Meitä kehotettiin menemään paikalle ajoissa, noin tuntia ennen pelin alkua, mikä olisi ollut ihan järkevää. Oltiin siellä reippaat puoli tuntia ennen alkua ja paikkahan oli ihan täyteen varattu, saatiin kuin jollakin ihmeen mäihällä meille yhdestä pöydästä paikat josta sitten tutkailtiin peliä hetken aikaa. Itse pelistä jäi mieleen, että sekavaa ja kaikki sallittua! Pallo sinkoili minne sattuu ja sitä sai liikuttaa ihan miten itse keksi, luulisin. En nyt oikein voi sanoa ymmärtäväni lajin päälle mutta olihan siellä kiva tunnelma! Katseltiin peliä ehkä tunnin verran, sitten päätettiin suunnata kaupoille etsimään illan asukriisin pelastajia.
Illalla hypättiin tosiaan Amandan ja kahden Saksalaisaupairin kanssa autoon ja nokka kohti Perthiä! Yövyttiin hostellissa, mikä oli mulle ensimmäinen kerta sellaisessa paikassa. Pelailtiin korttia, syötiin ja naurettiin paljon, oli tosi mukava ilta! Aamulla herättiin ennen kukonpierua ja ajeltiin takaisin kotiin juhlimaan synttäreitä, sillä sekä mulla että heidän hostmuksulla tuli tänään vuosia lisää. Päivä meni koomaillessa ja siivotessa, illasta ajeltiin toisen perheen luokse syömään ja hengailemaan.
Synttäritytöt! Kun kaikki syötävä oli tuhottu ja pari jaksoa HIMYMiä katsottu oli aika lähteä takaisin kotiin. Vihdoin ja viimein nukkumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti