perjantai 23. lokakuuta 2015

37&38

Ah, viikonloppu, kyllä sua on taas kaivattu! Vaikkei nämä työpäivät mitään rankimpia nyt ole ollutkaan niin kaksi vapaapäivää on kyllä aina tervetulleita. Tämä ja eilinen päivä on sujunut helpohkosti, lasten ollessa koulussa ei ole ollut mitään erikoisohjelmaa joten on ollut enemmän omaa aikaa! Täällä jotenkin oman ajan merkitys on kasvanut, kun tuolla muiden kanssa ollessa pitää kokoajan olla skarppina, valmiina auttamaan ja tehdä jotain joten ainoastaan yksin omassa huoneessa voi röhnöttää rauhassa. Englannin puhuminen ei mitään vaikeaa ole, mutta aina sitä saa miettiä sanojansa joten viehän se enemmän energiaa kuin Suomen mongerrus.
Eilen illalla herkkulakkolaiset päättivät käyttää viikoittaisen herkkukorttinsa ja lähteä hienosti syömään ulos! Aloitettiin paikallisten ruokapaikkojen testaus Grill’d -nimisestä paikasta. Kuultiin saksalaistytöiltä vihiä, että paikka olisi hyvä ja niinhän se olikin! Hampparit ovat kylttien mukaan terveellisiä, siitä en nyt menisi vannomaan, mutta kyllähän ne hyviä olivat. Ja ehkä eniten yllätyttiin siitä, että tuollaisen jättiläisen syötyään ei ollut ähky! Monesti nimittäin sitä poistuu paikalta vyöryen ja kierien, nyt sai ihan nätisti käpsytellä nätisti kohti jälkkäreitä hahha. Että ehkä ne sittenkin olivat jotenkin terveellisiä, kuka tietää. Veikkaisin tiemme johtavan paikkaan uudelleenkin, etenkin kesällä auringonlaskun aikaan ulkona syödessä voisi olla aika kaunista.
Syöpöteltyämme käveltiin jälkkäreille Dome-nimiseen kahvilaan. Nautiskeltiin espresskit ja kakkupalat superihanissa tuoleissa istuskellen, höpistiin niitänäitä ja naurettiin täynnä olevat mahat kipeiksi. Ihanan kamala paikka tuo kahvila, liikaa hyvää tarjottavaa. Loppuilta pyörittiin puistoalueella kuvia nappaillen ja autossa Hurtsia luukuttaen. Oli kyllä taas niin mukava ilta!
Tämä päivä on mennyt nopsaan. Aloitin aamun tehokkaasti siivoamalla ja kierrättämällä pyykkirumbaa, sen jälkeen nautiskelin omasta ajasta kunnes tein taas jotain pieniä rästihommia. Tarkoitus oli olla lapsenvahtina iltaan saakka mutta muksut menivätkin isälleen jo tänään, joten meikäläinen on ollut vapaalla neljästä lähtien! Kulutin vapaa-aikani hyödyllisesti lukemalla blogeja ja käymällä salilla hahha. Haikailin myöskin herkkujen perään ja olin jo tekemässä banana breadia mutta sitten meidän ruokavarastot pettivät minut. Miten voi olla, että kaapista löytyy vaikka mitä siemeniä ja ihmeellisiä aineksia mutta sitten esimerkiksi kanelia ei mistään?? Pitää hankkia, sillä tuo resepti houkuttelee kovasti terveellisyydellään.
Eipä mulla sen kummempia, kohta skypettelen kotiin ja sitten aikaisin unille! Huomenna lähdetäänkin Perthiin pyörimään, käydään ehkä IKEAssa ja katselemassa baseballia. Laters!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti