiin koko porukalla uimaan jo hieman ennen tyttöjen uimakoulua ja jäätiin polskimaan vielä hetkeksi tunnin loputtua. Tämän jälkeen vein Lachien isälleen ja jatkettiin tyttöjen kanssa heille loppuillaksi. Lapsikatras lisääntyi vielä yhdellä, sillä toiselle tuli kaveri yökyläilemään. Muutama tunti meni oikein nopsasti, syötiin ja touhuilin keittiössä, nauroin heidän keskusteluilleen (he mm. pohtivat hyvin kauan Jeesuksen olemassaoloa), tanssittiin kuin hullut ja pidettiin hauskaa. Tottakai mukaan mahtui myös pari potkua nenään, muutama kyynel ja ikuiset riidat musiikista mutta noin pääpiirteissään kaikki meni hyvin! Amandan ja Miran tultua kotiin lösähdettiin sängylle katsomaan elokuvaa ennen kuin kurvasin kotiin nukkumaan.
Lauantaiaamu ja päivä menikin rauhallisissa tunnelmissa kotona, nukuin mukavat yöunet, treenailin ulkona, kokkailin ja katselin netflixiä, ihan perusjuttuja siis. Illalla pistettiinkin taas nassut ojennukseen, kimpsut ja kampsut kasaan ja junalla Perthiin! Lähdettiin näyttämään Miralle kaupungin yöelämään, oltiin yötä hostellissa ja tanssittiin livemusiikin tahdissa. Sunnuntaiaamuun herättiinkin poikkeuksellisen hyvien yöunien jälkeen ja lähdettiin matkaamaan kohti Scarborough beachia, elohopea kipusi nimittäin taas 40 asteen tuntumaan eli rantapäivä oli ainoa vaihtoehto. Haettiin lähicolesista ihanat aamupalaeväät, kyllä maistui kunnon täytetty sämpylä taivaalliselta kun sitä on viimeksi ikuisuuksia sitten syönyt. Pompittiin superisoissa aalloissa, kärvennyttiin superpolttavan auringon alla ja pelailtiin korttia jokunen tunti ennen poislähtöä. Matka vei jälleen kerran ikeaan, sillä Mira tarvitsi perusjuttuja kuten pyyhkeen reissausta varten. Tästä saatiin kuitenkin oikein hyvä syy käydä nauttimassa lihapullat vielä viimeisen kerran yhdessä, hyvästi ikeareissut tältä erää!

Eilen palattiin takaisin arkeen töiden muodossa, taksi jatkoi ajoaan ja pyykkikone lähti hurraamaan. Ystävämme arska jaksoi taas porottaa kunnolla joten päädyttiin lillumaan Amandan altaalle hetkeksi, ihanasti alkaa rusketus syventymään. Ilta lasten kanssa menikin yllättävän helposti, kummallakin oli hyvä päivä. Amanda ja Mira saapuivat vielä myöhemmin leffailemaan meille, tosin itsellä katsominen jäi vähän puolivaloilla suoritetuksi. Uniaikaa jäi taas liian vähän, joten tänään oli otettava sitä kiinni pienten päikkäreiden muodossa. Kävin myös tekemässä superin kinttutreenin salilla, niin hyvä fiilis! Nyt kello onkin jo puoli neljä ja saan poikkeuksellisesti istua vieläkin tässä koneella, sillä Heidi haki Lachien koulusta ja Jazzilla on joku kerho joten hänet pitää noutaa joskus viiden hujakoilla. Enemmän vapaata mulle, ei valituksia!
Eilen tapahtui vielä yksi ihana juttu, sillä Lachie sanoi mulle jotain niin symppistä että melkein piti pari kyyneltä tirauttaa. Hän siis ikävöi kovasti äitiään aina kun Heidi on töissä ja monesti tällöin ollaan puhuttu siitä kun mä olen täällä ja tietysti ikävöin omia vanhempianikin jne. Nyt ajettiin kaikessa rauhassa kotiin partiosta, kun hän yhtäkkiä sanoo "Mirva I’m so sorry that you don’t get to see your mom every day" (eli suomennettuna olen pahoillani kun et näe äitiäsi joka päivä). Vaikka välillä tuo poika ottaa kunnolla aivoon niin näinä hetkinä kadun joka ikistä ikinä päähäni eksynyttä pahaa ajatusta hänestä.

Ajatuksia

Parannusta huomattavissa, postausväli venyi vain neljään päivään! Onhan se nyt kuitenkin paljon, ehtisihän sitä tulla jotain raapustelemaan parinkn päivän välein kunhan vain jaksaisi, viitsisi ja suostuisi uhraamaan ne päikkärihetket. Tässä mä nyt kuitenkin olen, istuskelen keittiössä sormet näppiksellä  harhaillen ja toivon ettei ulkona riehuva hullu tuuli vie koko mökkiä mukanaan. 

Alkuviikko on hurahtanut mukavan nopeasti ohi, päivät menevät treenaillessa (oon saanu myös treenikamun Amandan aloittaessa mun salin viikon ilmaisen kokeiluajan!!) ja kotona pyöriessä ja lasten päästyä koulusta on aika kuskailla harrastuksiin (niihin muutamaan mitä näillä on, edelleenkin hämmästelen kuinka vähän. Onneksi itse on saanut kokeilla vaikka mitä ja nähdä kavereita myös vapaa-ajalla!). Iltaisin meillä on myös Lachien kanssa ollut Pirates of the Caribbean-maratoni edelleen meneillään, joten ollaan päästy syventymään merirosvojen maailmaan aina hetkeksi ennen uniaikaa.

Ja se uniaika. Mietin ensin että uskaltaako tästä tänne blogiin kirjoittaa, onko liian henkilökohtainen asia mutta koska tässä nyt näpytellään niin päädyin kirjoittamaan. Lachien uniongelmat alkoi tuossa ihan muutama viikko sitten, aika tuore juttu siis. Ennen tosi helposti nukkumaan mennyt ja hyvin nukahtanut poika ei halunnut nukkua omassa sängyssään, halusi jonkun muun (äidin) viereen aina. Kun tämä ei joka yö onnistunut, raahattiin patja siskon huoneen lattialle. Siirrettiin omaa sänkyä, nukuttiin sen alla olevalla vieraspatjalla. Kysellään joka ikinen ilta että mihin minä menen ja joka ikinen ilta vastaan olevani joko keittiössä, kodinhoitohuoneessa, kylppärissä tai omassa huoneessa. Vakuuttelen olevani täällä, mihin mä nyt yhdeksän aikaan lähtisin. Sanotaan useita kertoja hyvää yötä, rampataan vessassa ja "täyttämässä" täyttä vesilasia (jossa on kuulema huonoa vettä). Pyydetään mua istumaan sängyn reunalla kunnes saa unta (mikä olisi ihan ok silloin 8 aikaan, mutta kun mut herätetään keskellä yötä istumaan niin eihän se kivaa ole). Keskellä yötä myös koputellaan mun oveen koska "halusin vain sanoa hyvää yötä". Siis kello 3.28 aamuyöstä, kuten viime yönä. 

Näen nyt sieluni silmin porukat ja mummun siellä nauramassa mulle koska itsehän olin samanlainen pienempänä. Joo tiedän, ei tämä ole mitään supererikoista käytöstä lapselta, mutta kyllä se ihmetyttää kun tämä on alkanut ihan yhtäkkiä, ennen kun ei mitään ongelmia nukkumisen kanssa ole ollut. Ja kun itsellä on toisaalta aika ristiriitaiset fiilikset tästä, tottakai haluaisin auttaa ja autankin, mutta en vain tiedä mitä tässä voisi tehdä. Jos kyseessä olisi mun lapsi niin toimisin kuten mua kohtaan toimittiin eli sanoisin "kyllä se uni tulee kunhan odotat, mieti kivoja juttuja äläkä panikoi. Ja nuku vaikka valot päällä jos pelottaa." Mutta kun kyseessä ei ole mun muksu, eli ei ole mun asiani päättää toisen unikoulusta.

Ja kuten Amandalle eilen totesin, mä oon vaan aupair. Joo, tulin tänne hoitamaan lapsia ja sitä teen. Mutta tulin tänne avuksi, en 24/7 valmiina olevaksi äidin korvikkeeksi. Tässä uniongelmassa on ihan varmasti taustalla jotain muutakin, mutta en vain tiedä/tajua sitä, eikä hän mulle sitä kysymisestä huolimatta sano. Ja ihan varmasti hommaa pahentaa tämä äidin muualla olo, sillä poika on aika kiintynyt Heidiin. Koko homma on hirveän monimutkainen, sillä on vaikea löytää kaikille sopivaa ratkaisua. Työreissut on hostäidille tärkeitä monellakin tapaa, hienoja osoituksia kovasta työstä ja tässä tapauksessa myöskin hänen uuden Sydneyn tiiminsä asioiden hoitamista. Ei mitään pelkkiä hupireissuja siis. Ja lapset kyllä tietää sen ja he sanovatkin olevansa ylpeitä äidistä, mutta silti, "eipä äidin tarvitsisi koskaan lähteä mihinkään". Ja jos ottaa munkin näkökannan tähän niin onhan tässä ihan sikana vastuuta. Ei se onneksi stressaa/tunnu päivien aikana, mutta kun alkaa kunnolla miettimään niin mä oon kuitenkin 19-vuotias nuori, joka on tuntenut nämä muksut 5kk josta ollut kohta 3viikkoa heidän kanssaan yksin kaikkia lankoja käsissä pitäen. Tiesin kyllä tähän lupautuessani olevani myös yksin lasten kanssa, kaksi viikkoa huhtikuussa. Tämä Sydneyn reissu tuli uuden tiimin myötä ekstrana ja lasten oli tarkoitus lähteä mukaan Havaijille. Asiat eivät aina mene kuten suunniteltu ja tilanne on nyt mikä on eikä sille mitään voi, mutta kyllähän se vähän aina mietityttää. Lastenkin kannalta, 5kk on kuitenkin aika lyhyt aika oppia tuntemaan ja olen vain  yksi monista aupaireista.

Mutta nyt päätin lopettaa synkemmän tekstin ja siirtyä vähän iloisempiin juttuihin! Sillä vaikka päiviin mahtuu paljon huolia ja murheita ei tämä arki mitään kamalaa ole. Lasten kanssa yksin oleminen on ihan ok, suurin ongelma on tosiaan tuo nukkuminen ja se, että olen "sidottu" kotiin iltaisin. Onneksi tänne saa kuitenkin kutsua kavereita ja ollaankin Amandan kanssa katseltu netflixiä ja syöty terveellisiä herkkuja lasten mentyä nukkumaan, en ole siis ihan yksin omassa huoneessani nyhjöttänyt. Iltoihin on myös mahtunut ihania kävelyjä rannalla Lachien ja Pollyn kanssa, soittelua kotiin ja pitkä kylpy. Tuo koira on kyllä aivan ihana otus, tulee nyt jo kyynelet silmään kun miettii eron hetkeä. Aamuisin hän tulee raapimaan mun huoneen ovea tai laukkaa korvat lepattaen heti mun luo oven avattuani. Leffaa katsoessa pieni löytää nopeasti hyvän asennon mun mahan päältä ja vaatii rapsutuksia. Söpöliini ♥

Ainiin, mun kameran muistikortti meni rikki joten uusia kuvia ei tipu ennen uuden hankkimista. Byhhyy, rahaa vaan palaa mutta minkäs teet, muistikortti on kuitenkin ostettava. Tässä siis syy postauksen kuvattomuuteen!

Kuulumisia

Hupsistakeikkaa, viimeksi viikko sitten oon istunut alas naputtelemaan teille kuulumisia! Viikko on tosiaan ollut kivaa hulinaa, sillä Heidin ollessa työreissussa muksut on mun vastuulla. Vaikka en olekaan ollut kuin yhden päivän täysin yksin niiden kanssa vie homma silti enemmän energiaa ja vaatii suunnittelua kuin Heidin kotona ollessa. Kuitenkin, tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin (koputan puuta) ja suuremmilta hermoromaduksilta puolin ja toisin ollaan vältytty. Muistan, kuinka silloin joskus loma-marraskuussa tajusin kunnolla, että joudun olemaan niiden kanssa useamman viikon yksin ja olin ihan satavarma etten selviä, en vain pysty siihen. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, yli viikko jo takana! Asiaa on helpottanut muksujen isä, joka on hakenut heidät hänen luokseen useampaan otteeseen ja mummu, joka esimerkiksi vei heidät leffaan torstaina ja pelaili pelejä eilen.
Mutta viime viikkoon! Tiistaina mentiin päiväksi Amandalle, muksut uivat, pelailivat ja leikkivät ja me aupairit pelattiin skipboa :D Tosin, kuten arvata saattaa, kun he näkivät meidän pelaavan halusivat kaikki mukaan. Yhden yhteispelin jälkeen he kuitenkin kyllästyivät, siirtyivät Wiin pariin ja me saatiin jatkaa pelailua paremmalla menestyksellä! Oltiin heillä kyläilemässä iltakuuteen asti, pelailujen lisäksi pääsin helposti käymään heidän kotisalillaan tekemässä päivän treenin, ei olisi muuten onnistunutkaan kun ei olisi ollut lapsenvahtia.

Poseeraamassa mun turistiaussihupparin kanssa joskus lokakuussa, sille ei oo pahemmin ollut näillä säillä käyttöä :D // Amandan kanssa leffailemassa // Joskus lokakuussa hengailemassa Amandalla // IKEAshoppailua

Baseballia // Skypettelyä kotiin ja sain moikata tätä ihanuutta ♥♥ // Joskus alkuaikoina muksujen kanssa hengailemassa // Katsomassa footya eli aussijalkapalloa paikallisessa

Keskiviikkona lapset menivät päiväksi isälleen, tänä aikana koitin vähän siivoilla ja kävin reenailemassa. Illalla Amanda tuli meille, koitettiin kokkailla banskulettuja huonolla menestyksellä ja katseltiin Harry Potteria. Noissa lätyissä ollaan kyllä semmonen kaksikko, ikinä ei kirjoiteta ohjetta muistiin vaan mututuntumalla mennään! Lisäillään aina fiiliksen mukaan ja joskus lätyt pysyvät kasassa, useimmiten ei. Paitsi oliskohan ollut maanantaina, kun tein niitä ihan itse, onnistuivat täydellisesti!! Mutta Amandan kanssa ei hahha. Nyt ollaan päätetty, että seuraavan kerran kun onnistutaan täydellisesti, kirjoitetaan ohje ylös ja noudatetaan sitä sitten hamaan loppuun saakka, kokeilut saa luvan loppua! Maussahan ei siis ole mitään moittimista, ainoastaan ulkonäössä. Tehtiin lättyjen kylkeen banskujätskiä eli jäisiä banskuja muussaksi ja tadaa, maistuu!
Torstaina ei hommailtu mitään erikoista suunnitelmien muuttuessa. Mummu vei lapset leffaan illalla, jotta mä pääsin salille ja kahville tyttöjen kanssa. Helpattiin Amandan kanssa yhtä perheestä lähtenyttä aupparikamua, neuvottiin jotain perusjuttuja ja jutskailtiin vain. Siinä tuli kyllä hyvä olo, kun itse tajusi oikeasti tietävänsä/osaavansa joitain juttuja jo aika hyvin! Ei sitä niin tajua kun vain elää täällä päivästä toiseen ja niistä tulee jo niin itsestäänselvyyksiä.

Jazzzzz! // Halloween ja elämäni eka kurpitsa! // Meelup Beach // Nuo linnut on hirmu ärsyttäviä, ne tulee aivan liian lähelle! 

Sydney Horbour Bridge // UV ja froyo! // Viikonlopun iltapalaa:bannarimuffinseja, banskujätskiä, mansikoita ja kiiviä, nammm! // Menossa jouluaaton leffaan ft. the perhe!

Perjantai olikin sitten jo vähän stressaavampi päivä, sillä tietysti juuri nyt Heidin ollessa poissa Lachie meni sairastumaan. Hän valitteli jo torstaina korvaansa, muttei kovin paljoa enkä ajatellut sen olevan vakavaa. Yöllä poika heräili useampaan otteeseen itkien, valitti kipua ja meidän lääkevarastot olivat tietenkin aika finito. Sain onneksi kaavittua hieman kivunlievitystä kasaan ja päästiin sillä aamuun asti, jonka jälkeen lääkärireissu häämötti edessä. Onneksi asiat järjestyivät kuitenkin omalta kannaltani hyvin, eikä mun tarvinnut lähteä tutustumaan näiden lääkärikäytäntöihin sen tarkemmin pojan isän päästessä käyttämään häntä. Korvatulehdushan siellä todettiin, vieläpä ärhäkkä sellainen. Nyt korvatippoja menee viikon ajan eikä poika pääse uimaan... Siinä meni siis meidän tämän viikon ohjelmat uusiksi, sillä Adventure World on huvi-/vesipuisto joten sinne ei nyt siis mennäkään. Onneksi kipu näyttää nyt olevan jo hellittänyt, ei ollut mitään kivaa hommaa katsoa toisen sairastelua. Lääkärireissun jälkeen lapset menivät isälleen viikonlopun viettoon ja minä suuntasin lenkkeilyn kautta Amandalle kokkailemaan banskulättyjä ja jatkamaan Pottermaratonia. Meidän banskulätyt muuttuivat kyllä muffineiksi, miljoona kertaa helpompaa kuin pannulla paistaminen!
Lauantain ohjelmassa oli päiväreissu Perthiin, mulla oli parit ostokset tehtävänä ja torstaina nähty aupairkamu jätti osan kamoistaan mun autoon, joten ne oli sitten palautettava. Hypättiin siis junaan ja ajeltiin suoraan Joondalupin ostoskeskukseen, jossa katseltiin muutamat kaupat ja treffailtiin tätä aupairia. Seuraava stoppi olikin IKEA, jossa tytöt nauttivat kaikkien yllätykseksi lihapullia, itse menin omilla eväillä :-D Eihän se ollut mukavaa katsella toisten syövän hyviä lihapullia mutta fiilis sen jälkeen oli mahtava, en sortunut eikä tarvinnut kärsiä mahakivuista! Kotiin päästyä käytiin kävelemässä rannalla, unohdettiin Amandan auto juna-asemalle ja tehtiin taas kerran niitä banskumuffineja! Mitäpäs sitä hyvää vaihtamaan.

The three sisters @ Blue mountains // Biitsillä Lachien kanssa // Polly kerjäämässä rapsutuksia ja nauttimassa auringosta :--D // Menossa ulos saksalaistyttöjen ja Aman kanssa!

Alkuaikoina syömässä Perthissä, näitä snäppikuvia katsoessa ei tarvi enää ihmetellä että mistä ne kilot oikein onkaan putkahtanu :D // Whoopsie tuli valittua huonompi kuva jouluaaton ulkoilmaleffasta mutta menkööt! Siellä hieman tuuli! // Amandan kanssa luultavasti IKEAan matkalla // Yanchep Lagoon ♥

Sunnuntai jäikin mieleen pitkäksi aikaa, sillä aamulla salilla ollessani jouduttiin paikalle tilaamaan ambulanssi. Vanhempi nainen jotenkin kompastui/kaatui juoksumatolla ja lensi siitä maahan, en itse nähnyt tapahtumaa niin en oikein kunnolla voi sanoa. Onni onnettomuudessa oli ettei hän lyönyt päätään juuri takana olleeseen pyörään, silloin olisi ollut paljon pahempi tilanne... Odoteltiin sitten apua aivan liian kauan, autettiin lanssimiehiä sen mitä voitiin ja ihmeteltiin koko salin toimintaa. Ensinnäkään ensiapupuhelimen vieressä ei ollut salin osoitetta, oikeastaan sitä ei ollut missään näkyvillä. Sitten eräs meistä soitti vartijoille, joiden pitäisi valvoa tilaa 24/7. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, sillä puhelimesta vastattiin vain etteivät he valvo kyseistä tilaa... Luotto paikkaan koki nyt kyllä aikamoisen kolauksen. Saatiin kuitenkin naiselle apua, toivottavasti siitä selvittiin vain pienillä pintanaarmuilla.

Toiset saksalaistytöt, minä ja Jazz luistelemassa! // Uuden vuoden ilotulitukset Sydneyssä, huomatkaa muutama ruutu alareunassa :D // Menossa ulos, vasemmalta Amanda, Alice, minä ja Lena // Joku kaunis auringonlasku

Salihässäkän jälkeen menin rannalle nauttimaan hyvästä säästä ennen kuin kello löi kolmea ja lapset piti hakea. Hetken heidän kanssaan hengailtua lasten mummu tulikin paikalle ja jäi pelailemaan pelejä mun lähtiessä Amandan ja Alicen matkassa kohti Fremantlea ja rantabileitä. Kemut olivatkin hieman erilaiset kuin odotettiin mutta tulipahan käytyä! Kotiin mäkkärin kautta, itse sain taas varmuutta kieltäytymällä houkutuksista ja nauttimalla vain oman banaanin!
Nyt onkin jo maanantaiaamu, tai oikeastaan päivä. Lapset menevät isälleen kunhan Jazz vain heräisi ja mä pääsen salille rääkäämään jalkoja. Huomenna onkin Australia day, saa nähdä mitäs tässä vielä keksitään! Hyvää viikkoa kaikille :)
Ps. kokosin tähän kuvitukseksi muutamat kollaasit mun snäpeistä, niistä kun näkee tätä ihan arkisinta arkea ehkä hieman paremmin.

84-87

Wohoo, viikonloppu ja matka ensimmäiselle ”perhelomalle” on edessä! Pakattiin koko kööri hirveän tavaramäärän kera autoon ja juuri hetki sitten auton nokka kääntyi osoittamaan kohti Busseltonia.

Koko viikko hurahti yllättävänkin nopeasti lasten kesäloman alkamisesta huolimatta. Maanantai ja tiistain aamupäivä meni Lachieta ja hänen yökyläilemässä ollutta kaveria vahtiessa, mulla oli siis aikas paljon vapaata aikaa poikien leikkiessä keskenään tai pelatessa tableteilla. Tiistaina mun piti olla illallakin lapsenvahtihommissa mutta sainkin vapaata! Keskustassa oli joku joulujuhla/kulkue, jossa molempien muksujen piti esiintyä ja Heidin esitellä työjuttuja. Noh, Jazz ei ehtinyt kotiin huvipuistoreissulta ennen iltakahdeksaa ja kaikki sekoilivat Lachien homman kanssa joten kummaltakin jäi sitten homma välistä. Heidin työjuttujen peruunnuttua sain tosiaan vapaaillan, joten hyppäsin Amandan kyytiin ja lähdettiin hänen hostmuksujen kanssa katsomaan tapahtumaa. Tai yritettiin, sillä oltiin jo lähtiessä myöhässä, siihen kun yhdistää unohtuneiden kenkien hakureissun ja parkkipaikkasompailut niin jäi joulukulkue näkemättä.

Muutama tunti meni siis kojuja katsellen ja lasten kanssa hengaillen, rentoa ja helppoa. Amandan heitettyä mut kotiin hyppäsin melkein suoraan toiseen autoon ja lähdettiin Heidin sekä Jazzin kanssa takaisin keskustaan katsomaan ilotulituksia. Nätit nekin olivat mutteivät vetäneet läheskään vertoja Royal Shown vastaaville! Kotimatkalla huomattiin muutamia hienoja jouluvaloja, joten lähdettiin sitten vielä pienelle ajelulle ehtimään lisää. Kierreltiin muutamat naapurustot läpi, joiden aikana tulin siihen lopputulokseen että täällä mennään ”kaikki tai ei mitään”-taktiikalla myös jouluvalojen suhteen. Suurimmassa osassa taloista ei ole mitään ja sitten niissä joissa on niin on kunnolla! Piha on kirjaimellisesti täynnä kaikkea jouluhärpäkettä valoihin kiedottuna. Yhdessä näistä kunnolla panostetuista taloista olikin omistaja pihalla juttelemassa kaikille, jotka pysähtyivät katsomaan valoja lähempää. Mekin pysähdyttiin napsimaan muutamat kuvat ja saatiin tältä mieheltä myös yhdet karkit jokainen! Ihana tapa ilahduttaa muita ihmisiä, saa varmasti sekä itselle että muille erittäin hyvän mielen tuollaista tekemällä.

Sori kuvien laadusta, oli yllättäen pimeää, asetukset hieman päälle honkia ja osassa mukaan soppaan iskettiin vielä liikkuva auto!

Keskiviikko olikin helppo ja vähätöinen päivä, sillä lapset menivät päiväksi isälleen. Eipä siinä kuitenkaan mitään erikoista ehtinyt tekemään, kotihommia ja salilla käyntiä. Illaksi sovittiin treffit Amandan ja parin aupairin kanssa paikalliseen pubiin karaokeillasta nauttimaan. Matkaan tuli tuttuun tapaan mutkia, sillä Amandan auton lukko meni rikki, lukiten hänen lompakon rahoineen ja passeineen päivineen sisällensä. Onneksi saatiin kuitenkin puhuttua hänet sisälle paikalliseen, muuten olisi ollut kiva kääntyä takaisin ja pahoitella muille tytöille ettei nyt päästäkään sisälle. Istuskeltiin sisällä muutaman tunnin verran höpötellen niitä näitä, oli tosi kivaa! Jouduttiin lähtemään kotiin liian pian, sillä kaikkien muksut herää meidän mielestä aivan liian aikaisin ja mun piti vielä heittää Amandakin kotiin. Istuttiin tosin vielä jonkin aikaaAmandan kanssa autossa maailmaa parantaen ennen kuin kaarsin kotiin superväsyneenä nukkumaan, hyvä ilta.

Eilinen hurahti muiden päivien tapaan nopeasti ohi, pieni flunssa meinaa puskea päälle joten piti ottaa salillakin kevyemmin. Joulu tuli taloon, sillä koristeltiin kuusi ja koko talo täyteen kaikkea joulukoristeita. Sain myös oman sukan! Kuvaa tästä ei nyt valitettavasti tähän hätään ole mutta eiköhän sellainenkin vielä tähän blogiin eksy! Illalla katseltiin jonkun työmiehen murtautuvan Amandan autoon, jonka jälkeen löhöttiin sohvalla Originalseja katsellen. Flunssan takia meinasin taaas nukahtaa kesken kaiken, taistelin kuitenkin loppuun asti! Suunnitelmissa oli pakkailla vähän valmiiksi mutta tapojeni mukaan se jäi tälle aamulle, miljoonan muun asian kanssa. Aamu menikin kaaosta hallitessa mutta kuten alussa totesin, nyt ollaan matkalla Busseltoniin! Noin vartin päästä saavutaankin perille, kirjaudutaan hotelliin ja rentoutuminen voi alkaa. Edessä on neljä päivää uimista, reenaamista (toivottavasti), hyvää ruokaa ja mahdollisesti jopa CrossFitin testaamista! 
---
Näin kirjoittelin kuusi tuntia sitten kun oltiin vielä matkalla tänne. Nyt ollaan tosiaan päästy hotelliin, käyty hieman uimassa (tai nukkumassa altaan reunalla...) ja sen jälkeen ilta on kulunut täällä huoneessa hengaillessa. Suunitelmiin tuli sellainen muutos, ettei ollakaan tässä hotellissa neljää yötä vaan suunnataan eri hotelliin kahden yön jälkeen. Nämä olivat nimittäin möhlineet meidän varauksen kanssa, eikä meille ollut mitään su-ti-ajalle! Heidin tätä selvitellessä he väittivät paikan olevan täynnä, mutta netistä varaussivustoilta olisi kuitenkin saanut vielä huoneita varattua. Päädyttiin siis pakkaamaan kamat sunnuntaina ja siirtymään aivan upealta näyttävään hotelliin pariksi yöksi, aivan mahtavat majoitukset siis edessä! Vaikka tämäkin paikka on kyllä mun mittapuulla aika hieno. Parasta uudessa paikassa on kuitenkin aamupala ♥♥
Mutta nyt en kirjoittele enempää, sillä täällä ei ole wifiä vaan jaan puhelimesta. Tämän takia myöskään kuvia ei ole kuin muutama, niidenkin lataamiseen meni kivasti aikaa. Toisessa paikassa pitäisikin olla langatonta nettiä tarjolla, jospa silloin ehtisi kirjoittelemaan taas!